Herra Ylppö & Ihmiset oli Maj Karma -yhtyeen solistin Herra Ylpön perustama yhtye. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Sata vuotta Sony BMG:n kautta 6. helmikuuta 2008. Levyn tuotti Rauli "Illusion Rake" Eskolin ja vastaavana tuottajana toimi Janne Halmkrona.
Yhtyeen toinen levy Pojat ei tanssi ilmestyi 20. tammikuuta 2010.
Yhtyeen molemmat levyt ovat olleet Suomen virallisen albumilistan sijalla 1. ja myyneet kultalevyyn oikeuttavan määrän.[3]
Herra Ylppö on kuvaillut yhtyeen musiikkia "reality rockiksi", koska kappaleiden sanoitukset ovat usein omakohtaisia ja käsittelevät tuntoja ja tilanteita elävästä elämästä.[4]
Yhtye keskeytti toimintansa elokuussa 2014,[5] mutta esiintyi vielä joulukuussa 2014 esitetyssä SuomiLOVE -TV-sarjan viidennessä jaksossa.[6] Yhtye palasi uudelle kiertueelle vuonna 2017.[2]
Yhtye on mukana myös Herra Ylpön uudella kiertueella taustayhtyeenä ainakin vuonna 2021[7] ja 2022.
Jäsenet
- Herra Ylppö – laulu
- Hamid Moeini – kitara
- Jukka Kröger – rummut
- Joona Kukkola – kosketinsoitin (2008–)
- Janne Joutsenniemi – basso (2011–)
Entiset jäsenet
- Jami Westergård – bassokitara (2005–2011)
Julkaisut
Studioalbumit
- Sata vuotta (2008)
- Pojat ei tanssi (2010)
- Mies ja nainen (2012)
- Luuranko (2013)
Kokoelma-albumit
- Parhaat (2014)
EP:t
- Kleopatra (2008)
Singlet
- ”Sata vuotta” (2007)
- ”Videovuokraamon tyttö” (2008)
- ”Pojat ei tanssi” (2009)
- ”Horros” (2010)
- ”Mies murtuu” (2011)
- ”Buu” (2013)
- ”Lista Hämähäkkimiehen vihollisista” (2013)
- ”Päivänsäde palaa” (2014)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.