Greta Garbo

ruotsalainen näyttelijä (1905–1990) From Wikipedia, the free encyclopedia

Greta Garbo
Remove ads

Greta Garbo (syntyjään Greta Lovisa Gustafsson[1]) (18. syyskuuta 1905 Tukholma, Ruotsi15. huhtikuuta 1990 New York, New York, Yhdysvallat), oli ruotsalainen elokuvatähti ja Hollywood-näyttelijä.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Näyttelijä ...
Thumb
Greta Garbo elokuvan Kuningatar Kristiina (1933) trailerissa
Remove ads

Ura

Garbo aloitti uransa Ruotsissa tavaratalon mainosfilmissä. Hän teki muutamia elokuvia Ruotsissa ja Saksassa ennen kuin lähti suomalaissyntyisen ohjaajan Mauritz Stillerin kanssa Hollywoodiin. Stilleriä on kutsuttu Garbon ”löytäjäksi”.

Garbo loi menestyksekkään uran mykkäelokuvissa. Hänen uransa kohokohta oli kuitenkin vasta 1930-luvulla äänielokuvissa, jolloin hän tuli tunnetuksi etenkin kohtalokkaiden naisten kuten Mata Hari, Kuningatar Kristiina, Kamelianainen ja Anna Karenina rooleista. Elokuvauransa aikana hän sai lisänimen ”Jumalainen Garbo”.

Ernst Lubitschin ohjaamassa Ninotchkassa Garbo osoitti olevansa myös taitava komedienne. Vuonna 1941 ensi-iltansa saanut Kaksoset sai kuitenkin kielteisiä arvosteluja. Greta Garbo vetäytyi elokuvatyöstä ja julkisuudesta 36-vuotiaana lopullisesti, toteuttaen ironisesti kuuluisimman repliikkinsä ”I want to be alone” (haluan olla rauhassa) elokuvasta Grand Hotel (1932). Lause sijoittuikin American Film Instituten ”Sata hienointa elokuvasitaattia” -äänestyksessä 30. sijalle vuonna 2005.

Vuonna 1955 hänelle myönnettiin elokuvaurasta kunnia-Oscar. Vuonna 1999 American Film Institute valitsi hänet vuosisadan viidenneksi merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi.

Remove ads

Yksityiselämä

Garbolla oli kaksi vuotta vanhempi sisar Alva Garbo, joka näytteli menestyksekkäästi parissa elokuvassa, mutta kuoli syöpään vain 22-vuotiaana.[2] Greta Garbo ei mennyt koskaan naimisiin, eikä hänellä ollut lapsia. Hän sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden vuonna 1951.

Kuolema

Garbo toipui rintasyövästä vuonna 1984.[3] Elämänsä loppuaikoina hän sai dialyysihoitoa kolme kertaa viikossa Rogosin-instituutissa New Yorkissa.[4]

Greta Garbo kuoli 84-vuotiaana 15. huhtikuuta 1990 sairaalassa keuhkokuumeeseen ja munuaisten vajaatoimintaan.[5]

Garbo tuhkattiin Manhattanilla, ja hänen tuhkansa haudattiin vuonna 1999 Skogskyrkogårdenin hautausmaalle Tukholman eteläpuolelle.[6]

Garbo oli sijoittanut osakkeisiin ja joukkovelkakirjalainoihin ja jätti omaisuutensa, jonka arvo oli 32 042 429 dollaria (61 887 978 dollaria vuoden 2018 arvon mukaan), veljentyttärelleen Grey Reisfieldille.[5]

Remove ads

Filmografia

Lisätietoja Elokuvat, Vuosi ...

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads