Heps

entinen tavarataloketju Suomessa From Wikipedia, the free encyclopedia

Heps
Remove ads

Heps oli kuopiolaisen Saastamoinen Yhtymän 1970-luvulla toiminut tavarataloketju. Sen tavaratalot toimivat sekä kaupunkien keskustoissa että niiden ulkopuolella – eli niitä voi kutsua myös automarketeiksi.

Thumb
Heps-logo 1970-luvun puolivälistä.

Vuonna 1977 Tuko osti Hepsit vuosikymmenen suurimmassa tavaratalokaupassa Suomessa. Ne muuttuivat seuraavana vuonna Anttila-tavarataloiksi, jotka Tuko oli ostanut pari vuotta aiemmin. Kauppahetkellä Hepseissä oli yhteensä noin 640 työntekijää yhdeksässä tavaratalossa: Kaarinassa, Lahdessa, Kouvolassa, Lohjalla, Jyväskylässä, Seinäjoella, Oulussa, Kajaanissa ja Kuopiossa. Saastamoisen tukkuryhmään jäivät tuolloin vielä kauppiasvetoiset Tops- ja Pops-myymäläketjut.[1] Vuonna 1996 Kesko osti Anttila-ketjun, ja tällöin osa entisistä Hepseistä muuttui K-Citymarketeiksilähde?

Remove ads

Historiaa

Ensimmäinen Heps-tavaratalo nousi Turun lähelle Kaarinan Ravattulaan vuonna 1970. Turun Hepsin omisti Suurmarkkinat Oy, jonka perustaja oli Herman Saastamoinen. Turun Heps oli ensimmäinen alennustavaratalo, joka sijaitsi kaupungin keskustan ulkopuolella. Näin se myös osaltaan toimi automarkettien edelläkävijänä. Myymälän pinta-ala oli 3 500 neliömetriä. Sen pihalla oli pysäköintiruudut 300 ajoneuvolle. Tuotevalikoimaan kuuluivat elintarvikkeiden lisäksi tekstiilit, kengät, asusteet, paperi- ja kemikaliotarvikkeet, kodinkoneet, taloustavarat, rautatavarat, vapaa-ajantuotteet ja autotarvikkeet.[2]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads