Hänen olivat linnut (elokuva)

vuoden 1976 elokuva From Wikipedia, the free encyclopedia

Hänen olivat linnut (elokuva)
Remove ads

Hänen olivat linnut on Ritva Nuutisen ohjaama suomalainen televisioelokuva vuodelta 1976.[1] Se perustuu Marja-Liisa Vartion 1967 julkaistuun saman nimiseen romaaniin. Tarina kertoo Adelesta, joka on elänyt lyhyen avioliiton jälkeen vuosikymmeniä leskenä.

Pikafaktoja Valmistustiedot, Aiheesta muualla ...
Remove ads

Juoni

Alkukuvassa rovasti Birger Broms soutaa puuvenettä ja Adele istuu morsiuspuvussaan veneen perätuhdolla. Puvun laahus viistää veden pintaa. Avioliitto alkaa. Alkukuvan jälkeen siirrytään tarinan nykyhetkeen: Adele on ollut jo kauan leski ja hän asuu kotiapulaisensa Alman kanssa valkoisessa puutalossa. Avioliitto kesti vain joitakin vuosia ja päättyi Birgerin varhaiseen kuolemaan vuonna 1912. Adele oli tuolloin hieman yli kolmenkymmenen.

Adelen talo on täynnä hänen mieheltään perimiään täytettyjä lintuja. Hän on mustasukkainen linnuistaan, eikä pidä tavasta jolla Alma hoitaa niitä. Adelen mielenterveys on vaakalaudalla: hän saa hulluuskohtauksia, joiden aikana hän samaistuu lintuihin niin voimakkaasti, että alkaa matkia niiden käyttäytymistä. Adelen oikkuihin tympiintynyt Alma ottaa lopputilin tuon tuosta, mutta palaa aina takaisin Adelen luo.

Takaumissa palataan aikaan, jolloin Birger eli. Adelen ja Birgerin avioliitto ei ollut onnellinen. Adelen suhde kälyihinsä Teodolindaan ja Elsaan on pahoin tulehtunut. Hänen appivanhempansa, nimismies Broms ja rouva Broms, olivat avioliiton aikana vielä elossa. Anopilleen Adele on käytännössä ilmaa. Teodolindan aviomiehen Holgerin kanssa Adele tulee hyvin toimeen ja tämä vierailee usein Adelen ja Alman luona.

Adelen mielenterveys heikkenee ja hän joutuu hoitoon. Tarinan lopussa hän on kuollut, hautakivessä on kuolinvuodeksi ilmoitettu 1947. Linnut jäävät Alman huomaan.

Adelen ja Alman keskustelut muodostavat suuren osan tarinaa. Niiden kautta tuodaan esiin myös Alman henkilöhistoriaa.

Remove ads

Julkaisut

Hänen olivat linnut sai ensi-iltansa MTV1:n Aitiopaikalla syksyllä 1976 ja teos on julkaistu DVD:nä sarjassa Suomiviihteen klassikot.[2] Hänen olivat linnut on sarjan 18:s julkaisu.

Näyttelijät

 Eeva-Kaarina Volanen  Adele  
 Raili Tiensuu  Alma  
 Martti Katajisto  Birger  
 Hannu Huuska  Antti, Adelen poika  
 Martti Pennanen  Holger  
 Ritva Ahonen  Teodolinda  
 Eila Peitsalo  Elsa  
 Börje Lampenius  Herman  
 Kullervo Kalske  nimismies Broms  
 Gerda Ryselin  rouva Broms  
 Aapo Vilhunen  suntio  

Lähteet ja viitteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads