Kenttäpiispa

Suomen puolustusvoimien kirkollisesta työstä vastaava viranhaltija From Wikipedia, the free encyclopedia

Kenttäpiispa
Remove ads

Kenttäpiispa on Suomen puolustusvoimien kirkollisesta työstä vastaava johtava viranhaltija. Virka perustettiin 11. heinäkuuta 1941, kun presidentti Risto Ryti myönsi kenttäpiispan arvonimen senhetkiselle sotarovastille, Johannes Björklundille. Arvonimeen kuului myös virkanimi.[1] Kenttäpiispan nimittää virkaansa tasavallan presidentti viideksi vuodeksi kerrallaan puolustusministerin esityksestä.[2]

Pikafaktoja Nimittäjä, Kauden pituus ...

Kenttäpiispa on aina evankelis-luterilaisen kirkon pappi; sotilaspastoreina sen sijaan voivat toimia myös ortodoksisen kirkon papit.

Remove ads

Arvo ja oikeudet

Palvelusarvoltaan kenttäpiispa rinnastetaan prikaatikenraaliin[3] (aiemmin kenraalimajuriin). Tästä syystä kenttäpiispan palkka, jonka maksaa Puolustusvoimat, vastaa kyseistä sotilasarvoa: vuonna 2020 kuukausipalkka oli 7 742 euroa.[4] Hän on muun sotilashenkilökunnan tavoin valtion virkamies.

Kenttäpiispa ei ole piispa, vaikka virkanimike siihen näennäisesti viittaakin: hänellä ei ole hiippakuntaa tai muitakaan piispan oikeuksia eikä hän kanna piispan liturgisia tunnuksia lukuun ottamatta sotilaspuvun päällä kannettavaa piispanristiä. Luterilaisen kirkon hierarkiassa kenttäpiispa vastaa kirkkolain mukaan lähinnä lääninrovastia.lähde?

Kenttäpiispa on kirkolliskokouksen jäsen[5] ja hänellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus piispainkokouksessa.[6] Kenttäpiispa kuuluu Turun arkkihiippakuntaan, mutta on Puolustusvoimien palveluksessa.

Vuonna 2013 otettiin käyttöön kenttäpiispan vaakuna, jonka ovat suunnitelleet Pekka Särkiö ja Harri Rantanen.[7]

Remove ads

Kenttäpiispana toimineet

Kenttäpiispan tehtävässä ovat toimineet seuraavat henkilöt:

Kenttäpiispat
Johannes Björklund 1941–1956
Toivo Laitinen 1956–1969
Yrjö Massa 1969–1978
Viljo Remes 1978–1986
Jorma Laulaja 1986–1995
Hannu Niskanen 1995–2012
Pekka Särkiö 2012–2023
Pekka Asikainen 1.6.2023–

Kenttäpiispan arvonimi

Kenttäpiispa on myös tasavallan presidentin myöntämä arvonimi, joka kuuluu 7. ryhmään. Arvonimestä maksettavan veron määrä on joko 8 700 euroa tai 2 200 euroa.

Arvonimen on ainoana henkilönä Suomessa saanut ensimmäinen kenttäpiispa Johannes Björklund, jolle se myönnettiin 11. heinäkuuta 1941. Arvonimiluettelossa Björklundin ammatiksi tai arvoksi oli merkitty ”puolustuslaitoksen hengellisen työn johtaja, sotarovasti” ja kotipaikaksi Helsinki.[8]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads