Karlstad
taajama Karlstadin kunnassa, Ruotsissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Karlstad (äännetään: [kɑːɭsta]) on taajama Keski-Ruotsin Värmlannissa Vänernin pohjoisrannalla. Karlstad on Karlstadin kunnan keskustaajama, Värmlannin läänin pääkaupunki ja Karlstadin hiippakunnan keskuskaupunki. Vuodesta 1999 Karlstadissa on ollut myös yliopisto. Karlstad on Ruotsin 17. suurin taajama.
Karlstadin nimi oli aiemmin Tingvalla, ja se on ollut tärkeä kauppapaikka jo viikinkiajalta lähtien. Vuonna 1584 kuningas Kaarle IX antoi paikkakunnalle kaupunkioikeudet ja kuninkaalta kaupunki sai myös nykyisen nimensä. Kaupunki sijaitsee Vänernin pohjoisrannalla Klarjoen suistossa, jossa Klarjoki jakautuu moneen haaraan ennen kuin se laskee Vänerniin. Värmlanti on tunnettu runoilijoiden maakuntana, ja monet heistä ovat vaikuttaneet Karlstadissa. Yksi arvostetuimmista on Gustaf Fröding. Karlstadin symboli on iloinen aurinko, joka tunnetaan Karlstadin aurinkona (ruots. Sola i Karlstad).
Kaupunki sijaitsee Tukholman ja Oslon välisen rautatien ja E18-moottoritien varrella. Karlstad on Ruotsin toiseksi suurin sisämaasatama Västeråsin jälkeen, ja siellä sijaitsee Karlstadin kansainvälinen lentokenttä.
Historiansa aikana Karlstad on palanut neljä kertaa. Viimeisin palo oli vuonna 1865, jolloin vain Karlstadin tuomiokirkko ja muutama muu talo säästyivät.
Remove ads
Väestönkehitys
Remove ads
Kaupunginosat
- Alster
- Bellevue
- Bergvik
- Frödingshöjd
- Färjestad
- Gruvlyckan
- Gräsdalen
- Gustavsberg
- Haga
- Hagalund
- Heden
- Henstad
- Herrhagen
- Hultsberg
- Ilanda
- Kasernhöjden
- Klara
- Kronoparken
- Kroppkärr
- Kvarnberget
- Lamberget
- Lorensberg
- Marieberg
- Norrstrand
- Orrholmen
- Romstad
- Rud
- Råtorp
- Skåre
- Skåreberget
- Sommarro
- Stodene
- Stockfallet
- Strand
- Sundsta
- Sjöstad
- Tingvallastaden
- Tormestad
- Viken
- Våxnäs
- Välsviken
- Älvåker
- Örsholmen
Kuvia
- Uusi kaupungintalo
- Östra bron -silta Karlstadissa.
- Oikeustalo ja Stora Torget
- Kaupunginhotelli (vasemmalla) ja lääninhallitus (keskellä)
- MSB:n päämaja.
- Kaupungin keskustaa kuvattuna Klarabronin sillalta.
- Karlstadin tuomiokirkko
- Kongressi- ja kulttuurikeskus CCC
- Östra Kanalgatan
- Gamla Badhuset
- Fredsmonumentet (Ivar Johnsson)
Urheilu
Karlstadin jääkiekkoseura Färjestads BK pelaa Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä. Seura on voittanut maan mestaruuden 9 kertaa. Karlstad on menestynyt myös jääpallossa, kaupungin jääpalloseuroista IF Boltic on voittanut Ruotsin mestaruuden 9 kertaa ja IF Göta kolme kertaa. Vuonna 2000 seurat yhdistyivät ja nykyisin seurojen perinteitä jatkaa BS BolticGöta.
Jalkapallossa kaupungin ykkösseura on Karlstad BK. Muita urheiluseuroja ovat mm. yleisurheiluseura IF Göta ja suunnistusseura OK Tyr.
Karlstad on myös Ruotsin MM-rallin keskuspaikka.
Remove ads
Media
Paikallislehdet Nya Wermlands-Tidningen ja Värmlands Folkblad ilmestyvät kuudesti viikossa. Lisäksi torstaisin ilmestyy Karlstads-Tidningen. Lehdet kuuluvat kaikki samaan konserniin.
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads