Herman Frank

From Wikipedia, the free encyclopedia

Herman Frank
Remove ads

Herman Frank on saksalainen kitaristi ja lauluntekijä. Hän tuli tunnetuksi 80-luvulla yhtyeiden Accept ja Victory kitaristina. Frank on toiminut myös tuottajana ja julkaissut neljä soololevyä.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Muusikko ...
Thumb
Herman Frank Acceptin konsertissa vuonna 2013.
Remove ads

Ura

Herman Frank liittyi heavy metal -yhtyeeseen Accept vuonna 1982 vähän ennen albumin Restless and Wild julkaisua. Frank lähti yhtyeestä seuraavan albumin Balls to the Wall julkaisun jälkeen. Vuonna 1983 hän perusti yhtyeen nimeltä Hazzard, joka julkaisi jo samana vuonna albumin Hazzard. Vuonna 1985 Frank liittyi Sinneriin, missä hän oli mukana toisena kitaristina albumilla Touch of Sin.[1][2][3][4][5]

Vuodesta 1986 lähtien Frank on soittanut yhtyeessä Victory. Hän on tehnyt yhtyeen kanssa yhteensä viisi studio- ja kaksi live-albumia. 90-luvulla Frank perusti yhtyeen Moon'Doc, jonka kanssa hän julkaisi vuosina 1995 - 2000 kolme albumia Moon'Doc (1995), Get Mooned (1996) ja Realm of Legends (2000). Vuonna 2002 hän liittyi takaisin Victoryyn ja hän on sävelsi ja tuotti Tommy Newtonin kanssa albumit Instinct (2003), Fuel to the Fire (2006) ja Don’ t Talk Science (2011). [6][1]

Frank soitti Acceptissa vuoden 2005 kesäkiertueella ja yhtyeen tehtyä paluun Mark Tornillon kanssa vuonna 2009. Hän oli mukana yhtyeen kolmella paluun jälkeisellä albumilla: Blood of the Nations (2010), Stalingrad (2012) ja Blind Rage (2014) ennen eroamistaan vuoden 2014 lopussa.[2][7] Saman vuoden lopussa Frank ja Stefan Schwarzmann julkaisivat perustamansa yhtyeen Pänzer ensimmäisen albumin Send Them All To Hell.[8] [9][10][11]

Vuonna 2009 hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, Loyal for None, jossa on mukana laulaja Jioti Parcharidis (Victory), basisti Peter Pichl (Running Wild) ja rumpali Stefan Schwarzmann (Accept). Hän on tehnyt tämän jälkeen kolme soololevyä: Right in the Guts (2012), The Devil Rides Out (2016) ja Fight the Fear (2019).[12][13][14][1] Herman Frank ja hänen vaimonsa Martina Frank perustivat yhtyeen Poison Sun, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa Virtual Sin vuonna 2010.[15][16]

Frank on tuottanut omien yhtyeiden levyjen lisäksi myös muiden yhtyeiden kuten Saxonin, Molly Hatchetin ja tuottajana ja miksaajana.[17][18]

Remove ads

Diskografia

Accept

Hazzard

  • Hazzard (1983)

Sinner

  • Touch of Sin (1985)

The Element

  • Time (1985)

Victory

  • Don't Get Mad ... Get Even (1986)
  • Hungry Hearts (1987)
  • Culture Killed the Native (1989)
  • Temples of Gold (1990)
  • You Bought It – You Name It (1992)
  • Instinct (2000)
  • Fuel to the Fire (2006)
  • Don't Talk Science (2011)

Moon'Doc

  • Moon'Doc (1995)
  • Get Mooned (1996)
  • Realm of Legends (2000)

Poison Sun

  • Virtual Sin (2010)

Panzer

  • Send Them All To Hell (2014)

Soololevyt

  • Loyal to None (2009)
  • Right in the Guts (2012)
  • The Devil Rides Out (2016)
  • Fight the Fear (2019)
Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads