Fiale

From Wikipedia, the free encyclopedia

Fiale
Remove ads

Fiale (m.kreik. φιάλη, fialē)[1] eli patera (lat.) on antiikin aikana käytetty keraaminen tai metallinen juoma- ja uhrimalja. Se tunnetaan vaasien muotona erityisesti kreikkalaisesta keramiikasta.[2][3][4]

Thumb
Korinttilainen mustakuvio­tekniikalla koristeltu fiale, n. 600 eaa.
Thumb
Juomauhrin kaataminen alttarille. Uhraajalla on fiale oikeassa kädessään. Kuvitusta attikalaisessa punakuviotekniikalla koristellussa kyliksissä, n. 480 eaa.
Remove ads

Historia ja käyttö

Fiale viittasi alun perin Homeroksen runoissa hautauurnaan. Myöhempinä aikoina se oli juoma- ja uhrimalja, jota käytettiin paitsi juomiseen myös juomauhrien kaatamiseen esimerkiksi alttarille.[1][2] Fialet esiintyvät usein uhritoimituksia kuvaavissa keramiikkamaalauksissa. Niiden perusteella fialea käytettiin juomauhria kaadettaessa niin, että fialea pitelevä käsi ojennettiin suoraksi, ja keskisormi oli astian alapuolisessa kolossa.[3]

Vaasityypin nimi on alkuperältään esikreikkalainen, toisin sanoen kreikkalaiset olivat saaneet sen jostakin varhaisemmasta kielestä ja kulttuurista.[5]

Remove ads

Muoto

Fiale on muodoltaan matala, jalaton ja kädensijaton malja. Fialen pohjassa on yleensä pyöreä kolo tai kohouma, omfalos (”napa”), sormia varten. Tällainen fiale tunnetaan nimityksellä mesomfalos, ”napa keskellä”.[2][3][6]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads