Hiatus

Hiatus (lat. hiātus ’aukko’) eli diereesi (kreik. διαίρεσις, diaíresis ’jako’) on fonetiikassa kahden peräkkäisen vokaalin välinen tavu- tai sanaraja. Päinvastoin kuin diftongissa, vokaalit eivät muodosta äännejatkumoa, vaan sijaitsevat joko eri tavuissa tai eri sanoissa. Peräkkäisiä vokaaleja, joiden välissä on tavuraja, kutsutaan vokaaliyhtymäksi.^[1] Esimerkki vokaaliyhtymästä sisältyy suomalaisittain äännettäessä itse sanaan hiatus /hi.ɑ.tus/, jossa i- ja a-vokaalien välissä on siis hiatus. Arkisempi esimerkki on vaikkapa sanassa pian /pi.ɑn/. Kahden sanan välinen hiatus esiintyy esimerkiksi ilmauksessa hyvä on.

Tämä artikkeli käsittelee fonetiikkaa. Diereesin muista merkityksistä katso Diereesi.

Antiikin Kreikan ja Rooman runoudessa hiatus oli epätoivottavaa, ja sitä vältettiin elisiolla eli jättämällä edeltävä vokaali pois (tätä esiintyy sanojen rajalla suomessakin: esim. mutta ei → mutt’ ei → muttei^[2]). Vaihtoehtoisesti hiatusta voidaan välttää jättämällä jälkimmäinen vokaali pois, sulauttamalla vokaalit yhdeksi äänteeksi tai lisäämällä niiden väliin konsonantti.

Hiatuksen ilmeneminen kirjoituksessa

Suomen oikeinkirjoituksessa vokaalien välistä tavurajaa ei yleensä erikseen merkitä, paitsi jos se esiintyy kahden saman vokaalin välissä. Sanan sisällä tällainen tilanne voi syntyä vokaalien välisen k:n kadotessa astevaihtelun vuoksi, ja tällöin tavuraja osoitetaan heittomerkillä: vaaka : vaa’an.^[3] Yhdyssanan osien välissä heittomerkin sijasta käytetään yhdysviivaa: linja-auto.^[4]

Muinaiskreikkaa kirjoitettaessa hiatus merkittiin lisäämällä jälkimmäisen vokaalin päälle erokepisteet eli dialytiká-tarke. Käytännössä sama tarke on latinalaisen kirjaimiston yhteydessä esiintyvä treema, jonka käyttö erokepisteinä on latinan välityksellä periytynyt muun muassa ranskaan (esim. Citroën) ja jossain määrin englantiinkin (esim. coöperation, nykyään tosin tavallisemmin co-operation tai cooperation).^[5]