Ken Mary
yhdysvaltalainen muusikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Ken Mary on yhdysvaltalainen muusikko, joka on työskennellyt rumpalina, tuottajana ja laulajana. Hän on tehnyt musiikkia eri genreissä heavy metallista kuoromusiikkiin. Mary tunnetaan parhaiten työstään yhtyeissä Fifth Angel, Alice Cooper, House of Lords, Accept ja Bonfire.
Ken Maryn esikuvia rumpalina olivat muun muassa Buddy Rich, Louie Bellson, Neil Peart, John Bonham, Steve Gadd ja Tommy Aldridge. Hän opiskeli Seattlessa jazz- ja fuusio-rumpuopettajan Dick Stenslandin ohjauksessa. [1]
Hänen ammattimuusikon uransa alkoi Fifth Angel yhtyeessä. Vuonna 1986, hän siirtyi Alice Cooperin kiertueelle. Mary oli mukana Alice Cooperin Nightmare Returns - ja Raise Your Fist And Yell Tour – maailmankiertueilla. Hän oli mukana Raise Your Fist And Yell sekä The Life And Crimes Of Alice Cooper albumeilla. Kiertueiden päättytyä, Mary liittyi House of Lordsiin ja työskenteli tiiviisti Kissin Gene Simmonsin kanssa. [2][3][4]
Vuonna 1989 Ken Mary liittyi Acceptin kiertueelle, kun rumpali Stefan Kauffmannin joutui keskeyttämään kiertueen terveydellisistä syistä. Myöhemmin Mary työskenteli Acceptin basistin Peter Baltesin kanssa Don Dokkenin yhtyeessä. [3][1]
Marylla on SonicPhish studio Phoenixissä. [3] Tällä hetkellä hän on arizonalaisen metalliyhtyeen Flotsam and Jetsamin rumpali. [5]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads