HBO
yhdysvaltalainen televisioverkko From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
HBO (Home Box Office) on yhdysvaltalainen kaapelitelevisioverkko. HBO:n ohjelmistoon kuuluvat pääosin viimeisimpien elokuvien lisäksi yhtiön omaa tuotantoa olevat tv-sarjat. HBO on tullut tunnetuksi laadukkaista alkuperäisohjelmistaan. HBO on maksullinen eikä se näytä normaaleja mainoksia, joten sensuuri ei sido niin voimakkaasti sen ohjelmatarjontaa. Kanava on perustettu vuonna 1972 ja se on Yhdysvaltain vanhin maksu-tv-palvelu.
HBO:lla ja sen sisarpalvelulla Cinemaxilla oli vuonna 2014 noin 127 miljoonaa tilaajaa maailmanlaajuisesti.[2]
Suomessa HBO:n sarjoja ovat näyttäneet C More, Nelonen ja Yleisradio. Ylen esitysoikeudet alkavat kunkin sarjan kohdalla yhdeksän kuukautta ja C Moren 1–3 kuukautta Yhdysvaltain ensi-illan jälkeen. Yle näyttää sarjoista valikoidusti muutaman, kun taas C More näyttää kaikki uudet HBO:n tuotantoa olevat sarjat. Joulukuussa 2012 HBO lanseerasi HBO Nordic -nimisen palvelun, jota voidaan käyttää Linux-, Mac- ja Windows-tietokoneilla, Applen ja Android-käyttöjärjestelmän puhelimilla ja laitteilla, sekä muun muassa LG:n ja Samsungin älytelevisioilla.[3]
Toukokuussa 2020 julkaistiin HBO:n brändäämä suoratoistopalvelu HBO Max, johon julkaistaan HBO:n lisäksi kaikkien muidenkin WarnerMedian omistuksessa olevien tuotantoyhtiöiden elokuvia ja televisiosarjoja.[4] HBO Max julkaistiin Pohjoismaissa 26. lokakuuta 2021, jolloin myös olemassaolevat HBO Nordic -tilaukset muuttuivat HBO Max -tilauksiksi.[5] Sitä ennen osa HBO Maxin alkuperäissisällöstä julkaistiin Pohjoismaihin HBO Nordicin kautta.[6] HBO Max korvattiin Yhdysvalloissa 23. toukokuuta 2023 Warner Brosin ja Discoveryn yhdistymisen johdosta uudella suoratoistopalvelulla nimeltä Max, jossa on katsottavissa HBO Maxin sisällön lisäksi myös Discovery+:n sisältö.[7] Suomessa tämä tapahtui vasta 21. toukokuuta 2024.[8]
Remove ads
Kanavan alkuperäistuotantoja
Nykyiset
Draamasarjat
- Euphoria (2019–)
- Perry Mason (2020–)
- The Gilded Age (2022–)
- Winning Time: The Rise of the Lakers Dynasty (2022–)
- True Detective (2014–)
- The Last of Us (2023–)
- The White Lotus (2021–)
- House of the Dragon (2022–)
Komediasarjat
- And Just Like That... (2021–)
- Barry (2018–)
- Jäitä hattuun (2000–)
Keskusteluohjelmat
- Real Time with Bill Maher (2003–)
- Last Week Tonight with John Oliver (2014–)
Päättyneet
- Angels in America
- Avaruuden sankarit (From the Earth to the Moon)
- Ballers (2015–2019)
- Big Little Lies (2017–2019)
- Big Love
- Boardwalk Empire
- Carnivàle
- The Comeback (2005, 2014)
- Deadwood
- Entourage
- Extras (yhteistyössä BBC:n kanssa)
- Game of Thrones (2011–2019)
- Generation Kill
- Girls
- Hung
- John Adams
- Kylmä rinki (Oz)
- Langalla (The Wire)
- Luck
- Mullan alla (Six Feet Under)
- Rooma (Rome)
- Rouva varapresidentti (Veep) (2012–2019)
- Silicon Valley (2014–2019)
- Sinkkuelämää (Sex and the City)
- Sopranos (The Sopranos)
- Taistelutoverit (Band of Brothers, yhteistyössä BBC:n kanssa)
- Terapiassa (In Treatment)
- Togetherness (2015–2016)
- The Leftovers
- The Pacific
- True Blood
- Westworld (2016–2022)
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
