Gregor Strasser

Gregor Strasser (31. toukokuuta 1892 Geisenfeld – 30. kesäkuuta 1934 Berliini) oli saksalainen poliitikko, joka kuului Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) johtajiin ennen puolueen valtaannousua. Strasser ajautui erimielisyyksiin puolueen johtajan Adolf Hitlerin kanssa, ja hänet murhattiin Hitlerin määräyksestä pitkien puukkojen yönä kesällä 1934.^[1] Gregor Strasserin ja hänen veljensä Otto Strasserin mukaan on nimetty strasserismiksi kutsuttu kansallissosialismin ”vasemmistolaisempi” suuntaus, joka painottaa kapitalismin vastaisuutta ja sosiaalipoilitiikkaa.^[2]

Gregor Strasser
Gregor Strasser vuonna 1928.
Henkilötiedot
Syntynyt	31. toukokuuta 1892 Geisenfeld, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta
Kuollut	30. kesäkuuta 1934 (42 vuotta) Berliini, Saksa
Kansalaisuus	saksalainen
Poliitikko
Puolue	Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämä

Ennen politiikkaa

Strasser syntyi keskiluokkaiseen baijerilaiseen katoliseen perheeseen. Hän haaveli lääkärin ammatista, mutta koulutus oli hänen perheelleen liian kallis. Sen sijaan hän päätti kouluttautua apteekkariksi.^[3]

Ensimmäinen maailmansota keskeytti Strasserin opinnot. Hän palveli rintamalla ja eteni luutnantiksi, toisin kuin Hitler, jonka sotilasarvoksi jäi korpraali. Esimiehet kirjoittivat hänestä paljon myönteisiä raportteja, joissa kehuttiin hänen älykkyyttään, velvollisuudentunnettaan ja energisyyttään. Hänen iloinen luonteensa piti yllä mielialaa huonoina hetkinä. Hän haavoittui rintamalla ja kärsi sen aiheuttamia vaivoja loppuelämänsä.^[3]

Kansallissosialistisen puolueen jäsen

Sodan päätyttyä Strasser ei onnistunut pääsemään kiinni siviilielämään. Samassa tilanteessa oli tuon ajan Euroopassa lukemasttomat nuoret miehet. Sodan jälkeen hän liittyi Freikorpsiin ja myöhemmin kansallissosialistiseen puolueeseen, jossa hänestä tuli puolisotilaallisen SA:n tärkeimpiä jäseniä. Hänen tuolloisia näkemyksiään leimasi ajatus vuoden 1914 kesän ja vuoden 1918 syksyn ristiriidasta.^selvennä Kesällä 1914 oli syntynyt uusi maailma eikä sitä edeltäneeseen aikaan ollut paluuta.^selvennä Sen sijaan Saksan vuoden 1918 tapahtumat^selvennä olivat syntyneet pelkuruudesta ja petoksesta.^[3]

Strasser otti osaa oluttupavallankaappaukseen 8.–9. marraskuuta 1923 ja joutui vankilaan. Toukokuussa 1924 hänet vapautettiin puolen vuoden vankilassaolon jälkeen, kun hänet oli valittu edustajaksi valtiopäiville.^[3]

Toisin kuin muut kansallissosialistit, Strasser herätti arvostusta myös poliittisissa vastustajissaan. Hänen puheensa olivat hyvin muotoiltuja ja hän esitti ne rauhalliseti. Hän käyttäytyi ystävällisesti ja osoitti myös herkkyyttä. Hän rentoutui lukemalla Homerosta ja muuta klassista kirjallisuutta. Ison-Britannian suurlähettiläs piti häntä pätevänä miehenä ja uumoili hänestä kansleria. Jopa sosiaalidemokraatit pitivät häntä luotettavana. Oswald Spengler piti häntä älykkäimpänä miehenä jonka oli koskaan tavannut.^[3]

Puheissaan Strasser oli sekä juutalaisvastainen että aikansa globalisaation vastustaja. Antisemitisminsä hän osasi esittää verhotummin kuin muut kansallissosialistit, mutta kuulijat ymmärsivät mistä oli kyse. Hän puhui suurpankkien omistajista ja mainitsi kansainvälisen suurpääoman mainiten heidän nimensä ja totesi, että ”kaikki ymmärtävät keistä on kyse”. Hän käytti heistä halventavaa jiddišin kielistä nimitystä ”rebbach”, joka tarkoittaa suomeksi lähinnä voiton tavoittelua. Aikansa globalisaation ilmiöitä hän vastusti toteamalla, että Saksan piti irrottautua kultakannasta ja maailmantaloudesta sekä diskonttokorkojen sijaan laittaa omat köyhät etusijalle.^[3]

Hitlerin ollessa vangittuna Strasser toimi lyhyen aikaa puolueen johtajana. Puheenjohtajana ollessaan hän ei säästellyt aikaansa tehdessään uutta puoluetta tunnetuksi. Yhtenä vuonna hän piti 180 puhetilaisuutta. Monet taipuivat ajattelemaan, että Strasserilla olisi puolueelle paljon enemmän annettavaa kuin tunteellisena ja epävakaana pidetyllä Hitlerillä. Toisinkuin Hitler, joka puhui ”Blut und Boden”- ajatuksesta, eli kunnon saksalainen on kotoisin maaseudulta, käänsi Strasser katseensa kaupunkiköyhälistöön. Hänen mukaansa Saksa pääsisi Euroopan johtoon vain teollisuutensa avulla. Työläisten asemaa parannettaisiin sosialismilla ja sosiaaliohjelmilla. Tätä monet pitivät paljon älykkäämpänä ajatuksena kuin se, mitä Hitler oli esittänyt.^[2][4] Strasseria pidetään Heinrich Himmlerin ”löytäjänä” ja suosittelijana.^lähde?

Vuonna 1925 Strasserista tuli Pohjois-Saksan puoluejohtaja, ja hänen kannatuksensa oli loppuun saakka maan pohjoisosissa suurempaa kuin Hitlerin. Sama koski Reininmaata. Näissä osissa maata Hitlerin tyyli esiintyä ei ollut vakuuttava. Strasserin suora asiaan meneminen ja paatosta välttävä tyyli puri kuulijoihin. Yhdessä veljensä Otto Strasserin kanssa hän alkoi kontrolloida kansallissosialistista Arbeiter Zeitung -lehteä. Lehden nousu vaati pääomaa ja se saatiin myymällä Gregorin apteekki. Lisäksi hän perusti vain puolueen jäsenille jaettavan pienen tiedotuslehtisen, nimeltään ”NS-Briefe”. Sen toimittajaksi palkattiin 24-vuotias Joseph Goebbels.^[2][4]

Strasser toimi kansallissosialistisen puolueen valtakunnallisena propagandajohtajana vuosina 1926–1928, minkä jälkeen tehtävä siirtyi Hitlerille itselleen. Hän piti tuohon aikaan kiivaita puheita, missä vaati köyhää kansaa kurittavan kapitalismin tuhoamista ja liittoutumista Neuvostoliiton kanssa.^[5][2]

Strasser oli vakaumuksellinen sosialisti, kuten myös SA:n johtaja Ernst Röhm. Strasserin mielestä Saksan vauraus piti jakaa uudelleen, ja niinpä hän vastusti Hitlerin tukea merkittäville teollisuusjohtajille, kuten Emil Kirdorfille. Strasserin puheet aiheuttivat sen, että Kirdorf ja muut johtajat hylkäsivät puolueen joksikin aikaa, mikä hankaloitti Strasserin suhdetta Hitleriin ja muihin puoluejohtajiin.^[2] Henkilösuhteet eivät muutenkaan olleet uudessa puolueessa aivan ilman jännitteitä. Hitler kadehti Strasserin nauttimaa henkilökohtaista suosiota. Joseph Goebbels oli eräässä kokouksessa Strasserin kannalla, mutta nähtyään, että tämä häviäisi, vaihtoi äkisti puolta. Tämän jälkeen Strasser kutsui Goebbelsia juonittelevaksi kääpiöksi.^[2]

Loppuvaiheet

Vuonna 1932 Saksassa oltiin sisäpoliittisesti erittäin vaikeassa tilanteessa. Hallitukset olivat lyhytaikaisia ja lähes toimintakyvyttömiä, ja ne pystyivät päättämään vain toisarvoisista asioista. Taloudessa oli saavutettu laman syvin kohta, vaikka heikkoja merkkejä noususta olikin näkyvissä. Presidentti Paul von Hindenburg pelkäsi sisällissotaa. Tajuttiin, että tilannetta ei saada vakautettua ilman kansallissosialisteja. Poliittisen eliitin katseet alkoivat kääntyä kohti järkimiehenä pidettyä Strasseria. Tarkoituksena oli Strasserin avulla hajottaa kansallissosialistinen puolue ja estää Hitlerin valtaannousu.^[3]

Strasser oli vuonna 1932 tuominnut poliittisen väkivallan, ja häntä inhotti miten kyynisesti Hitler ja hänen lähipiirinsä siihen suhtautuivat. SA-miesten tekemiin väkivaltaisuuksiin he eivät koskaan reagoineet mitenkään, paitsi että hyökkäsivät lehdessään, että kaikki oli kommunistien panettelua. Kaikki tämä inhotti Strasseria, ja hänen ajattelunsa alkoi lähetä kansalliskonservatismia.^[3]

Joulukuussa 1932 presidentti von Hindenburg kutsui Kurt von Schleicherin valtakunnankansleriksi ja Strasserin tämän varakansleriksi. Schleicher kävi Strasserin kanssa keskusteluja suunnitelmastaan. Kävi kuitenkin ilmi, että Strasserilla oli liioitellut käsitykset kannatuksestaan kansallissosialistisen puolueen sisällä. Heitä, jotka olivat valmiita uhmaamaan avoimesti Hitleriä, oli kovin vähän.^[3]

Strasserilta puuttui lopulta kyky taistella asemastaan puolueessa. Hän ei ymmärtänyt, miten tärkeää olisi saada puolue hallintaansa. Sen sijaan hän oli käyttänyt kaiken tarmonsa luodakseen kontakteja muihin puolueisiin. Hän erosi kaikista puolueviroistaan pysyen tosin valtiopäiväedustajana maaliskuuhun 1933 asti. Eronsa jälkeen hän lomaili Italiassa. Veljelleen hän totesi, ettei halunnut olla arvojärjestyksessä Göringin, Goebbelsin ja Röhmin jälkeen. Hän moitti Hitleriä siitä, että tämä oli estänyt järkevän yhteydenpidon muihin puolueisiin ja karkottanut läheltään kaikki rakentavat ihmiset.^[3]

Erottuaan puolueviroistaan Strasser tapasi ystäväänsä ja kertoi olevansa varma, ettei elä enää pitkään. Hän tähdensi ystävälleen, ettei tämän oman etunsa nimessä kannata enää tavata häntä. Strasser kehotti ystäväänsä muistamaan, että Saksa on nyt ”itävaltalaisen paatuneen valehtelijan johtama”. Lisäksi johtajistoon kuului ”entinen upseeri, joka oli perverssi sekä kampurajalka”.^selvennä Viimeinen oli heistä hänen mukaansa pahin, ”itse paholainen ihmisen hahmossa”.^[2]

Pitkien puukkojen yönä 30. kesäkuuta 1934 Strasser pidätettiin ollessaan kotonaan lounaalla Hitlerille uskollisten puoluelaisten kanssa. Hänet vietiin vankilaan, jossa hänet myöhemmin ammuttiin. Diplomaatti Fritz Günther von Tschirschky, joka oli samaan aikaan Gestapon kuulusteltavana on kertonut tapauksesta. Hän oli nähnyt Strasserin kahlehdittuna ja ympärillään kolme aseistettua vartijaa. Vartijat veivät Strasserin eristysselliin, jossa oli ammuttu viisi laukausta. Laukausten jälkeen oli Hauptsturmführer tullut ulos sellistä ja tokaissut: ”Se sika on hoidettu”.^[3]