Jason Alexander

yhdysvaltalainen näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia

Jason Alexander
Remove ads

Jason Alexander (s. 23. syyskuuta 1959) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän esitti Seinfeld-sarjassa Jerryn parasta ystävää Georgea. Jason Alexander syntyi juutalaiseen perheeseen ja kävi juutalaisen koulun.[1] Hän aloitti näyttelemisen jo lukioaikoina ja sai rooleja lähinnä pienistä televisiosarjoista. Samoihin aikoihin hän vaihtoi nimensä Greenspanista Alexanderiksi. Alexander oli hänen isänsä etunimi ja se myös auttoi näyttelemisessä. Koelukijoille soitettiin takaisin aakkosjärjestyksessä, jolloin A:lla alkavat saivat tietää heti, saivatko roolin.

Thumb
Jason Alexander vuonna 2009.
Thumb
Jason Alexander (seisten) ja Jerry Seinfeld 1992.

Seinfeldiin siirtyminen oli Alexanderille helppoa. Vuonna 1989 hän voitti Tony-palkinnon kertojan-roolistaan musikaalissa Jerome Robbins' Broadway. Tony-palkintoa voidaan kutsua teatterimaailman Oscariksi. Näin ollen hän etsi uusia haasteita ja Seinfeld tarjosi niitä. Seinfeldin aikana hän oli Emmy-ehdokas kahdeksan kertaa, mutta ei voittanut kertaakaan.

Seinfeldin jälkeen Alexander on näytellyt kymmenissä elokuvissa ja televisiosarjoissa, ja antanut äänensä animaatiohahmoille. Hänellä onkin ollut eniten rooleja Seinfeldin näyttelijöistä. Hän on ollut naimisissa vuodesta 1982 Daena E. Titlen kanssa ja heillä on kaksi lasta.

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads