Haim
yhdysvaltalainen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Haim on yhdysvaltalainen yhtye, jonka muodostaa kolme siskosta, Este, Danielle ja Alana Haim. Yhtyeen tyyliä on kuvailtu ”folkin, 90-luvun ja R&B:n sekoitukseksi”.[1] Vuonna 2013 Haim voitti BBC:n ”Sound of 2013” -äänestyksen.[2] Yhtyeen 30. syyskuuta 2013 julkaistu debyyttialbumi, Days Are Gone, menestyi listoilla kohtalaisen hyvin. Se sijoittui viiden parhaan albumin joukkoon viidessä eri maassa, mukaan lukien ensimmäiselle sijalle Britanniassa.
Remove ads
Taustaa
Siskokset kasvoivat San Fernando Valleyssa soittaen vanhempiensa kanssa covereita 1970-luvun klassikoista paikallisille ihmisille.[3] Myöhemmin Danielle ja Este kuuluivat Valli Girls -nimiseen tyttöbändiin, joka haki vaikutteita muun muassa Blondielta ja Gwen Stefanilta.[4] Vartuttuaan vanhemmiksi sisarukset kiinnostuivat popin ja R&B:n sekoittamisesta. Vuonna 2006 he päättivät perustaa oman yhtyeen. Viisi ensimmäistä vuotta Haim soitti kotikaupungissaan satunnaisesti, koska kaikki kolme jäsentä kävivät koulua. Kesäkuussa 2012 yhtye solmi levytyssopimuksen Polydorin kanssa.[5]
Kaikki kolme siskosta soittavat useampaa kuin yhtä instrumenttia: Este soittaa sekä kitaraa että bassoa, Danielle soittaa kitaraa ja rumpuja ja Alana soittaa kitaraa, koskettimia ja lyömäsoittimia. Albumilla ja keikoilla Este soittaa bassoa, Danielle kitaraa ja Alana koskettimia ja lyömäsoittimia.[6]
Remove ads
Diskografia
Albumit
Singlet
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
