Jimmy Chamberlin
yhdysvaltalainen rumpali From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Jimmy Chamberlin (s. 10. kesäkuuta 1964) on yhdysvaltalainen rumpali. Hänet tunnetaan parhaiten vaihtoehtorock-yhtye The Smashing Pumpkinsin rumpalina ja alkuperäisjäsenenä. The Smashing Pumpkinsin hajottua vuonna 2000, Chamberlin perusti bändin keulahahmon Billy Corganin kanssa ns. superkokoonpanon, yhtyeen nimeltä Zwan, sekä oman ryhmänsä, Jimmy Chamberlin Complexin. Vuonna 2005 Chamberlin ja Corgan kokosivat The Smashing Pumpkinsin uudestaan. Chamberlin erosi ryhmästä maaliskuussa 2009, mutta soitti taas kesäkiertueella 2015.
| Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Chamberlin, joka oli alun perin kouluttanut jazzrumpaliksi, mainitsee jazzmuusikot Benny Goodmanin, Duke Ellingtonin, Gene Krupan ja Buddy Richin sekä rockrumpalien Keith Moonin, Ian Paicen ja John Bonhamin merkittävinä vaikuttajina hänen soittotekniikkaansa. Vaikka hänet tunnetaan "yhtenä voimakkaimmista rumpaleista rockmusiikissa," [1] hän ensisijaisesti pyrkii viestimään emotionaalisesti soitannallaan. [2] Vuonna 2008 Gigwise nimesi Chamberlinin kaikkien aikojen viidenneksi parhaaksi rumpaliksi. [3] Vuonna 2016 Rolling Stone sijoitti Jimmy Chamberlinin kautta aikain sadan parhaan rumpalin listalla sijalle 53. [4]
Remove ads
Nuoruus
Chamberlin syntyi Jolietissa Illinoisissa ja on yksi perheensä kuudesta lapsesta.[5] Hänen isänsä ja vanhempi veljensä Paul soittivat jazz-yhtyeissä klarinettia ja rumpuja.
Chamberlin alkoi harrastaa rumpujen soittoa yhdeksänvuotiaana.[6] Hän opiskeli latinalaista, brasilialaista ja big band-tekniikkaa, mutta keskittyi jazziin.lähde?
Chamberlin lähti kotoaan 15-vuotiaana [7] ja liittyi useisiin paikallisiin bändeihin. [5] Vaikka hänen varhainen musiikkiuransa osoittautui kannattavaksi, Chamberlinin isä painosti häntä menemään yliopistoon. Chamberlin kertoi vuonna 1994, että hän ei ollut nähnyt isäänsä seitsemään vuoteen. [7] Chamberlin soitti kolmen vuoden ajan show-yhtyeessä JP and the Cats, erosi yhtyeestä ja meni hetkellisesti töihin rakentamaan taloja veljensä kanssa. [5] Ennen pitkää hän liittyi Smashing Pumpkinsiin.[8]
Remove ads
The Smashing Pumpkins
The Smashing Pumpkins etsi yhtyeeseen rumpalia tulevaa keikkaansa varten Chicagon Metro -klubilla. Chamberlin ja Billy Corgan tapasivat yhteisen ystävänsä kautta. Chamberlin ilmaisi varovaisen kiinnostuksensa ja muistutti myöhemmin:
Niinpä menin keikalle ja näin bändin - Billy, James ja D'arcy - soittamassa Avalonissa: rumpukoneet taustalla kuulostivat kauhealta! He olivat hirvittäviä. Mutta huomasin, että laulurakenteet olivat hyviä ja Billyn äänessä oli paljon draivia, kuten hän olisi kuollakseen halunut onnistua. Joten päädyin ajamaan töistä joka keskiviikko harjoitelemaan heidän kanssaan. [5]
Corganilla oli omat huolensa:
Hänellä oli yllään vaaleanpunainen t-paita, kivipestyt farkut, hänellä oli takatukka, ja hän ajoi 280Z:lla, ja hänellä oli keltaiset rummut. Katselimme toisiamme silmiin ajatellen: "Tämä ei käy, tämä ei ole sopiva tyyppi." [Mutta] hän oli oppinut kaikki kappaleemme, kuten vain Jimmy pystyy, ja yksien treenien jälkeen olimme valmiit soittamaan. Se oli mahtavaa. Tiesimme heti. Hän on niin hyvä. [9]
Chamberlin oli puusepän ammatissa ennen siirtymistään Chicagoon ja omistautumista bändille. Chamberlinin sisääntulo ajoi bändin nopeasti kohti voimakkaampaa ja intensiivisempää ääntä. Kaksi ensimmäistä Smashing Pumpkins -levyä, Gish ja Siamese Dream, olivat lähes kokonaan Corganin ja Chamberlinin soittamat.lähde?
Remove ads
Levytykset
The Smashing Pumpkins
- Pääartikkeli: The Smashing Pumpkins discography
- 1991: Gish
- 1993: Siamese Dream
- 1995: Mellon Collie and the Infinite Sadness
- 2000: Machina/The Machines of God
- 2000: Machina II/The Friends & Enemies of Modern Music
- 2007: Zeitgeist
- 2018: Shiny and Oh So Bright, Vol. 1 / LP: No Past. No Future. No Sun.
Frank Catalano
- 2014: Love Supreme Collective - EP
- 2015: God's Gonna Cut You Down
- 2016: Bye Bye Blackbird (with David Sanborn)
Sivuprojektit
- 1998: The Last Hard Men (The Last Hard Men) (limited release 1998, reissue 2001)
- 2003: Mary Star of the Sea (Zwan)
- 2005: Life Begins Again (Jimmy Chamberlin Complex)
- 2011: Great Civilizations (Skysaw)
- 2011: Prana & Pinda (Shaman Durek)
- 2017: The Parable (Jimmy Chamberlin Complex)
Vierailut
- 1994: She Knows Everything (remix) (Medicine)
- 1997: Starjob (The Frogs)
- 1997: Boom! Boom! Boom! (The Kelley Deal 6000)
- 2005: TheFutureEmbrace (Billy Corgan) (appears on "DIA")
- 2006: Gone (Bill Madden)
- 2006: Help Yourself Charlie Paxson (appears on "C.Y.T")
- 2010: Not From Here (Gannin Arnold) (appears on "Not From Here" and "Get On with It")
- 2010: Metro: The Official Bootleg Series, Volume 1 (appears on "Freedom")
- 2014: "Tomorrow In Progress" (Tyson Meade)
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
