Falkenberg
taajama Falkenbergin kunnassa, Ruotsissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Falkenberg on samannimisen Falkenbergin kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Hallandin läänissä ja Hallandin historiallisessa maakunnassa Etelä-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 20 035 asukasta.[2]
Falkenberg oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki.
Falkenberg sai kaupunkioikeudet vuonna 1432, mutta siihen aikaan sen nimi oli Ätraby. Nimi Falkenberg tuli linnasta, joka rakennettiin Ätran-joen etelärannalle 1200-luvulla tanskalaisten hallitessa Hallandia.
Falkenbergin Falkagård on Ruotsin keskusrikospoliisin lokakuussa 2014 julkaistun raportin mukaan yksi Ruotsin 55 alueesta, jonka paikalliset rikolliset ovat ottaneet hallintaansa ja alueilla tapahtuu avoimia välienselvittelyitä, huumekauppaa ja kiristystä. Paikallisia asukkaita ei saada uhkausten vuoksi mukaan oikeuslaitoksen toimintaan eikä poliisi voi toimia hyökkäysten vuoksi.[3]
Remove ads
Väestönkehitys
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
