Huari

muinainen kaupunki Etelä-Amerikassa From Wikipedia, the free encyclopedia

Huari
Remove ads

Huari (Wari) on Perun keskisellä ylängöllä[1] Ayacuchon laaksossa sijaitseva arkeologinen kohde.[2] Asutuskeskus perustettiin Andien kronologian varhaisella välikaudella noin 200 eaa. – 600 jaa. Keskihorisontin aikaan (noin 600–1000 jaa.) se kasvoi suurkaupungiksi, joka hallitsi sotilaallista imperiumia.[1] Kaupungin merkittävä piirre on sen tiukkaan ruutukaavaan perustuva arkkitehtuuri.[2]

Thumb
Muinainen hautakammio Huarissa.

Andien sivilisaation arkeologiassa Huari aluksi sivuutettiin, sillä tutkijat olivat kiinnostuneempia Titicacajärven Tiwanakusta, jolla oli tärkeä asema inkojen alkuperämyyteissä.[3] Perulainen arkeologi Julio Tello teki Huarissa kaivauksia 1930-luvulla ja osoitti sen olleen tärkeä Tiwanaku-vaikutteisten kulttuurien keskus, jonka oma kulttuurivaikutus ulottui laajalle.[4]

Remove ads

Esihistoriallinen kaupunki

Monumenttiarkkitehtuuria on Huarissa vähemmän kuin muissa Andien suurkaupungeissa. Kaupungissa on joitakin pengertasanteita ja pyramideja sekä yksi tai kaksi rakennelmaa, joita on arveltu syvennetyiksi pihoiksi. Noin 550–700 rakennettu puoliksi maanalainen temppeli muistuttaa Tiwanakun samantapaisia rakennuksia. Huarista löydetyt ihmistä ja kissaeläimiä esittävät veistokset oli ehkä tarkoitettu puoliksi maanalaiseen temppeliin, joka Tiwanakussa oli koristeltu samantapaisin kuvin. Huarin autioitumisen jälkeen veistokset vietiin kuitenkin kaupungista pois, joten niiden alkuperäistä sijaintia voidaan vain arvailla. Tiwanakun vaikutus hiipui 700-luvun puoliväliin mennessä.[5]

700-luvulla alkoi suurten soluasumusten rakentaminen.[5] Huarin arkkitehtuuri on Andien sivilisaatiolle poikkeuksellista.[4] Kaupunkisuunnittelu perustui tiukkaan ruutukaavaan. Asemakaavan ruudut jakautuivat edelleen neliön muotoisiin ja nelikulmaisiin palstoihin, joita kutsutaan sisäpiharyhmiksi (engl. patio groups). Niiden reunoilla on pitkiä kapeita huoneita ja keskellä kattamaton sisäpiha. Huoneita on joskus 2–3 peräkkäin ja kerroksia jopa kolme.[2] Huoneista, käytävistä ja pihoista koostuvat rakennukset ovat sokkeloisia.[5] Sisäpiharyhmästä toiseen johtavia ovia on vähän, mikä rajoitti liikkummista niiden välillä.[2] Sisäpiharyhmän sisällä oli paljon ovia sisäpihalta huoneisiin ja huoneryhmistä toisiin.[4] Seinät olivat karkeaa kiviä ja peitettiin rappauksella. Ryhmissä asuttiin ehkä perhekunnittain niin, että jokaiseen ryhmään mahtui asumaan muutama ydinperhe.[5]

Huarin muurit rakennettiin karkeista kivistä. Ne ovat paikoin yli 10 metriä korkeat ja yli metrin paksuiset. Lattiat olivat kovaa valkoista kipsiä. Mahdollisesti myös muurit oli kalkittu valkoiseksi, jolloin auringonpaiste sai ne hohtamaan.[5]

Arkeologisen kohteen pinta-ala on useita neliökilometrejä.[3] Noin 12 kilometriä Huarista etelään sijaitsee pienempi Conchopatan kohde.[4] Huarista lähti laaja tieverkko, joka yhdisti pääkaupungin pienempiin keskuksiin.[3]

Remove ads

Historia

Warin kulttuuri kehittyi vähitellen. Ayacuchon laaksossa oli asutusta viimeistään vuodesta 7000 eaa.[6] Huarin varhaisin Churucana-vaihe ajoitetaan varhaiseen horisonttiin noin vuosiin 1200–200 eaa. Paikalla ei vielä ollut kaupunkia, vaan ihmiset asuivat viljelijöiden ja karjanhoitajien kylissä. Heillä oli useita paikallisia temppelikeskuksia.[5] Ajanlaskun alun jälkeen alueella vallitsi Huarpan kulttuuri.[7] Huari ei vielä ollut yhtenäinen kaupunki vaan useista kylistä koostunut tiheämmän asutuksen alue.[5]

Ensimmäisen vuosituhannen jaa. puolivälissä moni keskus Ayacuchon laaksossa vaikuttaa autioituneen ehkä valloitussotien seurauksena. Väestö asettui muutamiin suuriin asutuskeskuksiin, joiden välisen kilpailun voitti Huari. Keskihorisontin alussa noin vuosina 550–700 Huari ei ollut vielä suuri keskus, kun Conchopata pyrki ylivaltaan Ayacuchon laaksossa.[5]

Bolivian Tiwanaku-kulttuuri vaikutti voimakkaasti Huarin uskontoon. Tiwanakusta omaksuttiin muun muassa sauvaa kantava jumala.[8] Huarin ja Tiwanakun rakennustaiteet muistuttivat toisiaan, mutta Huarin keramiikka oli yleensä erilaista, vaikka siinäkin on havaittavissa Tiwanakun vaikutusta.[9] Kun Tiwanakun sekulaari eliitti vuoden 800 paikkeilla vahvisti asemaansa temppelikultin kustannuksella, koettiin Huarissa samantapaisia muutoksia.[10] Huarin perustajat olivat ehkä tiwanakulaisia valloittajia, joiden kaupunki vähitellen laajeni imperiumiksi.[11] Vaihtoehtoisen selityksen mukaan huarilaiset tekivät onnistuneen sotaretken Tiwanakuun ja toivat mukanaan sotavankeja, jotka rakensivat Huariin Tiwanaku-vaikutteisen puoliksi maanalaisen temppelin ja aloittivat Huarissa lyhytaikaiseksi jääneen toisiinsa sovitetuista kivistä rakentamisen perinteen. Selitystä on perusteltu Conchopatasta löydetyillä kuvilla, jotka esittävät kaislaveneillä vesistöä (ehkä Titicacaa) ylittäviä sotureita.[5]

Suurimmillaan Huari oli vuosina 700–900. Kaupungissa oli ainakin 40 000 asukasta, mikä luultavasti teki siitä Keski-Andien suurimman kaupungin. Kaupungissa alkoi uusi rakennusvaihe, joka johti Tiwanaku-vaikutteisten rakennusten hylkäämiseen ja suuren Moraduchayuq-asuinkompleksin rakentamiseen niiden päälle. Suurvaltakauden loppuvaiheessa tehtiin vielä valmisteluja mittavasta uudisrakentamisesta. Keskustan rakennuksia raivattiin ja aluetta tasoitettiin täytemaalla. Kaupungista on myös suuri kivinen tasanne, joka jatkuu pitkänä muurina koko kaupungin halki. Se oli ehkä tarkoitettu rakennustyöläisten reitiksi ja rakennusmateriaalien kuljetuksiin. Suorakulmaisen soluarkkitehtuurin sijaan suunniteltiin puolisuunnikkaan muotoisia rakennuksia.[5]

Suurvaltakausi jäi melko lyhyeksi, ja Warin asema heikkeni 800-luvun puolivälissä.[3] Moraduchayuqin soluasunnot alkoivat 900-luvulla autioitua, ja sisäpihoja käytettiin kaatopaikkoina. Kaupungissa oli edelleen asukkaita, mutta huomattavasti aiempaa vähemmän. Loppuvaiheessa vain ulkomuurin sisäänkäyntien viereiset sisäpiharyhmät olivat asuttuja. Huarin autioitumisen syitä ei tunneta, mutta sotilaallinen tappio tuskin oli syynä. Jos ihmiset olisivat pelänneet ulkopuolelta tulevaa hyökkäystä, he eivät olisi asuneet sisäänkäyntien lähellä.[5] Kaupunki hylättiin vuoden 1000 tienoilla.[4]

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads