Kansakunta

Kansakunta on ihmisyhteisö, jonka jäseniä yhdistää toisiinsa ja erottaa muista kansakunnista esimerkiksi yhteiset kotimaa, historia, julkinen kulttuuri ja talous, sekä valtion säätämät lailliset oikeudet ja kansalaisuus.^[1] Lisäksi eräs kansakuntaa koossa pitävä asia on kansallinen identiteetti, kansakunnan ”me-henki”.^[2]

Kansakunnalle on esitetty useita määritelmiä, eikä yksikään niistä kata käsitteen koko käyttöaluetta. Tutkija Andrzej Marcin Suszycki onkin kutsunut kansakunnan käsitettä tyypiltään ”perheyhtäläisyydeksi”.^[3]

Kansakunnan käsite syntyi 1700- ja 1800-luvun nationalismin seurauksena Euroopassa, kun eri valtiot alkoivat selkeästi eriytyä ja muodostaa omia kansallisia hallintokulttuureitaan.

Määritelmiä ja luonnehdintoja

Anthony D. Smith edustaa kansakuntien tutkimuksessa genealogista koulukuntaa, joka keskittyy kansakuntien syntyyn ja historialliseen kehitykseen, ja korostaa kansakuntien jatkuvaa ja vakaata luonnetta sekä niiden identiteettejä.^[4] Smithin määritelmän mukaan kansakunta on ihmisyhteisö, jolla on nimi, joka elää kotimaassaan ja jolla on yhteisiä myyttejä ja yhteinen historia, yhteinen julkinen kulttuuri, yhtenäinen talous sekä yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Kansakunnan ei välttämättä tarvitse hallita aluettaan vähintään autonomisena yksikkönä, vaan riittää että se pyrkii itsehallintoon ja asuu myyttien määräämässä kotimaassaan. Kansakunta on suppeampi käsite kuin etninen yhteisö. Ne eroavat siinä, että kansakunnassa on oltava kokonainen yhteinen julkinen kulttuuri mutta etnisessä ryhmässä eri väestöryhmillä voi olla vain jokin yhteinen kulttuuripiirre. Toinen ero on siinä, että etnisen ryhmän sisällä voi kansakunnasta poiketen olla suuriakin eroja oikeuksien ja velvollisuuksien suhteen esimerkiksi eri säätyjen kesken.^[1]

Smithin mukaan melkein jokainen nyky-Euroopan kansakunnista, kuten Iso-Britannia, Ranska ja Espanja, on kehittynyt vaiheittain voimakkaasta ja kulttuurisesti vaikutusvaltaisesta esimodernista etnisestä ytimestä – mainituissa esimerkeissä englantilaisista, pohjoisranskalaisista ja kastilialaisista. Smithin mukaan muutos etnisestä ryhmästä kansakunnaksi voi tapahtua paikalliskielisen mobilisoinnin, kulttuurisen politisoitumisen tai etnisen puhdistamisen kautta.^[5]

Modernissa maailmassa kansakuntien jäseniä liittävät yhteen valtion säätämät lailliset oikeudet ja moderni kansalaisuus. Entisaikoina saman tehtävän täyttivät uskonnollinen laki ja rituaalit. Tämän pohjalta Anthony D. Smith pitää mahdollisena, että jo myöhäisantiikin ajan juutalaisia ja armenialaisia voitaisiin kutsua kansakunniksi. Keskiajan Euroopan kansakunnat pohjautuivat Smithin mukaan lateraalisiin etnisiin yhteisöihin. Ne voidaan jaotella dynastiseen ja patriisityyppiin. Vahvoihin valtioihin perustuvia dynastisia kansakuntia olivat Englanti, Skotlanti, Ranska, Tanska, Ruotsi, Espanja, Puola ja Venäjä sekä jonkin aikaa myös Unkari. Epäyhtenäisempiin patriisityypin kansakuntiin kuuluivat myöhäiskeskiajan Sveitsi ja Alankomaat, osittain myös Irlanti. Euroopan ulkopuolella kansakunnaksi Smith nimeää Tokugawa-suvun 1600–1800-luvuilla hallitseman Japanin. Kaikille esimoderneille kansakunnille oli ominaista, että ne muodostuivat vähitellen eivätkä minkään ihmisryhmän tietoisen tavoittelun tuloksena.^[1]

Michael Hechterin mukaan kansakunta on ”suhteellisen laaja joukko toisilleen hyvin solidaarisia ihmisiä, jotka eivät ole geneettisesti sukua keskenään”. Giuseppe Mazzinin mukaan kansakunta on ”orgaaninen väestö, jota yhdistää päämäärät ja valta”. Luis Wirthin mukaan kansakunta on ”kansa, joka tavoittelee itsehallintoa alueelleen tai pyrkii ylläpitämään tai laajentamaan poliittista tai kulttuurista vaikutustaan yhteisen kulttuuriperinnön ja historian pohjalta, koska se uskoo yhteiseen alkuperään ja tehtäväänsä maailmassa”. Karl W. Deutschin mukaan kansakunta on ”kansa, joka on saanut haltuunsa joitakin yhteiskunnallisen pakon instituutioita, mikä lopulta johtaa täysimittaiseen kansallisvaltioon”.^[6]

Konstruktivistinen koulukunta korostaa kansakuntien sosiaalista konstruktiota ja tarkastelee kansakuntien kehitystä suhteessa ainutlaatuisiin sosioekonomisiin ja sosiokulttuurisiin tapahtumiin.^[7] Benedict Andersonin mukaan kansakuntaa määrittää kolme asiaa: rajat, jotka kansakuntia erottavat; ajatus ja mahdollisuus kansakunnan suvereenisuudesta; sekä se, että kansakunta kuvitellaan yhteisöksi. Tässä yhteisö viittaa siihen, että kansakuntaan liitetään ajatus syvästä horisontaalisesta toveruudesta. Kuvitteleminen taas tarkoittaa sitä, että kansalaiset eivät koskaan tunne suurinta osaa kansakunnan muista asukkaista tai edes kuule heistä, mutta silti jokaisen kansalaisen mielessä elää kuva kansakunnan jäsenten välisestä yhteydestä. Tämän veljeyden, sisaruuden tai kansalaisuuden ansiosta ihmiset ovat tunnistaneet omat ja toisten velvollisuudet, ja he ovat jopa voineet esimerkiksi sodissa uhrata henkensä isänmaansa ja kansallisten arvojensa puolesta.^[8]

Katso myös

• Yhteiskunta