Justin Wilson
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Justin Wilson (31. heinäkuuta 1978 Sheffield, Englanti, Iso-Britannia – 24. elokuuta 2015 Allentown, Pennsylvania, Yhdysvallat[1]) oli englantilainen autourheilija. Hän kilpaili kaudella 2003 Formula 1 -sarjassa, jonka jälkeen hän siirtyi Champ Car (nyk. IndyCar) -sarjaan Yhdysvaltoihin, jossa hän ajoi kuolemaansa saakka. Hän ajoi myös yhden kilpailun Formula E -sarjassa.
Wilsonin nuorempi veli Stefan on myös autourheilija ja kilpaili Indy Lights-sarjassa.
Remove ads
Ura
Wilson aloitti uransa kartingilla Ison-Britannian sarjoissa vuonna 1987 ja siirtyi niistä aina suurempiin luokkiin. Ensimmäiseen merkittävään luokkaan hän osallistui vuonna 1998, jolloin hän voitti Formula Palmer Audi -sarjan mestaruuden. Vuonna 2001 Wilson voitti International Formula 3000 -sarjan mestaruuden. Formula 1 -sarjaan hän osallistui kaudella 2003. Wilson on kaikkien aikojen pisin F1-kuljettaja, 1,93 metriä pitkä. Aluksi hän ajoi Minardilla, mutta vaihtoi kauden kuluessa Jaguarille. Hän saavutti yhden pisteen ajettuaan kahdeksanneksi Yhdysvaltain GP:ssä. F1-uransa jälkeen hän siirtyi Champ Car -sarjaan. Hän oli parhaimmillaan sarjan toinen vuosina 2006 ja 2007. Samoina vuosina Wilson voitti Greg Moore Legacy Awardin. Vuodesta 2008 lähtien Wilson kilpaili IndyCar-sarjoissa. Hän ehti voittaa kolme kilpailua.
Vuonna 2015 Wilson teki debyytin Formula E -sähköautosarjassa osallistuessaan Venäjän GP:hen Andrettin riveissä.[2][3]
Remove ads
Kuolema
Wilson menehtyi 24. elokuuta 2015 Poconon osakilpailussa päivää aikaisemmin saamiinsa vammoihin.[1] Hänen edellään ulosajaneen Sage Karamin autosta irtosi keulapala, joka sinkoutui suoraan Wilsonin kypärään aiheuttaen vakavan päävamman. Hänet vietiin tajuttomana lääkärihelikopterilla sairaalaan Pensylvaniaan, jossa hän kuoli vammoihinsa vain päivää myöhemmin.
Tulokset
Formula 1 -tulokset
Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Formula 3000 -tulokset
Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Formula E -tulokset
Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads