Lehtimäen kirkonkylä
kylä Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Lehtimäen kirkonkylä on kylä entisessä Lehtimäen kunnassa nykyisessä Alajärven kaupungissa. Kirkonkylä sijaitsee entisen kunnan keskustaajamasta Keskikylästä etelään noin kolmen kilometrin päässä. Kirkonkylällä risteävät Kantatie 68, Seututie 697 sekä Yhdystie 7060. Kylän alueita ovat muun muassa Pappila, Nevanperä, Soukanperä ja Niemelänperä. Kirkonkylässä asuu 280 ihmistä (2007).[1]
Lehtimäki oli yksi niistä kunnista, joiden kirkonkylä ei ollut kunnan hallinnollinen keskus taikka kunnan suurin taajama. Nykyään Lehtimäen kirkonkylä ei muodosta omaa tilastollista taajamaansa. Vuoden 1995 taajamarajauksessa Lehtimäen kirkonkylän taajamassa asui 211 ihmistä.[2]
Kylän merkittävin nähtävyys on Lehtimäen puukirkko ja sen yhteydessä sijaitseva mäen rinteessä oleva hautausmaa ja sankarihaudat. Kantatien varrella oleva Kirkonkylän asutus kuuluu Lehtimäen mäkiasutusalueeseen, joka on valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue.[3]
Remove ads
Maantiede
Kirkonkylä rajoittuu pohjoisessa Lehtimäen Keskikylään, idässä Rannankylään, lännessä Kuortaneen kuntaan ja idässä Alavuden kaupunkiin entisen Töysän kunnan alueeseen.[3]
Kirkonkylällä sijaitsee aivan Kuortaneen rajalla seututien varrella suojeltu Heininevan suoalue, joka ulottuu tien molemmille puolille. Suojelualuetta on noin 37 hehtaaria.[4]
Kylän vesistöjä ovat Soukkajärvi, Iso Soukkajärvi, Valkealampi ja Kangaslampi.
Remove ads
Nähtävyydet ja palvelut
Kirkon lisäksi kylällä sijaitsee Kirkonkylän risteyksestä kolme kilometriä länteen Kuortaneelle päin Valkealammen matkailu- ja hiihtokeskus. Valkealammen alueella on mahdollista muun muassa hiihtää, pyöräillä ja patikoida.[5] Maastoreitti kulkee Jäkälämäkeen Kuortaneen ja Alavuden Töysän rajalle asti. Valkealammella sijaitsee myös uimaranta ja huhtikuussa 2021 avattu ravintola Valkealampi.[5][6] Myös Kangaslammen rannalla on uimapaikka.[3]
Kylässä toimi yli sadan vuoden ajan, vuoteen 2021 asti, kyläkauppa Kesäniemi (entinen K-extra) kirkon lähettyvillä kantatien varrella.[7][8]
Muut nähtävyydet
- Murtolammin vanha hautausmaa
- Kirkonkylän nuorisoseura
Remove ads
Tapahtumat
Valkealammen alueella käytiin kesäkuussa 2021 pyöräsuunnistuksen MM-kilpailun keskimatkan osakilpailu. Kilpailua käytiin myös Kuortaneella ja Seinäjoella.[9][10]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads