Hilpari

Hilpari (saks. Hellebarde) on muinainen ase, pistokeihään ja taistelukirveen yhdistelmä. Hilpari kuuluu salkoaseiden ryhmään.^[1] Niitä käytettiin Kiinassa jo taistelevien läänitysvaltioiden kaudella (475 –221 eaa.); Euroopassa ne olivat yleisiä 1400- ja 1500-luvuilla. Taistellessaan jalan ritarit suosivat hilparia taisteluaseenaan kahdenkädenmiekan ohella.

Hilpari
Rivi hilpareita ja muita salkoaseita.
Infobox OK

Sveitsiläiset käyttivät eurooppalaisista ensimmäisinä hilparia varsinaisen jalkaväen aseena ja nousivat maineeseen sen tehokkaina käyttäjinä. Vuoristoinen maa ei suosinut ratsuväkeä, ja jalkaväelle piti keksiä ase, jolla saattoi menestyä taistelussa ratsuväkeä vastaan. Hilparissa on pitkä pistoterä ja kirveenterä sekä tämän vastapuolella koukku. Ase on salkoaseista tunnetuin. 1600-luvun jälkeen se sai symbolisen aseman auktoriteetin merkkinä.^[2] Vuoden 1422 Arbedon taistelun jälkeen pitkä pistokeihäs, piikki, syrjäytti Sveitsissä hilparin pääaseena, mutta gewalthaufenissa oli aina mukana myös hilparimiehiä. Hilpari oli myös upseerin aseena.

Vatikaanin sveitsiläiskaarti ja Toweria vartioiva Beefeaters-kaarti käyttävät yhä hilparia seremoniallisena aseena.

Lähteet

• Chuck Wills: Maailman aseet: kivikirveestä konepistooliin, s. 40-41. Suomentanut Petri Kortesuo. Hämeenlinna: Karisto, 2007. ISBN 978-951-23-4879-4