Ilma

Ilma on useiden eri kaasujen seos, joka muodostaa Maan ilmakehän.

Tämä artikkeli käsittelee ainetta. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Ilmakehän koostumus muuttuu hitaasti ajan kuluessa. Esimerkiksi happipitoisuus nousi yli 10 %:n vasta prekambrikauden lopulla.

Ilmaa pidettiin kauan yhtenä neljästä alkuaineesta. Vasta 1700-luvun lopulla osoitettiin, että se sisältää useita eri aineita, joista eniten on typpeä ja happea.

Maan pinnan läheisyydessä kuiva ilma sisältää eri kaasuja seuraavina pitoisuuksina (tilavuudesta):

• typpeä 78,084 %
• happea 20,946 %
• argonia 0,934 %
• hiilidioksidia 0,040 %
• neonia 0,001818 %
• heliumia 0,000524 %
• metaania 0,0001745 %
• kryptonia 0,000114 %
• vetyä 0,000055 %

Ilma sisältää myös vesihöyryä vaihtelevia määriä, yleensä noin 1 %.

Ilman ominaisuuksia:

• Puhdas ilma on hajutonta, väritöntä ja mautonta.
• tiheys IUPAC standardin mukaisessa NTP-tilassa (lämpötila 0 °C, paine 1 000 hPa) 1,2754 kg/m³
• tiheys lähteen ilmoittamissa olosuhteissa (lämpötila 0 °C, paine 1013 hPa) 1,293 kg/m^3[1]
• tiheys NIST standardin mukaisessa NTP-tilassa (lämpötila 20 °C, paine 1 013 hPa) 1,204 kg/m³
• tiheys ISA Standardin mukaisessa ilmakehässä 1,225 1,293 kg/m³ (lämpötila 15 °C , paine 1 013 hPa)
• ominaislämpökapasiteetti 1 010 J/(K·kg)