Iha Just Imus
suomalainen huumorivideoduo From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Iha Just Imus on syyskuussa 2019 Youtube-palvelussa toimintansa aloittanut Oulusta lähtöinen huumorivideoryhmä, jonka ovat perustaneet Konsta Saajanto ja Olli Litmanen. Heidät tunnetaan erityisesti maisteluaiheisista videoista, absurdeista tempauksista ja tilannekomiikasta[1]. Toukokuussa 2025 Iha Just Imus -Youtube-kanavalla oli yli 454 000 tilaajaa ja yli 216 miljoonaa katselukertaa.[2]
Iha Just Imuksella on Youtubessa käytössä kanavajäsenyydet joita on kolme erilaista, IMUS+Lite, IMUS+ ja IMUS+PRO. Jäsenyyksillä voi muun muassa katsella vain jäsenille julkaistuja videoita, nähdä tulevat videot ennakkoon ja osallistua jäsenille tarkoitettuihin livelähetyksiin. Vuonna 2021 Iha Just Imuksen kanavalle liittyi uusi jäsen Joonatan Väisänen, joka tunnetaan myös rap-artistina nimellä Jokrates. Marraskuussa 2024 Väisänen lähti ryhmästä ja hänen tilalle kolmanneksi jäseneksi tuli vuonna 2025 Nikke Eskelinen.
Remove ads
Tausta ja historia
Iha Just Imusin ovat perustaneet vuonna 1997 syntynyt Konsta Saajanto ja vuonna 1998 syntynyt Olli Litmanen. Jäsenet ovat kertoneet kanavan nimen olevan kunnianosoitus suomalaista Justimusfilms-sketsiryhmää kohtaan.[3] Kanavan suosio kasvoi erityisesti joulukuussa 2019, kun he julkaisivat joka päivä uuden videon osana Kärsimyskalenteri-sarjaa[4].
Konsta Saajanto toimii myös käyttäjänimellä HurHur, ja hän on tehnyt videoita myös omalle Youtube-kanavalleen.[5] Olli Litmanen on tehnyt myöskin videoita omalla nimellään Youtube-kanavalleen.[6] Vuonna 2019[7] Iha Just Imus -kanava lanseerasi IMUS+ jäsenyyden, jolla voi muun muassa katsella vain jäsenille julkaistuja videoita, nähdä tulevat videot ennakkoon ja osallistua jäsenille tarkoitettuihin livelähetyksiin. Myöhemmin kanavalla lanseerattiin uudet kanavajäsenyydet, IMUS+Lite ja IMUS+PRO.[8][9]
Vuonna 2020 Iha Just Imus -kanava julkaisi ensimmäisen ”ROMUNA limited edition” -fanituotteensa hupparin ja t-paidan muodossa. Myöhemmin myyntiin tuli muitakin fanituotteita, kuten lippiksiä ja haalarimerkkejä .[10][11] Tammikuussa 2022 kanava poistui Youtubesta sen jälkeen, kun Konsta Saajannon ”HurHur”-kanava hakkeroitiin ja poistettiin. Samoin kävi myös Iha Just Imus -kanavalle.[12] Youtube kuitenkin palautti kanavat muutama päivä tapahtuman jälkeen.[13][14]
Vuonna 2021 kanavalle liittyi uusi jäsen Joonatan Väisänen, joka tunnetaan myös rap-artistina nimellä Jokrates. Hän esiintyi ensimmäisen kerran kanavalla vuonna 2020 videossa Lukitaan Jokrates TULIKUUMAAN pakohuoneeseen.[15] Väisänen poistui ryhmästä 2. marraskuussa 2024 ja hänen viimeiseksi videoksi jäi ”Lukittiin Joonatan pakohuoneeseen keskellä merta”.[16] Väisänen ilmoitti ryhmästä poistumisen syyksi sen, että hän haluu jatkossa keskittyä oman musiikin tekoon.[17][18]
Joonatan Väisäsen lähdettyä ryhmästä, ryhmään liittyi uusi jäsen Nikke Eskelinen vuonna 2025. Kesäkuussa 2025 Iha Just Imuksen Youtube-kanavalta kaupallistaminen oli ollut noin muutaman päivän poissa käytöstä, eli sinä aikana Iha Just Imus ei saanut omalta Youtube-kanavaltaan lainkaan rahaa tai muita tuottoja.[19][20] Vuonna 2025 Iha Just Imuksen nimi oli reilu kuukauden ajan Oltu Just Imus.
Remove ads
Sarjat
AIKALISÄ
Ensimmäinen AIKALISÄ-sarjan video julkaistiin 6. huhtikuuta 2021.[21] AIKALISÄ on Iha Just Imus -kanavan katsotuin sarja yli 100 miljoonalla näyttökerralla. Toukokuussa 2025 AIKALISÄ-jaksoja oli julkaistu yli 160 kappaletta. Sarjassa Olli ja Konsta muun muassa maistelevat erilaisia tuotteita tai kisailevat toisiaan vastaan. Videoita yhdistää niiden kuvaussijainti kuvausstudion lavasteissa, kekseliäs ja nopeatempoinen editointityyli, sekä usein videon aiheesta poikkeaminen.[22]
ORIGINALS
Kanavan ensimmäinen video ”KUMIVENEELLÄ KAUPUNGIN KESKUSTAAN” oli kanavan ensimmäinen video ja samalla myös ORIGINALS-sarjan ensimmäinen jakso. Video julkaistiin 25. syyskuuta 2019.[23]
ORIGINALS-videot ovat absurdeja tempauksia, jotka on usein kuvattu joko kokonaan tai osittain kuvausstudion ulkopuolella, usein myös ulkomailla. Videoita yhdistävat järjettömät tempaukset ja videoiden alkuun lisätyt introplanssit jaksonumeroineen.[24]
Elä viitti! -podcast
Ensimmäinen Elä viitti! -videopodcastin jakso julkaistiin 6. joulukuuta 2023 Spotifyssa, Youtubessa, sekä RSS-syötteessä.[25] Uusia jaksoja on julkaistu yleensä keskiviikkoaamuisin sen alkamisesta lähtien. Joka toinen jakso on julkaistu ilmaiseksi. Kaikki jaksot voi kuunnella Youtubessa IMUS+PRO jäsenyydellä tai tilaamalla jaksot kuukausimaksulla Spotifyssa.[26]
Podcastin 22 ensimmäistä jaksoa julkaistiin mustavalkoisina ja sen juontajat olivat alunperin Olli Litmanen, Joonatan Väisänen ja Konsta Saajanto. Väisäsen poistuttua ryhmästä, podcastin uudeksi juontajaksi vaihtui Aleksi Aalto.[27]
Remove ads
Suosio
Youtube julkaisi vuoden 2021 lopussa Suomen suosituimpien videoiden luettelon, jolla kuudennella sijalla oli ”Iha Just Imus - Jäin loukkuun MEGAFORCELLA täytettyyn laatikkoon…”[28][12] Youtube julkaisi vuoden 2022 lopussa Suomen suosituimmista videoista luettelon, jossa ensimmäisellä sijalla oli ”Iha Just Imus - Testataan kaupan kaikki jäätelöt!”.[29]
Iha Just Imuksen suosituin video Youtubessa on kesäkuussa 2022 julkaistu ”Testataan kaupan kaikki irtokarkit!”. Video on heinäkuuhun 2025 mennessä kerännyt yli 1,8 miljoonaa katselukertaa.[30]
Palkinnot ja ehdokkuudet
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads