Giovanni van Bronckhorst
alankomaalainen jalkapalloilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Giovanni Christiaan "Gio" van Bronckhorst (s. 5. toukokuuta 1975 Rotterdam, Alankomaat) on alankomaalainen jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja. Hän pelasi Alankomaiden maajoukkueessa yli sata ottelua.
Remove ads
Ura
Pelaajana
Bronckhorst aloitti jalkapalloilun Feyenoordin juniorijoukkueissa jo pikkupoikana. Seuran edustusjoukkueeseen hän nousi kaudeksi 1992–1993 ja kauden 1993–1994 hän pelasi lainasopimuksella Waalwijkissä. Kaudeksi 1998–1999 van Bronckhorst siirtyi 5,5 miljoonalla punnalla Rangersiin, jossa voitti vuonna 2000 Skotlannin liigamestaruuden. Vuonna 2000 hän siirtyi 8,5 miljoonan punnan siirtosummalla Arsenaliin, jossa ei kuitenkaan viihtynyt lainkaan kärsittyään muun muassa loukkaantumisista. Kaudeksi 2003–2004 hän siirtyi Barcelonaan, jossa voitti kausilla 2004–2005 ja 2005–2006 Espanjan pääsarjamestaruuden ja jälkimmäisellä kaudella myös Mestarien liigan. Kesällä 2007 van Bronckhorst palasi takaisin Feyenoordiin.
Alankomaiden maajoukkueessa Bronckhorst debytoi 31. elokuuta 1996 ottelussa Brasiliaa vastaan. Hän on ollut mukana MM-kilpailuissa 1998 sekä EM-kilpailuissa 2000 ja 2004. Van Bronckhorst edusti Hollantia myös vuoden 2006 maailmanmestaruuskisoissa, sekä 2008 EM-kisoissa. Van Bronckhorst kruunasi maajoukkueuransa hienosti MM-hopealla vuoden 2010 MM-kisoissa. Hän teki monien mielestä kisojen hienoimman maalin noin 30 metristä tolpan kautta vasemmalla jalallaan.[1]
Valmentajana
Kesällä 2015 van Bronckhorstista tuli Feyenoord Rotterdamin päävalmentaja. [2] Hän johdatti debyyttikaudellaan Feyenoordin KNVB-cupin mestariksi, kun FC Utrecht kaatui finaalissa 2-1. Pokaali oli Feyenoordin ensimmäinen sitten kauden 2007/08 cup-voiton, jota van Bronckhorst oli juhlimassa pelaajana.[3] Kaudella 2016/17 van Bronckhorstin suojatit jatkoivat vahvoja otteitaan ja tasainen liigakausi huipentui Feyenoordin mestaruuteen. Edellisen kerran seura oli juhlinut mestaruutta 18 vuotta aikaisemmin.[4] Kaudella 2017/18 van Bronckhorst luotsasi Feyenoordin toistamiseen Alankomaiden cupin mestariksi, kun loppuottelussa kaatui Ajax maalein 3-0.[5] Liigassa mestaruuden puolustaminen ei onnistunut, vaan sijoitus oli lopulta neljäs. Menestystä ei myöskään tullut Mestarien liigassa, jonka lohkovaiheessa Feyenoord voitti vain SSC Napolin kotonaan 2-1 ja jäi lohkojumbona pudotuspelien ulkopuolelle.[6]
Kaudella 2018/19 Feyenoord jäi kauas mestaruustaistelusta, sillä kolmossijasta huolimatta ero mestaruuden voittaneeseen Ajaxiin oli 21 pistettä. Cupissa van Bronckhorst luotsasi Feyenoordin välieriin. Kausi jäi hänen viimeisekseen Feyenoordin päävalmentajana.[7]
Tammikuussa 2020 van Bronckhorstista tuli Kiinan Superliigan Guangzhou R&F:n päävalmentaja.[8] Van Bronckhorstin johdolla Guanzhou sijoitti koronaviruksen sotkemalla kaudella Kiinan Superliigassa sijalle 11. Hän jätti seuran kauden päätteeksi palatakseen kotimaahansa lähemmäksi perhettään.[9]
Marraskuussa 2021 van Bronckhorstista tuli Skotlannin Valioliigan Rangersin päävalmentaja.[10] Hän oli tehtävässä vuoden verran ja sai potkut marraskuussa 2022.[11]
Kesäkuussa 2024 van Bronckhorst nimitettiin turkkilaisen Beşiktaşin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella, johon sisältyi myös optio yhdestä lisävuodesta.[12] Hänet erotettiin tehtävästään 30. marraskuuta 2024. Erottamisen aikaan Beşiktaş oli Turkin Superliigassa sijalla 6 ja Eurooppa-liigassa sijalla 22.[13]
Remove ads
Meriitit
Pelaajana
- Mestarien liiga: 2006
- Espanjan Primera División (2): 2005, 2006
- Espanjan supercup (2): 2005, 2006
- Englannin Valioliiga: 2002
- FA Cup (2): 2001, 2003
- Skotlannin Valioliiga (2): 1999, 2000
- Skotlannin cup (2): 1999, 2000
- Skotlannin liigacup: 1998
- KNVB-cup (2): 1995, 2008
- MM-hopeaa: 2010
- EM-välierät (2): 2000, 2004
Valmentajana
- Eredivisie: 2017
- KNVB-cup (2): 2016, 2018
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads