HX-hävittäjähanke
puolustusministeriön hävittäjien ostohanke From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
HX-hävittäjähanke oli Suomen puolustusministeriön projekti, jonka tavoitteena oli korvata nykyiset Hornet-hävittäjät uusilla monitoimihävittäjillä. Uudet hävittäjät ovat merkiltään Lockheed Martin F-35 Lightning II. Vuonna 2015 alkanut hanke sai hallituksen hyväksynnän 10. joulukuuta 2021.[1][2] Aikataulun mukaan uudet hävittäjät on määrä ottaa käyttöön arviolta vuosina viimeistään vuoteen 2030 mennessä.[3] Hanke on Suomen historian kallein.[4]
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: aikamuodot, vanhentunutta tietoa |
Puolustusministeriön esiselvitystyö suositteli vuonna 2015 monitoimihävittäjien hankkimista Hornet-kaluston korvaamiseksi, jotta Suomen puolustuskykyä voitaisiin ylläpitää muuttuvassa toimintaympäristössä. Kuitenkin hanketta arvosteltiin etenkin sen kalliin hinnan, suurten hiilidioksidipäästöjen, epätarkoituksenmukaisuuden ja tiedotuksen puutteiden vuoksi. Hanketta oli syytetty myös korruptiosta. Ehdotettiin myös muita vaihtoehtoja, kuten torjuntahävittäjiä ja ilmatorjuntakalustoa.[5][6][7][8][9][10][11][12] Ilmavoimien asiantuntijat kuitenkin pitkälti arvioivat, että hanke etenee suunnitellusti.[13]
Hallitus asetti hankinnan kustannuksille 10 miljardin euron hintakaton, mutta tämä summa ei sisällä koneiden elinkaaren aikaisia ylläpito- ja kehityskustannuksia.[14][15] Hallitus oli suunnitellut ylläpitö- ja kehityskustannuksille myös 10 miljardin euron budjetin. Elinkaarikustannukset voivat kuitenkin olla huomattavasti suuremmat, mikä voi nostaa kokonaiskustannukset jopa 25–40 miljardiin euroon.[16][17] Eduskunta myönsi hallitukselle valtuudet käyttää hävittäjien hankintaan 10 miljardia euroa.[18]
Puolustusvoimissa HX-hankkeen parissa työskenteli vuonna 2019 noin 70 henkilöä[19], ja sen ohjelmajohtajana toimi kenraalimajuri evp. Lauri Puranen.[20][21] HX-lyhenteen ensimmäinen kirjain viittasi korvattavaan koneeseen (H niin kuin Hornet), ja X oli seuraajaehdokkaan tunnus.[22][23]
Remove ads
Lähtökohta

Hanke alkoi puolustusministeri Carl Haglundin vuonna 2014 käynnistämällä esiselvityksellä Hornetien suorituskyvyn korvaamisesta.[24] Esiselvitys valmistui kesäkuussa 2015. Puolustusministeriön raportin mukaan nykyisen Hornet-kaluston elinkaaren pidentäminen vuoden 2030 jälkeen ei olisi kustannustehokasta eikä puolustuskyvyn kannalta riittävää, koska koneiden suhteellinen suorituskyky heikkenee, rakenteet väsyvät ja järjestelmien tuotetuki loppuu.[25]
Hävittäjähankintojen lähtökohdan arvostelu
Professori Heikki Hiilamon mukaan vaihtoehtoja hävittäjähankinnalle olisivat olleet uusien koneiden suunniteltua vähäisempi hankinta, koska uudet hävittäjät ovat aiempia tehokkaampia, nykyisten hävittäjien käyttöiän pidentäminen, vain osan hävittäjistä uusiminen, käytettyjen hävitätjien hankkiminen tai Hornetien korvaaminen kokonaan tai osittain erilaisilla järjestelmillä, kuten miehittämättömillä lennokeilla tai ohjusjärjestelmillä.[26]
Tietokirjailija Pentti Sainion mukaan Hornetien elinkaarta voitaisiin jatkaa noin kymmenellä vuodella 0,5–0,7 miljardin euron hintaan.[10] Ilmailuteollisuuden asiantuntija Pertti Korhonen arvioi myös, että Hornetien elinkaarta voitaisiin jatkaa yli viisi vuotta. Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro huomautti, että Kanada aikoo lentää vuoteen 2032 asti vanhemmilla Horneteilla kuin Suomi. Tämä viittaisi siihen, että Suomikin voisi jatkaa Hornetien elinkaarta säästäen samalla merkittävästi puolustusbudjetissa.[27] Lisäksi Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg esitti hävittäjähankintojen perumista.[28]
Remove ads
Hankkeen aikataulu
Huhtikuussa 2016 lähetettyyn hävittäjähankintojen tietopyyntöön vastasivat hävittäjätarjoajat vuoden 2016 loppuun mennessä. Tarjouksen tekijöitä olivat hävittäjämerkit F/A-18, F-35, JAS Gripen, Rafale ja Eurofighter Typhoon.[29] Lisäksi 26. huhtikuuta 2018 välitettiin tarjouspyynnöt Yhdysvaltain, Ranskan, Ruotsin ja Britannian viranomaisille, jotka välittivät ne lentokonevalmistajille.[30] Kaikki viisi valmistajaa vastasivat alustavaan tarjouspyyntöön tammikuussa 2019.[31]
Hävittäjävaihtoehtojen olosuhdetestaus aloitettiin 2019.[32][33] Syksyllä 2019 pyydettiin valmistajilta tarjouksen tarkennus, ja lopulliset tarjoukset saatiin vuoden 2020 loppuun mennessä.[19] Tammikuussa 2020 alkoi Satakunnan lennoston Pirkkalan tukikohdassa testaus- ja todennustapahtuma, jossa jokaista konemallia testattiin viikon ajan. Suoritusarvoja käytettiin myöhemmin simuloiduissa testeissä.[34] Lokakuusssa 2020 aloitettiin viimeinen neuvottelukierros, jossa jokaisen ehdokkaan kanssa neuvoteltiin neljä päivää.[35]
29. tammikuuta 2021 valmistajille lähetettiin lopulliset tarjouspyynnöt, ja valmistajat jättivät sitovat tarjouksensa 29. huhtikuuta 2021.[36][37] Elokuussa 2021 neljä viidestä ehdokkaasta esiintyi yleisölle Helsingissä järjestetyssä lentonäytöksessä.[38]
Puolustusvoimat mittasi koneiden suorituskykyä tietokonesimuloiduissa tehtävissä. Niissä testattiin hävittäjätorjuntaa, maa- ja merivoimien tukemista ilmaiskuilla, pitkän matkan ohjusiskuja ja taistelukentän tiedonkeruuta ja -jakamista. Puolustusvoimat pisteytti tarjolla olevat hävittäjät suorituskyvyn perusteella.[19] Joulukuun 2021 alussa puolustusvoimat jätti hankintaesityksensä puolustusministeriölle.[36] Puolustusministeri Antti Kaikkonen ilmoitti tekevänsä omat harkintansa Puolustusvoimien arvioiden pohjalta. Sitten hän antoi oman esityksensä valtioneuvostolle.[39] Koneiden toimitukset ajoittuvat vuosille 2025–2030.[3]
Puolustushallinto on varautunut jatkamaan Hornet-hävittäjien käyttöä 2–5 vuotta pidempään, mikäli HX-hankkeessa tapahtuu viivästyksiä.[40] Uutissuomalaisen teettämän mielipidetutkimuksen mukaan 51 prosenttia suomalaisista katsoi huhtikuussa 2020, että HX-hävittäjähanketta pitäisi lykätä koronapandemian aiheuttaman taloudellisen laskusuhdanteen vuoksi. Koronaviruspandemian takia päätös Hornetien seuraajasta viivästyi alkuperäisestä aikataulusta.[41]
Valintapäätös
Hallitus ilmoitti 10. joulukuuta 2021 tiedotustilaisuudessa päätöksestään hankkia Suomen ilmavoimille 64 kappaletta F-35A Block-4 lentokonetta noin 10 miljardin euron hintaan.[42][23]
Uudet koneet saapuvat
Ilmavoimat otti ensimmäiset F-35-hävittäjät käyttöönsä Yhdysvalloissa vuonna 2025 järjestettävässä henkilöstön alkukoulutuksessa. Ensimmäiset F-35-koneet toimitetaan Suomeen vuonna 2026. F-35-kalusto saavuttaa alustavan operatiivisen suorituskykynsä vuonna 2028 etenkin Lapin alueella. Vuosina 2028–2030 Suomessa on operatiivisessa käytössä kaksi konetyyppiä, F/A-18 ja F-35 -hävittäjätyyppiä rinnakkain. F/A-18-kalusto poistuu käytöstä vuoden 2030 loppuun mennessä, ja vuodesta 2031 alkaen F-35 toimii Ilmavoimien päälentokalustona.[43][44][45][23]
Remove ads
Hinta ja kustannukset
HX-hävittäjähankinta on puolustusvoimien ja myös Suomen valtion historian kallein hankinta.[7][4][46] Valtioneuvoston vuoden 2017 puolustusselonteossa lentokonehankinnan hinnaksi arvioitiin 7–10 miljardia euroa[47] ja lokakuussa 2019 hallitus linjasi, että hankinta saa maksaa enintään 10 miljardia euroa.[14][48] (Tämä on puhdasta propagandaa. Hankinta tulee maksamaan 20-30 miljardia euroa. USAF)
Ostohinta
Kymmenen miljardin hinta koostuu kolmesta osasta. Hankinnan valmistelu maksaa yhteensä 21 miljoonaa euroa. 579 miljoonan siirtomäärärahalla sovitetaan uudet hävittäjät Suomen puolustusjärjestelmään. 9,4 miljardin euron tilausvaltuudella hankitaan uudet hävittäjät.[49] Tähän summaan kuuluu koneiden lisäksi muun muassa aseistus, sensorit, koulutus- ja huoltojärjestelmät sekä käyttöönottokoulutus.[50] Ohjusten osuus ostohinnasta on karkeasti arvioiden 1,2 miljardia euroa.[51] Hävittäjien kymmenen miljardin osto on maksettava vuosina 2021–2031.[49]
Ostohintaan liittyvät indeksikorotukset
Niin sanotut indeksikorotukset saattavat kuitenkin nostaa hävittäjähankinnan loppusummaa jopa 1–1,5 miljardilla eurolla. Indeksikorotukset viittaavat siihen, että kymmenen vuoden maksukauden aikana esimerkiksi työn ja raaka-aineiden hinnat saattavat nousta ja valuuttakurssit muuttua. Ostohinta saattaa nousta jopa 11,5 miljardiin.[49][50]
Valuuttakurssiriski on merkittävin kokonaishintaan vaikuttava tunnistettu taloudellinen riski[52]. Vuonna 2022 hävittäjähankintojen valuuttakurssimuutoksista aiheutui VM:n mukaan lisämenoja 81 miljoonaa euroa ja vuonna 2023 niitä aiheutui 124 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 lisämenojen hinnaksi arvioitiin 169 miljoonaa euroa ja vuoden 2025 lisämenojen hinnaksi on ennakoitiin noin 150 miljoonan euron lisäkustannuksia.[53][54]
Elinkaarikustannukset
Elinkaaripäivitykset
Koneiden käyttöiän aikana tullaan tekemään kaksi elinkaaripäivitystä, joista kummankin lasketaan maksavan noin miljardi euroa.[50]
Elinkaaren aikaisten kustannusten arviointia
Ostohinnan ja indeksikorotukset kattavaan hintaan ei ole laskettu mukaan koneen elinkaaren aikana kertyviä ylläpito- ja kehityskustannuksia[55]. Puolustusalalla on arvioitu, että hävittäjäkoneen hankintahinta on vain 30 prosenttia koneen elinkaaren kokonaiskustannuksista[16]. Esimerkiksi Sveitsin hallitus on esittänyt F-35-koneiden hävittäjähankintaa noin 4,62 miljardin euron hinnalla ja ilmoittanut samalla koneiden hankinnan ja niiden 30-vuotisen käytön hinnaksi noin 14 miljardia euroa, jolloin hankintahinta muodostaisi karkeasti 33% elinkaaren kustannuksista.[56]
Hornetien ylläpito on niellyt vuosittain noin 10 prosenttia eli noin 240 miljoonaa euroa Suomen 2,4 miljardin euron puolustusbudjetista. HX-hankinnassa on vaadittu, etteivät ylläpidon kustannukset saa tulla tätä kalliimmaksi ja ettäylläpitokustannukset ja päivitykset on voitava kattaa Suomen normaalista puolustusbudjetista.[57] Jos vuotuiset enimmäiskäyttökustannukset lasketaan noin 250 miljoonaksi euroksi, tulee 30 vuoden aikana niiden yhteissummaksi noin 7,5 miljardia euroa[56].
F-35-hävittäjien huolto ja ylläpito ovat osoittautuneet erittäin kalliiksi.[57] Esimerkiksi Norja maksaa tilaamistaan F-35-koneista noin 142 miljoonaa euroa yhteen koneeseen ja arvioi, että ostohinnan päälle tuleva 30-vuotinen elinkaarikustannus on lähes 400 miljoonaa euroa yhdestä koneesta. Jos arviota verrattaisiin Suomen tilaukseen, maksaisi Suomen tilausmäärällä F-35-koneiden ostaminen 9,1 miljardia euroa ja niiden käyttö 25,6 miljardia euroa 30 vuoden aikana[16][58]. Sveitsin hinnoilla käyttö maksaisi 17,1 miljardia euroa, Alankomaiden hinnoilla 23,8 miljardia ja Belgian maksamilla hinnoilla 25 miljardia 30 vuodessa.[59][60][61].
Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtaja, insinöörikenraalimajuri Kari Renko on selittänyt Suomen ja muiden maiden välisiä eroja budjetointikäytäntöjen eroilla: henkilöstökuluja, tietotekniikkakuluja, arvonlisäverosummia ja indeksikorotuksia kirjataan eri maissa eri tavoin. Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan sijainen Matti Okko sen sijaan ei usko, että tämä riittää selittämään eroja.[60]
Aseteollisuuteen keskittyvän IHS Jane's -julkaisun vuonna 2012 laatiman arvion mukaan Suomen harkitsemien hävittäjien hinnassa lentotuntia kohti on suuria eroja. Saab Gripen hävittäjät arvioitiin maksavan lentotuntia kohden noin 4 700 dollaria (2012 USD), Rafalen lentokustannuksikset 16 500 dollaria lentotuntia kohden, Typhoonin lentokustannuksiksi 18 000 dollaria lentotuntia kohden, Super Hornetin lentokustannuksiksi 11 000–24 000 dollaria tunnilta. Australian ilmavoimien arvion mukaan F-35A:n lentokustannukset ovat 21 000 dollaria lentotunnilta ja Yhdysvaltain laivaston arvion mukaan F-35:n B- ja C-versiot 31 000 dollaria lentotunnilta.[62]
Suomessa käytössä olleilla Horneteilla yhden lentotunnin kustannus on ollut 9 000–9 500 euroa, eikä Suomella ole ollut joka vuosi varaa lentää riittävästi.[63] Ohjelmajohtaja Lauri Puranen on kritisoinut julkisuudessa esitettyjen lentotuntihintojen vertailua, koska ne eivät ole keskenään vertailukelpoisia erilaisten laskentatapojen vuoksi.[64]
F-35A:n suorat kustannukset lentotuntia kohden olivat Yhdysvaltain puolustusministeriön vuonna 2021 julkaisemien suoriin kustannuksiin, joihin kuuluvat polttoainekulut, lämpötila-anturit, tuulettimet, öljynsuodattimet, venttiilit, kytkimet, sulakkeet, ilmaisimet, jäähdytysnesteet, jäänestoaineet, öljyt, tiivisteet, kondensaattorit ja akut, yksikkö- ja varikkotason korjaukset ja niissä vaihdettavat osat ja komponentit..[65][66]
Hintaan liittyvää kritiikkiä
Professori Heikki Hiilamo kiinnitti huomiota siihen, että esimerkiksi Tanskan hävittäjähankinnassa puolustusministeriö oli antanut puutteellisen kuvan hävittäjien kokonaishinnasta. Hiilamo oudoksui myös sitä, että Suomessa esiselvitystyöryhmään oli kuulunut ainoastaan puolustusvoimien ja puolustusministeriön edustajia eikä mukana ollut esimerkiksi valtiovarainministeriön edustajaa.[67]
Hankinnan korkeaa hintaa kritisoitiin paljon eduskunnassa, esimerkiksi vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson.[68][69]
Kauppatieteiden tohtori ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen entinen tutkimuskoordinaattori Eero Lehto kritisoi sitä, että HX-hankkeessa ei ollut sovellettu kustannus-hyötyanalyysia. Tämä on Lehdon mukaan ”tavatonta julkisten investointien kohdalla” ja johtaisi siihen, että Suomi voi hankkia hävittäjiä, jotka ovat miljardeja kalliimpia mutta vain vähän kilpailun hävinneitä suorituskykyisempiä.[70]
Hankinnan rahoitus ja vaikutus Suomen talouteen

Itse hankintaa varten Suomen oli tarkoitus ottaa velkaa.[71] Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta piti hävittäjäostojen jättämistä pois kestävyysvajelaskelmista ”silmänlumeena”. Hänen mukaansa ostot ”ennemmin tai myöhemmin ovat väkisin mukana kestävyysvajelaskelmissa, ellei sitten pitkän ajan velkatavoitteen anneta kasvaa”.[72]
Kauppatieteiden tohtori ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen entinen tutkimuskoordinaattori Eero Lehto totesi HX-hankinnalla olevan ”merkittävä vaikutus koko kansantalouteen”. Lehdon mukaan hankkeen vaikutus BKT:hen on hyvin negatiivinen, koska sen kotimaisuusaste jää selvästi alle puolustusvoimien hankintojen keskimääräisen tason. Näin ollen Lehto näki riskinä, että hankkeen kustannukset kasvaisivat kansantalouden kannalta kestämättömiksi.[70]
Hankittavien hävittäjien elinkaarikustannukset on tarkoitus kattaa puolustusbudjetista[71][73]. Puolustusministeriön määrärahoja kasvatettiin vuoteen 2022 mennessä noin 4,5 miljardiin euroon. Kasvu aiheutuu pääosin puolustusvoimien strategisista suorituskykyhankkeista,[74] joita ovat HX-hävittäjähanke ja Laivue 2020 -alushanke.[75] Vuosina 2021–2022 puolustusministeriön määrärahoihin sisällytettiin HX-hävittäjähankkeen rahoitusta 1,0 miljardia euroa vuodessa.[74]
Remove ads
Lukumäärä on 64 hävittäjää
Puolustusvoimat lähetti keväällä 2018 tarjouspyynnöt 64 hävittäjästä.[30] Ilmavoimien komentajan, kenraalimajuri Sampo Eskelisen mukaan uusia koneita oli hankittava 64.[76] Samoin ohjelmajohtaja Lauri Puranen vakuutti, että suorituskyvyn täysimääräinen korvaaminen edellyttäisi samaa määrää hävittäjiä kuin Suomella oli entuudestaan. Purasen mukaan turvallisuustilanteen muutos ei tukenut hävittäjämäärän vähentämistä, vaan jopa päinvastoin. Siksi 64 uutta konetta oli oikea lukumäärä.[77]
Marraskuussa 2019 puolustusvoimat lähetti tarkennetun tarjouspyynnön, jossa koneiden enimmäishinnaksi oli asetettu 10 miljardia euroa.[48] Tuolloin ohjelmajohtaja Puranen arvioi, että konemäärä tulisi laskemaan 64:stä, kun taas puolustusministeri Antti Kaikkonen totesi, että hankinta tulee olemaan 64:n koneen suuruusluokkaa.[48][14]
Ohjelmajohtaja Puranen on perustellut lukumäärää muun muassa sillä, että nykyiset resurssit riittävät vain noin 60:n hävittäjän ylläpitoon. Purasen mukaan uudet hävittäjät eivät merkittävästi eroaisi vanhoista koneista, jotka oli korvattava täysimääräisesti, ja vanhoja koneita oli aikoinaan päädytty hankkimaan 64 kappaletta.[78]
Kun valmistajien lopulliset tarjoukset saatiin keväällä 2021, yhteen tarjoukseen kuului 64 konetta, toiseen 66, ja kolme tarjokkaista jätti lukumäärän kertomatta.[79] Silloin puolustusministeri Antti Kaikkonen ilmoitti "kunnioittavansa myyjien mahdollisuutta kertoa tai olla kertomatta konemääriä".[80] Lopulliseen päätökseen lukeutui 64 uutta F-35-hävittäjää.[81][23]
Osa toivoi vähemmän koneita
Vasemmistoliiton silloinen puheenjohtaja Li Andersson ja taloustieteen professori Roope Uusitalo kyseenalaistivat hävittäjien lukumäärän ja ehdottivat pienemmän määrän hankkimista.[82][83] Li Anderssonin mukaan koko Suomea on pystyttävä puolustamaan, mutta hankintaa ei pitäisi mitoittaa sen mukaan, että Suomi ryhtyisi hyökkäyssotaan.[84] Puolueista vasemmistoliitto, SDP, vihreät ja perussuomalaiset olivat sitä mieltä, että Suomi voisi hankkia vähemmänkin kuin 64 hävittäjää[85].
Professorit Markku Kuisma ja Jussi Pakkasvirta, yliopistonlehtori Juri Mykkänen sekä kustantaja Mika Rönkkö esittivät, että Suomella olisi todellista tarvetta vain seitsemälle hävittäjälle ja että sekin pelkästään paraatien ja ylilentonäytösten takia. Suomen puolustuksen kannalta he pitivät liikuteltavia ilmatorjuntajärjestelmiä tehokkaampina ja halvempina vaihtoehtoina.[6][86][87]
Remove ads
Hankintaperusteet
Tarjouspyynnössä harkinta on jaettu viiteen osaan. Niitä ovat hävittäjien suorituskyky, sotilaallinen huoltovarmuus, turvallisuuspolitiikka, teollinen yhteistyö ja hinta[88]. Näistä tärkein on tarjouspyynnön mukaan suorituskyky[88].
Suorituskyky
Ilmavoimien entisen komentajan Matti Aholan mukaan aseet muodostavat kaksi kolmasosaa hävittäjän suorituskyvystä[51]. Maanpuolustuskorkeakoulun ilmasotaopin pääopettajan Mikko Sarantolan mukaan aseet muodostavat suorituskyvystä noin yhden kolmasosan[51].
Ohjelmajohtaja Purasen mukaan uudet hävittäjät eivät ole Hornetia nopeampia tai ulottuvampia, eikä niiden toiminta-aika ilmassa ole juurikaan pidempi[77]. Ehdokkaiden aseistaminen ja tankkaaminen maassa uutta lentotehtävää varten ei myöskään ole yhtään nopeampaa[77].
Sotilaallinen huoltovarmuus
Puolustusvoimat haluaa itsenäisen ja ulkopuolisesta avusta riippumattoman järjestelmän, koska Suomi ei kuulu Natoon eikä Suomella ole puolustusliittoa Ruotsin kanssa[63].
Saabin edustajan mukaan Gripen-järjestelmä toimisi kriisioloissa tarvittaessa täysin itsenäisesti, eikä huoltovarmuus olisi ongelma, koska järjestelmään liittyvää teollista osaamista löytyisi Suomesta[63]. Saabin mukaan Suomen teollisuus voisi hoitaa 80–90 prosenttia ostamiensa Gripeneiden ylläpito-, korjaus- ja huoltotöistä[89].
Turvallisuuspolitiikka
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolaisen mukaan Suomen Hornet-hankinnalla oli valtava merkitys siinä, että se lähensi Suomea Yhdysvaltoihin ja Natoon.[90] Salolaisen mukaan HX-hankkeessa suurin ulkopoliittinen merkitys olisi yhdysvaltalaisella tai ruotsalaisella vaihtoehdolla.[90] Ruotsin kanssa Suomella on nykyään pitkälle menevää sotilaallista yhteistyötä, ja maat esimerkiksi järjestävät yhteisiä harjoituksia.[91]
Amerikkalaisen hävittäjän valinta HX-hankkeessa sitoisi Suomen puolustuskyvyn pitkäksi aikaa Yhdysvaltain oikukkaaseen poliittiseen järjestelmään.[91]
Breaking Defense -verkkojulkaisu arvelee ruotsalaisen vaihtoehdon säilyttävän Suomen suhteet Venäjään paremmalla tolalla.[92]
Yhdysvaltalaisen ilmailualan tutkimuslaitoksen Teal Groupin johtaja ja hävittäjäasiantuntija Richard Aboulafia pitää selvänä, että Suomen päätös on poliittinen tai geopoliittinen yhtä paljon kuin tekninen[93]. Hänen mukaansa kyse ei ole niinkään parhaasta koneesta parhaaseen hintaan, vaan siitä, minkä strategisen valinnan Suomi tekee[93]. Aboulafia tiivistää valinnan kolmeen vaihtoehtoon: 1. Suomi voi pitäytyä pohjoismaisessa puolueettomuudessa, mikä puoltaisi Gripeniä[93]. 2. Suomi voi haluta säilyttää Nato-kumppanuuden ilman jäsenyyttä, jolloin päätös on Super Hornet[93]. 3. Suomi voi ottaa uusia askeleita Naton suhteen, ja silloin valinta on F-35[93].
Teollinen yhteistyö
Ennen vuotta 2012 Suomessa oli käytäntönä, että aseostoissa edellytettiin vastakauppoja[94]. Kun Suomi osti Hornet-hävittäjiä vuonna 1992, myyjä velvoitettiin järjestämään ostoja Suomesta sadan prosentin eli 3,4 miljardin dollarin arvosta[94].
Vuoden 2012 jälkeen ei vastakauppoja kuitenkaan ole vaadittu[94]. EU:n puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi ja siihen perustuva suomalainen laki puolustus- ja turvallisuushankinnoista kieltää vastakaupat, koska ne vääristävät kilpailua[94].
Direktiivistä voidaan kuitenkin poiketa[94]. Tässä tarkoituksessa puhutaan vastakauppojen sijaan teollisesta yhteistyöstä, joka tarkoittaa sellaisia vastakauppoja, jotka liittyvät kiinteästi puolustukseen ja puolustusteollisuuteen[94].
Teollinen yhteistyö voi olla joko suoraa tai epäsuoraa[94]. Suora yhteistyö liittyy hankittavaan järjestelmään eli tässä tapauksessa hävittäjiin, ja sillä varmistetaan asejärjestelmän huoltovarmuus ja toimivuus[94]. Suoran teollisen yhteistyön osuus Hornetien vastakaupoista oli 15 prosenttia[94].
Epäsuora teollinen yhteistyö ei liity hankittavaan järjestelmään vaan johonkin muuhun turvallisuuden kannalta tärkeään teknologiaan[94]. Sellaisia voivat olla esimerkiksi ohjelmistot, kyberturvallisuus tai keskeisiin turvallisuusetuihin liittyvä tutkimus ja tuotekehitys[95]. Epäsuora teollinen yhteistyö on käytännössä veronmaksajien tukea puolustusteollisuudelle[94].
Suomi on asettanut HX-hankinnoissaan teollisen yhteistyön minimivaatimukseksi 30 prosenttia kaupan kokonaisarvosta eli 3 miljardia euroa[94][57]. Tämä perustuu karkeisiin arvioihin siitä, mitä Suomen puolustusteollisuus kykenisi tuottamaan, ja toisaalta siitä, mitä direktiiviä valvova Euroopan komissio voisi pitää hyväksyttävänä[94]. Suoran teollisen yhteistyön osuus HX-hankkeessa on noin 2,5 miljardia euroa ja epäsuoran yhteistyön osuus 500 miljoonaa euroa[95].
Teollisen yhteistyön vaatiminen nostaa hävittäjähankinnan hintaa[94]. Tutkimusten mukaan hinnan nousu on 3–34 prosenttia, tai karkeasti arvioiden 10 prosenttia[94]. Kun HX-kaupan kokonaisarvo on 10 miljardia euroa ja teollista yhteistyötä tehdään 30 prosentin edestä eli 3 miljardilla eurolla, silloin yhteistyön toteuttaminen maksaa suomalaisille 300 miljoonaa euroa[94]. Tämä summa vähennetään viime kädessä hankittavien koneiden määrästä[94].
Hornet-koneiden hankinnassa teollisen yhteistyön 15 prosentin osuus edellytti sitä, että Hornetien loppukokoonpano tapahtui Suomessa[57]. Jos HX-hankkeen teollisessa yhteistyössä halutaan päästä 30 prosenttiin, myös HX-hankkeen koneiden loppukokoonpanon pitäisi tapahtua Suomessa[57].
F-35:n valmistaja Lockheed Martin on suhtautunut kielteisesti loppukokoonpanoehdotuksiin[57]. Kuitenkin voittaneessa Lockheed Martinin tarjouksessa Suomeen on tulossa jopa 400 eturungon valmistus vuosina 2026–2040 ja Pratt & Whitney F135 -moottorien loppukokoonpano ja huollot, sekä joidenkin rungon alapuolisten komponenttien valmistusta.[96] Tämän ansiosta Patrian Jämsän Hallin ja Nokian Linnavuoren toimipisteisiin syntyy yhteensä 100 työpaikkaa lisää nykyisten lisäksi.[96][97]
Saab taas esittää, että Gripen-hävittäjien loppukokoonpano ja osa koneiden osien tuotantoa tapahtuisi Suomessa[98]. Saab on hankintakilpailun alla perustanut Tampereelle tuotekehitystä tekevän Saab Teknologiakeskuksen, sekä pääkaupunkiseudulle tutkimushankkeen yhdessä Aalto-yliopiston kanssa[98]. Lokakuussa 2021 Saabin teknologiakeskuksessa työskentelee noin 60 insinööriä ja Saab laajentaa toimintojaan kymmenillä uusilla työpaikoilla Tampereella ja Helsingissä[99]. Lisäksi Saab on ehdottanut pelkästään Gripeniin keskittyvän kehityskeskuksen perustamista Suomeen[98].
Remove ads
Ehdolla olleet koneet
Hankkeen alussa uskottiin, että tuleva hävittäjä olisi yksi tai useampi kaikkiaan seitsemästä vaihtoehdosta: joko yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Rafale, ruotsalainen Saab 39 Gripen NG, tai amerikkalaisten valmistajien Boeing F-15 Eagle, Boeing F-18 Super Hornet, Lockheed Martin F-16 tai Lockheed Martin F-35[100]. Nämä kaikki valmistajat saivat puolustusvoimien tietopyynnön[101]. Vastaus tietopyyntöön saatiin viidestä eri lentokoneesta[102]. Yhdysvalloista lähetettiin vain kaksi vastausta[103].
Aseasiantuntija Arto Pulkin mukaan Eurofighter ja Rafale ovat selvästi vanhempaa teknologiaa, ja niiden tuotanto on loppuvaiheessa[90]. Siten hävittäjähankinta ratkaistaan käytännössä kahden vaihtoehdon välillä: Pulkin mukaan valinta olisi joko yhdysvaltalainen Lockheed Martin F-35 tai ruotsalainen Saab Gripen E[90]. Myös FlightGlobal-sivuston sotilasilmailutoimittaja Craig Hoyle pitää näitä kahta vahvimpina ehdokkaina[104]. Pulkki kuvaa F-35:a ja Gripeniä tekniseltä varustelultaan suurelta osin saman tasoisiksi[90]. Pulkin mukaan Suomen kannattaisi ostaa kahta konetyyppiä, joista toinen hankittaisiin kehittyneen sensorijärjestelmän takia ja toinen aseiden laukaisualustaksi[105]. Kuitenkin, kahdesta järjestelmästä aiheutuvien merkittävästi korkeampien hankinta- ja ylläpitokustannusten vuoksi Suomeen todennäköisesti hankitaan vain yhtä konetyyppiä[106].
Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat)

Boeingin hävittäjätarjoukseen kuului sekä Super Horneteja että Growlereita. Growler on kaksipaikkaisesta Super Hornetista kehitetty elektronisen sodankäynnin versio, jonka tarkoitus on häiritä, harhauttaa ja lamauttaa vastustajan sähköisiä järjestelmiä.[107]
Boeing oli valmis myymään Suomelle enintään 72 kpl Super Horneteja ja Growler-koneita varusteineen, varaosineen ja koulutuksineen yhteensä 12,5 miljardin euron edestä.[108] Tämä hinta ylitti Suomen hallituksen asettaman kymmenen miljardin hintakaton. Lisäksi tarjouksesta puuttui torjuntahävittäjien tärkein ase, tutkaohjus, jonka hankkimista Puolustusvoimat on pitänyt välttämättömänä. Puuttuvien ohjusten hankkimisen lisäkustannuksiksi Ilmavoimien esikunta arvioi 700–1 000 miljoonaa euroa.[109]
Huhtikuun 29. päivänä 2021 Boeing paljasti Ylelle, että heidän lopullinen ja sitova tarjouksensa sisältää 50 kpl yksipaikkaista F/A-18E Super Hornetia ja 14 kpl elektronisen sodankäynnin EA-18G Growler -konetta.[37] Boeingin mukaan Super Hornetien kokoaminen Suomessa on mahdollista.[37] Suomi ei ostanut enempää F-18 Super Hornettejä osana hävittäjähanketta.[23]
Dassault Rafale (Ranska)

Dassault Rafale on kaksimoottorinen suihkuhävittäjä, joka on suunniteltu toimimaan useissa erilaisissa taistelurooleissa, kuten viholliskohteiden tiedustelua, ilmaherruuden saavuttamista tai maamaalien kimppuun iskemistä vaativissa tehtävissä. Monipuolisuutensa ansiosta Dassault Rafalesta on valmistettu useita malleja.lähde?
Dassault Rafalen avioniikkajärjestelmään lukeutuvat heijastusnäyttö, nykyaikainen sensorilaitteisto, lennonohjausjärjestelmä, RBE2-mallinen tutka ja elektro-optinen OSF-maalinhakujärjestelmä. Dassault Rafalessa on myös konetyyppiä varten suunniteltu elektroninen omasuojalaitteisto Thales SPECTRA, johon kuuluvat ohjusvaroitusjärjestelmä, viestintäyhteyksien häirintäjärjestelmä sekä soihtujen ja silpun laukaisujärjestelmä vihollisen laukaisemien ilmatorjuntaohjusten harhauttamiseksi.lähde?
Dassault Aviation ei kertonut tarjoukseensa kuuluvien koneiden lukumäärää. Dassaultin mukaan heidän tarjouksensa teollinen yhteistyö olisi "laajaa".[37] Suomi ei ostanut Dassault Rafale -suihkuhävittäjiä osana hävittäjähanketta.[23]
Eurofighter Typhoon (Iso-Britannia/Saksa/Espanja/Italia)

Eurofighter Typhoon on kaksimoottorinen monikäyttöinen hävittäjä, jonka on suunnitellut ja rakentanut Eurofighter GmbH, joka muodostuu ryhmästä eurooppalaisia lentokonevalmistajia. Tämän yhteistyön tarkoitus oli tuottaa merkittäviä kustannussäästöjä. Käytännössä lukuisat päällekkäisyydet, kuten neljä testikeskusta ja neljä tuotantolinjaa, eivät ole ajaneet tätä asiaa.lähde?
Typhoonin suunnittelussa on keskitytty erityisesti ketteryyteen yliäänennopeuksilla lennettäessä; aiemmat hävittäjät ovat kyllä pystyneet suuriin yliäänennopeuksiin, mutta vain hetkellisesti ja koneiden liikehtimiskyky on ollut rajoitettu yliääninopeuksissa.lähde?
BAE-Systems ei kerro tarjoukseensa kuuluvien lentokoneiden lukumäärää. Sen aseistukseen kuuluu Meteor-ilmataisteluohjuksia; Storm Shadow -risteilyohjuksia; ilmasta maahan laukaistavia Spear-ohjuksia; sekä Paveway-merkkisiä laserohjattuja pommeja. Tarjouksen teolliseen yhteistyöhön kuuluu lentokoneen tai sen osien valmistusta; koneiden kokoonpanoa; EJ200-suihkumoottorin valmistusta; sekä uuden ECRS Mk2 -tutkan kehitystyötä.[37] Suomi ei ostanut Eurofighter Typhoon -hävittäjiä osana hävittäjähanketta.[23]
Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat)

F-35 Lightning II on Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian yhdessä suunnittelema viidennen sukupolven suihkuhävittäjälentokone, jonka oli tarkoitus tulla palveluskäyttöön 2010-luvun lopulla. Konetta aiotaan valmistaa vuoteen 2035 saakka.
Kevyeksi ja edulliseksi hävittäjäksi suunniteltu F-35 on tarkoitettu sekä rynnäkköhävittäjäksi lähi-ilmatukeen että taktisiin pommituksiin. Yhdysvaltain asevoimat aikoo hankkia koneita noin 1 700 kappaletta eri malleja. Konetta markkinoidaan korvaamaan Euroopan maiden F-16-koneet ja vanhemmat hävittäjät, kuten esimerkiksi F-4 Phantom ja Panavia Tornado. Lockheed Martinin mukaan F-35 korvaa kolmella tyypillään 13 lentokonetyyppiä 11 valtiossa. Vuonna 2016 ilmoitettiin, että F-35 ei korvaa A-10 koneita kuten alun perin oli suunniteltu.[110]
F-35:ssä on ollut monia teknisiä ongelmia, joista osa on vaikuttanut joko koneen turvallisuuteen tai sen kykyyn suoriutua tehtävistään.[111] Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jussi Saramo esitti, että F-35:n sulkemista hankkeen ulkopuolelle on harkittava, sen jälkeen, kun Suomen Kuvalehti oli kertonut HX-hankkeen pyrkineen esittelemään F-35:n muita ehdokkaita positiivisemmassa valossa.[12]
Lockheed Martin on saanut luvan myydä Suomelle enintään 64 kappaletta F-35-hävittäjiä varusteineen, varaosineen ja koulutuksineen yhteensä 10,6 miljardin euron hinnalla[108][109]. Tämä hinta ylittää Suomen asettaman kymmenen miljardin hintakaton[109]. Lisäksi tarjouksesta puuttuu torjuntahävittäjien tärkein ase tutkaohjus, jonka hankkimista Puolustusvoimat pitää välttämättömänä[109]. Puuttuvien ohjusten hankkimisen lisäkustannuksiksi Ilmavoimien esikunta arvioi 700–1 000 miljoonaa euroa[109].
Lockheed Martin ei kerro lopulliseen tarjoukseensa kuuluvien koneiden lukumäärää. Tarjoukseen kuuluu keskipitkän matkan tutkaohjattavan ilmataisteluohjuksen Amraamin vanhempi versio ja Kongsbergin JSM-ohjus. Lockheed Martinin tarjoamaan teolliseen yhteistyöhön kuuluu koneen suurten komponenttien valmistusta, huoltoa ja korjausta, mutta yhtiö ei kerro tarkemmin, mitä.[37]
Muiden valmistajien paljastettua lopullisen tarjouksensa sisältöä, myös Lockheed Martin koki painetta samaan ja avasi omaa tarjoustaan[112]. Tuolloin Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi tulkitsi Lockheed Martinin lopullisen tarjouksen olevan 64 konetta[113], mutta Helsingin Sanomien mukaan tarjous onkin enimmillään 64 konetta, eikä yhtiö ole sitoutunut tähän lukumäärään, vaan sen tulkinta lopullisesta tarjouksesta on, että määrä ratkeaa vasta valintapäätöksen jälkeen[112]. Myöhemmin Lockheed Martin tarkensi, ettei mitään lukumääräoptioita ole, vaan valituksi tullessaan, Lockheed Martin toimittaa Suomelle tasan 64 F-35A-monitoimihävittäjää. [114]
F-35:tä sanottiin julkisuudessa hankkeen ennakkosuosikiksi, mutta puolustushallinto kiisti suosivansa mitään vaihtoehtoa.[59] Lopulta hävittäjähankinnassa päätettiin ostaa F-35-hävittäjiä ja panostaa niihin liittyvään koulutukseen.[23]
Saab Gripen E (Ruotsi)

Saab JAS 39 Gripen on Saab AB:n valmistama hävittäjälentokone, joka korvasi Ruotsin ilmavoimien Saab 35 Draken- ja Saab 37 Viggen -hävittäjät. Lyhenne JAS tulee sanoista jakt-, attack- och spaningsplan (hävittäjä-, rynnäkkö- ja tiedustelukone). Ensilentonsa joulukuussa 1988 lentänyt JAS on IG JAS:n, Saab AB Ericsson Microwave Systemsin, Ericsson Saab Avionicsin, Volvo Aero Corp.:n ja FFV Aviotechin yhteishanke, jonka markkinointia on tukenut vuodesta 1995 British Aerospace Saab-BAe Gripen AB:n kautta. Suomeen tarjolla oleva NG-versio (Next Generation, Uusi sukupolvi) on kuitenkin käytänössä täysin uusi konetyyppi.lähde?
Ruotsin ilmavoimille toimitettiin vuoteen 2007 mennessä 204 kappaletta Gripenin aiempia malleja.[115] Gripen E -koneita Ruotsi on tilannut 60 kappaletta, joiden toimitukset aloitettiin 2019 joulukuussa.[116] Lisäksi Brasilia on tilannut 28 Gripen E -konetta ja 8 kaksipaikkaista Gripen F -konetta.[116]
Gripen sai alkuunsa epävarman maineen, koska kaksi Gripeniä putosi ennen niiden varsinaista käyttöönottoa (vuosina 1989 ja 1993). Lisäksi kolmessa tapauksessa (vuosina 1999, 2005 ja 2007) kone on pudonnut palveluskäytössä. Kaikissa tapauksissa vakavilta henkilövahingoilta on kuitenkin vältytty, eikä ongelmamäärä ole sinällään samankaltaisilla koneilla mitenkään poikkeava.lähde?
Saabin alustavaan tarjoukseen kuului 52 yksipaikkaista Gripen E -konetta, 12 kaksipaikkaista Gripen F -konetta ja lisäksi kaksi GlobalEye -valvontakonetta.[117]
Ruotsin puolustusvoimien edustajat ovat höystäneet Saabin tarjousta esittämällä Ruotsin ilmavoimien Gripen-kaluston kohentamista Suomen HX-vaatimusten tasolle niin, että tilauksen toteutuessa olisi mahdollista muodostaa yhteinen ruotsalais-suomalainen, 160:n koneen suuruinen ilmavoima, joka toimisi yhteisillä taktiikoilla, koulutuksella, taistelunjohdolla ja kalustolla.[118]
Huhtikuun 30. päivä 2021 Saab kertoi lopullisen ja sitovan tarjouksensa sisältävän 64 yksipaikkaista Gripen E -konetta ja kaksi Global Eye -valvontakonetta. [37]
Gripenin aseistuksen arvo on yli 1,8 miljardia euroa ja siihen kuuluu pitkän kantaman Meteor-ilmataisteluohjuksia, Iris-T-ilmataisteluohjuksia, Spear-maataisteluohjuksia sekä erittäin pitkän kantaman risteilyohjuksia mallia KEPD350/Taurus[37][119]. Suomen nykyiset Amraam- ja JASSM-ohjukset on mahdollista integroida Gripeniin[37]. Saab tarjoaa myös EAJP-tutkahäirintäsäiliöitä ja LADM-häirintäohjuksia, jotka ovat vielä kehitysvaiheessa[37]. Saabin tarjoamaan teollisen yhteistyöhön kuuluu koneiden ja niiden moottoreiden valmistusta Suomessa[37].
Vertailutaulukko
Valintapäätös
Valinta kohdistui lopulta F-35A Block 4 -koneeseen, joita ostetaan 64 kappaletta.[122] Päätöksen mukaan F-35 täytti huoltovarmuuden, teollisen yhteistyön ja kustannusten vaatimukset ja suorituskyvyn vertailussa F-35 kokonaisjärjestelmä oli paras.[122] F-35:n taistelu-, tiedustelu- ja selviytymiskyvyt olivat HX-tarjouksista parhaat.[122] Mukana olleiden Rafalen ja Typhoonin ongelmakohdiksi muodostuivat huoltovarmuus, elinkaarikustannukset tai teollinen yhteistyö eivätkä ne siten olleet mukana ehdokkaiden loppuarvioinnissa.[123]
Ensimmäiset suomalaiset F-35:t otetaan käyttöön vuonna 2025 osana Yhdysvalloissa järjestettävää koulutusta ja ensimmäiset koneet toimitetaan Suomeen vuonna 2026.[122]
Remove ads
Aseet ja varusteet
Tulevan hävittäjän aseistus ja varustus hankitaan erillisin sopimuksin, mutta osana lentokonehankintapäätöstä. Lokakuussa 2017 lähetettiin tietopyyntö seitsemään maahan, joiden teollisuuden arvioidaan kykenevän toimittamaan tarvittavat asejärjestelmät ja varusteet: Iso-Britannia, Israel, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Yhdysvallat. Näiden maiden hallitukset välittävät tietopyynnöt maassaan toimiville nimetyille yrityksille.[33]
Aseiden ja varusteiden tarjouspyynnöt lähetetään keväällä 2018. Hankintapäätökset tehdään osana lentokonetyypin valintapäätöstä, jotta konekokonaisuudet voidaan hallita. Jotkin järjestelmät ovat yhteensopivia usean hävittäjävaihtoehdon kanssa, mikä huomioidaan sopimusten valmistelussa. Hankintasopimukset on suunniteltu allekirjoitettaviksi keväällä 2021. Ase- ja sensorihankinnat sisältyvät HX-hankkeen arvioituun kokonaishintaan.[33]
Kukin tarjoaja määrittää ehdokkaaseensa parhaaksi katsomansa asevarustuksen[51]. On todennäköistä, että eurooppalaiset valmistajat tarjoavat koneidensa pääaseeksi eurooppalaista Meteor-ohjusta ja amerikkalaiset valmistajat amerikkalaista AMRAAMia[51]. Ehdokkaiden mukana tuleva aseistus korvaa Suomen nykyiset AMRAAM- ja Sidewinder-ohjukset[51]. Suomen Hornetien nykyiset aseet voitaisiin kyllä periaatteessa asentaa myös mihin tahansa HX-hankkeen koneista, mutta sitä ehdokkailta ei edellytetä[51]. Vanhat aseet voivat siis joutua romutettavaksi tai siirtyä esimerkiksi maavoimien käyttöön[51]. Kehittyneet ilmataisteluohjukset maksavat yli kaksi miljoonaa euroa kappale, joten jos arvioidaan, että Suomeen tarvitaan kymmenen ohjusta lentokonetta kohden, silloin olisi hankittava kuutisen sataa ohjusta, ja niiden osuus HX-hankinnan hinnasta olisi vähintään 1,2 miljardia euroa[51].
Puolustusministeriön mukaan valmistajat voivat kertoa julkisesti tarjoamansa asetyypit, mutta eivät niiden lukumääriä.[124]
Remove ads
Viestintä ja vaikuttaminen
Hävittäjävalmistajat ja puolustushallinto ovat osallistuneet ja yrittäneet vaikuttaa HX-hankinnasta käytävään keskusteluun. STT nosti esille kesäkuussa 2018, että puolustushallinto on pyrkinyt viestinnässään siihen, että poliitikot ja kansalaiset eivät kyseenalaista HX-hanketta ja muita puolustuksen lisämäärärahoja. Asian tultua ilmi Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää kritisoi sitä, että kriittisten näkemysten ja arvostelun poistamiseen tähtäävä viestintä on rinnastettavissa lobbaukseen, eikä se sovi julkishallinnolliselle organisaatiolle.[125]
Hävittäjävalmistajat ovat hankkineet avukseen viestintätoimistoja sekä entisiä upseereita ja virkamiehiä. Näiden avulla valmistajat pyrkivät edistämään myyntityötä sekä vaikuttamaan päättäjiin.[126]
- BAE Systemsin yhteistyökumppaneita ovat Kaiku Helsinki ja puolustusministeriön entinen ylijohtaja Eero Lavonen sekä Lapin lennoston komentaja eversti evp. Jukka Ahlberg[127]. Entinen puolustusministeri Jan-Erik Enestam on BAE Systemsin käyttämän Cocomms-viestintätoimiston vanhempi neuvonantaja[128].
- Lockheed Martinin kumppaneita ovat Hill+Knowlton Strategies[126], Tekir Oy[129] ja Karjalan lennoston entinen komentaja, eversti evp. Ossi Sivén[126]. Hill+Knowltonin vaikuttajaviestintää vetää Jutta Urpilaisen entinen avustaja Arto Virtanen[126]. Lockheed Martin palkkasi konsultikseen myös Puolustusvoimien entisen komentajan Jarmo Lindbergin[130][128], joka oli komentajana toimiessaan mm. nähnyt kaikkien kilpailevien hävittäjävalmistajien vastaukset tarjouspyyntöihin[131][132][133]. Siirtyminen herätti keskustelua siitä, vaarantuuko kauppa, kun suomalainen huippuasiantuntija siirtyy lobbariksi.[133][134] Virkamiehen oikeutta siirtyä toiseen tehtävään on rajoitettu puolen vuoden karenssilla[133], mutta perustaessaan konsulttiyrityksen Lindberg rikkoi tekemäänsä karenssisopimusta[135][136]. Tapauksen seurauksena puolustusministeri ja presidentti päättivät lopettaa yhteydenpidon konsultteihin[137][135] ja Lockheed Martin irtisanoi Lindbergin[131][135].
- Saabin kumppani on Miltton[126]. Milttonin toimitusjohtaja on Jyrki Kataisen entinen erityisavustaja Jussi Kekkonen[126]. Saabin maajohtaja, eversti evp. Anders Gardberg on toiminut Uudenmaan prikaatin komentajana[126]. Saabin asiantuntijana toimii eversti evp. Karl Gustav Storgårds, myös Uudenmaan prikaatin entinen komentaja[126]. Saabia konsultoi ilmavoimien entinen esikuntapäällikkö, prikaatikenraali evp. Kari Salmi[126].
- Boeingin markkinointikampanjassa mukana ovat Blic Oy sekä Suomen Puolustusvoimain entinen komentaja, amiraali (evp.) Juhani Kaskeala[129]. Boeingin hävittäjäkampanjaa johtaa suomalaissyntyinen Maria Laine[126].
- Dassaultin tukena ovat Rud Pedersen Public Affairs Group, sekä merivoimien entinen komentaja, vara-amiraali Kari Takanen; puolustusministeriössä toiminut entinen valtiosihteeri Marcus Rantala; sekä puolustusministeriössä Pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä vastannut Heidi Nystedt-Suvanto[129].
Professori Heikki Hiilamo on nähnyt ongelmallisena sen, että hävittäjätoimittajien palveluksessa olevien korkea-arvoisten upseerien ei ole tarkoitus palvella maanpuolustuksen kokonaisuutta vaan edustamansa koneen kauppaamista.[138] Myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva piti toivottavana, että kokeneet sotilaat olisivat "valtakunnan eivätkä yksityisten lobbarifirmojen käytössä".[126]
Helsingin Sanomat on esittänyt pääkirjoituksessaan 4. helmikuuta 2019, että HX-hankkeen suunnittelijat ovat ajoittaneet hankinnasta päättämisen vaalikauden puoliväliin vuodelle 2021, jotta hankinta ei nousisi eduskuntavaalien teemaksi.[71]
Toukokuussa 2020 Suomen Kuvalehti kertoi HX-hankkeessa työskentelevään lähteeseen viitaten, että Jarmo Lindberg oli jo puolustusvoimien komentajana ollessaan pyrkinyt vaikuttamaan hankintaprosessiin F-35:n eduksi. Lähteen mukaan poliitikoille on myös jätetty kertomatta F-35:n huonoja puolia kun muiden hävittäjäehdokkaiden huonoja piirteitä taas on korostettu. Lähde totesi, että ”Poliitikoille ei välttämättä valehdella suoraan, mutta ei myöskään kerrota kaikkea oleellista.”[139] Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jussi Saramo piti tätä osoituksena siitä, että HX-hanke näyttää "läpikotaisin korruptoituneelta" ja näki aiheelliseksi harkita joko HX-hankkeen keskeyttämistä tai F-35:n sulkemista ulos[12].
Remove ads
Kritiikki
HX-hävittäjähanketta on kritisoitu mm. hankkeen korkeasta hinnasta, sen muiden ongelmien ratkaisemiselta viemistä resursseista, hankinnan mittakaavasta, hävittäjäpuolustuksen väitetystä tehottomuudesta, valmistajien ja puolustushallinnon vaikuttamispyrkimyksistä sekä koneiden ympäristövaikutuksista.
Tutkija Kari Paasonen jaottelee hankkeen kohtaaman kritiikin neljään eri näkökulmaan[11].
1. Tuoko asevarustelu turvallisuutta?
Esimerkiksi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho ei usko asehankinnan lisäävän turvallisuutta, vaan päin vastoin kasvattavan jännitettä Suomen ja Venäjän välillä, koska hankinta vie Suomea lähemmäksi Yhdysvaltoja ja Natoa.[11] [140]
2. Onko siihen varaa?
Toinen näkökulma esittää, että hankinta maksaisi liikaa suhteessa Suomen talouden kantokykyyn – etenkin koronapandemian taloudelle aiheuttamien vaurioiden jälkeen.[11]
3. Ovatko hävittäjät paras ratkaisu maanpuolustukselle?
Kolmas näkökulma kyseenalaistaa sen, onko maanpuolustuksen kannalta paras ratkaisu hankkia juuri hävittäjiä, tai sen, onko järkevintä hankkia niitä 60 kappaletta[11]. Tämän näkökannan edustajat väittävät esittämiään muita hankintoja hävittäjiä paremmiksi tai kustannustehokkaammiksi ratkaisuiksi.[11]
Entinen ilmatorjunnan tarkastaja, eversti evp Ahti Lappi kritisoi puolustusministeriön esiselvitystyöryhmän loppuraporttia, jossa esitetään Hornet-monitoimihävittäjän korvaamista uudella monitoimihävittäjällä. Lapin mukaan 50 viime vuoden aikana käydyissä sodissa hävittäjätorjunnalla on pudotettu vastustajan alasammutuista koneista vain 3 %, kun taas ilmatorjunta on pudottanut suuren enemmistön, 97 %. Lisäksi ballististen ohjusten torjunta ei ole mahdollista hävittäjäkoneilla, vaan se tapahtuu ilmatorjuntaohjuksilla. Lapin mukaan ilmapuolustuksen perustan muodostaa siten ilmatorjunta, eivät hävittäjälentokoneet. Lappi ehdottaa, että monitoimihävittäjien sijaan tulisi hankkia torjuntahävittäjiä, jotka ovat puolustustehtävissä parempia ja halvempia kuin monitoimihävittäjät. Torjuntahävittäjien lisäksi Suomen tulisi Lapin mielestä hankkia ohjuksia, raketteja ja muuta ilmatorjuntakalustoa sekä ilmapuolustustarkoitukseen että korvaamaan Hornetien hyökkäyskyky. Lapin mukaan ilmatorjuntakaluston hankinta- ja ylläpitokustannukset ovat oleellisesti pienemmät kuin hävittäjäkoneiden[7][141].
Tietokirjailija Pentti Sainio näkee, että Suomen aiemmin hankkimat raskaat raketinheittimet korvaavat monitoimihävittäjien kaukovaikutuskykyä.[5] Professorit Markku Kuisma ja Jussi Pakkasvirta, yliopistonlehtori Juri Mykkänen sekä kustantaja Mika Rönkkö näkevät modernien liikuteltavien ilmatorjuntajärjestelmien hankkimisen hävittäjiä huomattavasti tehokkaampana ja halvempana keinona Suomen sotilaalliseen puolustamiseen.[6] Emeritusprofessori Jouni Suistolan mukaan hävittäjiä tarvitaan vain pieni määrä ja muutoin niille suunnitellut tehtävät voidaan kustannustehokkaammin toteuttaa tykistöohjuksilla, raketeilla, risteilyohjuksilla ja droneilla[142]. Tietokirjailija, everstiluutnantti evp Tuomo Hirvosen mukaan hävittäjiin kaavaillut rahat olisi parempi käyttää varavoimakoneisiin, suljettuihin atk-järjestelmiin, liikuteltaviin valvontatutkiin, ohjuksiin ja maavoimien vahventamiseen sekä ennen kaikkea kodinturvajärjestelmän synnyttämiseen.[143]
Suomen Sotilas -aikakauslehden toimittaja Aleksei Kettunen muistuttaa, että tuleva hävittäjä on vain yksi osa ilmapuolustusta ja lähivuosina Suomen on tehtävä muitakin puolustustarvikehankintoja, kuten miljardien arvoinen pidemmän kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, ja sen lisäksi tarvitaan uusia ilmavalvontatutkia.[144]
4. Valmistelun puutteet
Eräät kriitikot ovat ottaneet kantaa hävittäjien hankintaprosessin läpinäkyvyyteen, puolueettomuuteen ja monipuolisuuteen sekä näissä ilmenneisiin ongelmiin.[11]
Muu kritiikki
Sadankomitean puheenjohtaja Timo Mielosen mukaan HX-hankkeen keskeisimpiä ongelmia on se, että hävittäjät eivät ole ”minkäänlainen ratkaisu” tämänhetkisiin globaaleihin ongelmiin. Mielonen näkee suurimpina nykyisinä ongelmina ilmastonmuutoksen, väestökehityksen ja taloudellisen eriarvoistumisen.[145]
Entiset kansanedustajat Johannes Yrttiaho ja Markus Mustajärvi ovat kiinnittäneet huomiota hävittäjien huomattavan suuriin hiilidioksidipäästöihin ja todenneet, että "Hävittäjät kuormittavat ilmastoa muihin kalustotyyppeihin nähden kohtuuttoman raskaasti."[146] Myös ympäristöjärjestö Maan ystävät on ilmoittanut pitävänsä hankintaa epätoivottavana viitaten muun muassa hävittäjien päästöihin, jotka nykyisten 62 hävittäjän kohdalla vastaavat arviolta 12 500 suomalaisen vuoden päästöjä.[147][148] Kansanedustaja Erkki Tuomioja on kritisoinut sitä, että ilmastovaikutukset eivät ole sisältyneet hankinnan arviointikriteereihin, ja vaatinut, että eri vaihtoehtojen ympäristö- ja ilmastovaikutuksia vertaillaan[11][149]
Vetoomus aikalisästä
Yli 200 tieteen, taiteen ja muiden alojen asiantuntijaa jätti 1. joulukuuta 2020 vetoomuksen kansanedustajille, jossa todettiin, että hävittäjähankkeessa tarvitaan aikalisä, uutta harkintaa ja vaihtoehtoehtojen selvittämistä. Vetoomuksen esittäjät katsoivat, että keskustelu HX-hankkeesta on perustunut varsin yksipuolisesti ilmavoimien omiin selvityksiin, jotka koskevat lähinnä hävittäjien ominaisuuksien ja suorituskyvyn vertailuja. Arviot turvallisuuspoliittisista vaikutuksista ja vaihtoehdoista ovat jääneet vähemmälle.[150][151] Vetoomus ei vaikuttanut hankintaprosessiin.
Remove ads
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads