Kokoomuksen Nuorten Liitto
Kansallisen Kokoomuksen nuorisojärjestö From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Kokoomuksen Nuorten Liitto ry (lyh. KNL, yleensä Kokoomusnuoret) on Kansallisen Kokoomuksen nuorisojärjestö. Kokoomusnuoret on perustettu 22. toukokuuta 1927, mutta varsinainen toiminta alkoi 4. marraskuuta 1928, jolloin järjestön paikallistoiminta yhdistyi valtakunnalliseksi.
Kokoomusnuoriin kuului 1 887 jäsentä vuonna 2024.[1]
Remove ads
Historia
Ensimmäisinä vuosikymmeninään (1928–1943) Kokoomuksen Nuorten Liitto oli varsin heikko toimija puolueensa sisällä. Se oli epäedullisessa kilpailuasemassa aikansa nuorisosta, kun oikeistolaisesti ajattelevat aktiiviset nuoret toimivat mieluummin IKL:n ja Akateemisen Karjala-seuran riveissä.[2]
Vaaran vuosina 1944–1948 KNL joutui Punaisen Valpon silmätikuksi. Valpo ja sen toimia ohjannut Suomen Kommunistinen Puolue pyrkivät löytämään todisteita KNL:n ”äärioikeistolaisuudesta” ja ”fasistisuudesta” saadakseen sen kielletyksi ja lakkautetuksi. KNL kuitenkin vältti lakkauttamisen. Lisäksi järjestön taistelu olemassaolostaan lisäsi merkittävästi sen kiinnostavuutta aikansa nuorison silmissä, mikä johti jäsenmäärän kasvuun ja toiminnan selvään aktivoitumiseen järjestön alkuvuosikymmeniin verrattuna.[3]
1950-luvulta lähtien Kokoomusnuorista voi puhua sen kaltaisena järjestönä, jollaisena se nykyisin tunnetaan. Sotien jälkeen sille alkoi muodostua asema itsenäisenä toimijana puolueen sisällä, joka politiikallaan toisinaan myös haastoi emopuolueensa politiikkaa. Kiistakysymyksenä emopuolueen kanssa oli tuona aikana etenkin sosiaalipolitiikka, missä Kokoomusnuoret vaati puoluekokouksissa puolueelta aktiivisempaa otetta sosiaalipolitiikassa ja sosiaalisten kysymysten parempaa huomioimista.[4]
Sisäinen kamppailu järjestön linjasta
KNL:n todellinen aatteellinen ja järjestöllinen mullistus alkoi kuitenkin vasta 1960-luvulla. Aikakaudelle oli ominaista voimakas aatteellinen debatti järjestön sisällä ja liiton poliittisten ohjelmien muokkaaminen. Yleisenä tavoitteena oli luoda selkeä ideologinen vastine vasemmiston marxismille, porvarismi. Lähtökohtana aatteellisessa uudistustyössä oli korostunut individualismi sekä Karl Popperin ja Ralf Dahrendorfin teoriat. Samassa yhteydessä KNL pyrki tekemään selvää pesäeroa myös perinteisiin konservatiivisiin oikeistoarvoihin.[5]
1970-luvulle tultaessa KNL:n ideologinen radikalismi alkoi vähitellen taittua, mutta liiton poliittinen linja pysyi silti selvästi emopuoluetta vasemmistolaisempana. Aikakaudelle antoi leimaansa pyrkimys saavuttaa hyvät suhteet Neuvostoliittoon ja Kekkoseen, jotta kokoomuksen pitkä oppositiotaival katkeaisi. Hyviä neuvostosuhteita ajoi etenkin Ilkka Kanerva, KNL:n puheenjohtaja vuosina 1972–1976. Samalla järjestön sisälle alkoi muodostua ”maltilliseksi oikeistoksi” itseään kutsunut oppositioryhmä, jonka mielestä KNL:n politiikka oli käynyt jo liian vasemmistolaiseksi ja Neuvostoliiton liiallisen miellyttämisen johtavan ”itsesuomettumiseen”. Maltillisen oikeiston johtohahmo oli Ben Zyskowicz ja sen keskeisiin toimijoihin kuului muun muassa Kimmo Sasi.[6]
1980-luvun alussa KNL:ssä käytiin suuri vääntö siitä, tulisiko liiton liittyä Neuvostoliiton tukemaan Suomen Rauhanpuolustajiin. Ilkka Kanerva ja KNL:n tuolloinen puheenjohtaja Unto Hämäläinen kannattivat liittymistä, kun taas Zyskowiczin johtama liiton sisäinen oppositio vastusti jäsenyyttä. Jäsenyys jäi lopulta hakematta, kun vuoden 1981 liittokokouksessa Zyskowiczin ”maltillinen oikeisto” sai liittojohdon vetämään rauhanpuolustajakysymyksen pois asialistalta. Kun pian seuranneeseen kokoomuksen puoluekokoukseen tuli yllättävä tieto Urho Kekkosen erosta, merkitsi se uuden ajan alkamista eikä liittymisasiaan enää palattu.[7]
Idänsuhteet
Kokoomuksen Nuorten Liitto alkoi luoda idänsuhteita vuoden 1969 lopulla, kun puheenjohtajaksi tuli Ilkka Suominen. Seuraavana vuonna KNL osallistui Leninin syntymän 100-vuotisjuhliin. Ilkka Kanervan puheenjohtajakaudella Kokoomusnuoret kävivät ensi kertaa Komsomolin vieraana ja osallistuivat Itä-Berliinin nuorisofestivaaleihin. Neuvostoliiton nuorisojärjestöjen komitea kutsui Kokoomusnuoret Moskovaan vuonna 1979. Kaksi vuotta myöhemmin KNL hyväksyttiin neuvostonuorisokomitean yhteistyökumppaniksi.[8]
Länsisuuntauksen vahvistuminen ja KNL:n oikeistolaistuminen
Kokoomuksen Nuorten Liiton linja säilyi emopuoluetta vasemmistolaisempana vielä läpi koko 1980-luvun, mutta vähitellen liiton linja alkoi siirtyä länsimielisemmille linjoille. Merkittävä rajapyykki saavutettiin, kun Kokoomusnuoret keväällä 1990 ensimmäisenä merkittävänä ja näkyvänä poliittisena organisaationa vaati Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa.[9] Aloite, jossa vaadittiin täysjäsenyyden hakemista seuraavalla vaalikaudella tehtiin puoluevaltuustolle 17. huhtikuuta 1990. Vaikka KNL:n panos ei ollut Suomen EU-jäsenyyden suhteen ratkaiseva, kykeni liitto vauhdittamaan asian etenemistä valtakunnalliseen yleispoliittiseen keskusteluun enemmän kuin sen kokoonsa nähden olisi luullut pystyvän. Jäsenyyshanke myös yhdisti liittoa henkisesti ja poliittisesti, vähentäen samalla aiempia poliittisia linjaerimielisyyksiä.[10]
Länsisuuntaus valtasi nopeasti alaa Kokoomusnuorissa. Vuonna 1995 liitossa nähtiin Nato-jäsenyys loogisena jatkona EU-jäsenyydelle, mistä eteenpäin Suomen Nato-jäsenyys on kuulunut KNL:n keskeisiin poliittisiin tavoitteisiin. Myös 1960-luvulla hylätyt oikeistoarvot alkoivat tehdä uutta tulemistaan, kun "isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ja kansallisen kulttuurin ylläpitäminen" nostettiin KNL:n sääntöjen tarkoituspykälään.[11]
Kokoomuksen Nuorten Liiton poliittinen linja on 2000-luvun aikana, päinvastoin kuin 1960–1980-luvuilla, muodostunut selvästi emopuoluetta oikeistolaisemmaksi. Kokoomusnuoret otti vuonna 2005 esimerkiksi kantaa siirtymiseksi tasaveroon tuloverotuksessa.[12] Keväällä 2009 Kokoomusnuoret puolestaan ensimmäisenä merkittävänä poliittisena tahona alkoi vaatia menojen leikkaamista velkaantumisen estämiseksi alkaneessa talouskriisissä.[13]
Wille Rydmanin tultua valituksi puheenjohtajaksi vuoden 2009 liittokokouksessa Kokoomusnuoret alkoi profiloitua myös kannattamalla tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.[14] Kokoomusnuoret kävi suurella delegaatiolla vuonna 2012 veljespuolueen republikaanien puoluekokouksessa Floridan Tampassa.[15] Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 24. elokuuta 2013 Susanna Koski, joka voitti niukasti Kokoomusnuorten historian ensimmäisessä neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä vastaehdokkaana olleen Matias Marttisen, joka vetäytyi tuloksen myötä puheenjohtajuuden tavoittelusta.[16] Nuorkonservatiiviksi itseään kutsuneen Kosken puheenjohtajakauden jälkeen järjestön johdossa on tapahtunut käännös liberaalimpaan suuntaan oikeistoliberaalin Daniel Sazonovin puheenjohtajavalinnan jälkeen vuonna 2015.[17][18][19] Puheenjohtaja Henrik Vuornoksen kaudella Kokoomusnuoret vaati Suomelta kunnianhimoisempia ilmastotavoitteita, ja ehdotti ratkaisuksi mm. hiiliveroa.[20]
Remove ads
Ideologia
Kokoomusnuorten vuoden 2010 periaateohjelman mukaan järjestö on sitoutunut puolustamaan länsimaista sivistystä ja oikeusjärjestystä. Periaateohjelman mukaan Kokoomusnuoret korostaa isänmaallisuutta.[21]
Järjestön mukaan todellista tasa-arvoa on ns. mahdollisuuksien tasa-arvo, missä yhteiskunnan tehtävä on luoda kaikkia yksilöitä koskevat yhtäläiset säännöt, jotka turvaavat yleisen järjestyksen, yhteiskuntarauhan ja yksilöiden oikeusturvan. Yhteiskunnan tulee Kokoomusnuorten mukaan kannustaa yksilöä työntekoon, ahkeruuteen ja yritteliäisyyteen.[22]
Vuoden 2017 periaateohjelmassa Kokoomusnuorten määrittelivät arvoikseen vapauden, vastuun ja välittämisen, sivistyksen, mahdollisuuksien tasa-arvon, isänmaallisuuden ja kansainvälisyyden sekä ekologisen kestävyyden.[23]
Remove ads
Kansainväliset yhteydet
Kansainväliset jäsenyydet:
- Youth of the European People's Party (YEPP) – Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestö
- International Young Democrat Union (IYDU) – International Democrat Unionin nuorisojärjestö
- Nordisk Ungkonservativ Union (NUU)
Äänenkannattajat
Tunnettuja kokoomusnuoria
Puheenjohtajat
Seuraavat henkilöt ovat toimineet KNL:n puheenjohtajina:[29]
- 1928–1935: Aarne Koskio, Helsinki
- 1935–1937: Kaarlo Pitkäniemi, Pori
- 1937–1945: V. A. M. Karikoski, Helsinki
- 1945–1953: Jussi Saukkonen, Helsinki
- 1953–1955: Leo Tujunen, Helsinki
- 1955–1963: Mauri Seppä, Teuva
- 1963–1959: Esko Koppanen, Hyvinkää
- 1969–1971: Ilkka Suominen, Nakkila
- 1972–1976: Ilkka Kanerva, Turku
- 1977–1979: Anders Blom, Turku
- 1980–15.1.1983: Unto Hämäläinen, Tampere
- 1983–1985: Jukka Koivisto, Parkano
- 1986–1989: Harri Hiltunen, Kangasniemi
- 1990–15.8.1991: Ilkka Oksala, Vaasa
- vt. 1991: Pia Pohja, Kouvola
- 1992–1993: Mika Nykänen, Tampere
- 1994–1997: Juha Rintamäki, Lapua
- 1998–1999: Kalle Euro, Turku
- 2000–31.8.2000: Jussi Kekkonen, Turku
- 2000–2001: Kai Mykkänen, Espoo
- 2002–2003: Juho Romakkaniemi, Kuopio
- 2004–2007: Tuomas Nurmela, Helsinki
- 2008–2009: Teppo Leinonen, Pieksämäki
- 2010–2011: Wille Rydman, Helsinki
- 2012–8.1.2013: Antti Häkkänen, Mäntyharju
- 9.1.2013–25.8.2013: vt. Ville Sipiläinen, Orimattila
- 26.8.2013–2015: Susanna Koski, Vaasa
- 2016–2017: Daniel Sazonov, Helsinki[30]
- 2018–9.6.2019: Henrik Vuornos, Espoo[31]
- 9.6.2019–25.11.2019: vt. Ali-Reza Abdali, Kangasala[32]
- 25.11.2019–2021: Matias Pajula, Helsinki[33]
- 2022–2023: Ida Leino, Tampere[34]
- 2024– Binga Tupamäki, Kauniainen[35]
Pääsihteerit
Seuraavat henkilöt ovat toimineet KNL:n pääsihteereinä:[36]
- 1928–1932: Sakari Hurmerinta
- 1932–1945: Eero Saurama
- 1945–1950: Leo Tujunen
- 1950–1959: Juha Rihtniemi
- 1959–1963: Pentti Pusa
- 1963–1970: Weijo Pitkänen
- 1970–1976: Heikki S. von Hertzen
- 1976–1982: Jorma Saloniemi
- 1982–1983: Pasi Natri
- 1984–1985: Jouko Savolainen
- 1985–1988: Olli Rytkönen
- 1988–1991: Heikki Pakarinen
- 1991–1994: Olli Sarekoski
- 1995–1998: Panu Karjalainen
- 1995–1998: Jukka Tahvanainen
- 1998-2000: Anssi Kujala
- 2000–2001: Aleksi Randell[37][38]
- 2001–2003: Henrikki Halme
- 2004–2007: Janne Pesonen
- 2008–2011: Esa Aula
- 2011–2014: Anssi Murtonen
- 2014–2016: Petri Rytkönen
- 2016–2017: Emma-Stina Vehmanen
- 2017-2020: Kristian Kyllönen
- 2020–2022: Juho Kärkkäinen
- 2023– Teresa Bäckström
Varapuheenjohtajat
Seuraavat henkilöt ovat toimineet KNL:n varapuheenjohtajina:[39]
- 1928–1937: Väinö Airola, Toijala
- 1937–1945: Akseli Ylikangas, Kuusankoski
- 1945: Leo Tujunen, Helsinki
- 1946–1949: Lauri Järvi, Oulu
- 1949–1950: Matti Ytti, Huittinen
- 1950–1951: Pertti Tulenheimo, Kangasala
- 1950–1951: Mauri Seppä, Teuva
- 1944–1961: Tatu A. Tulenheimo, Helsinki
- 1961: Veikko Tavastila, Jyväskylä
- 1961–1963: Jyri Borgenström, Tampere
- 1963–1966: Timo Juti, Harjavalta
- 1966–1969: Marja Pullinen, Iitti
- 1969–1974: Tapani Möttinen, Kärkölä
- 1974–1975: Peter Fagernäs, Pietarsaari
- 1975, 1977, 1979: Heikki Vuohelainen, Helsinki
- 1976: Jorma Saloniemi, Turku
- 1976: Jouni J. Särkijärvi, Espoo
- 1977–1979: Petri Parrukoski, Helsinki
- 1978: Mikko Pukkinen, Seinäjoki
- 1979: Unto Hämäläinen, Tampere
- 1980–1981: Kai Räsänen, Lappeenranta
- 1980–1981: Sakari Hyytinen, Kauhajoki
- 1982–1984: Kari Kahiluoto Helsinki
- 1982–1983: Jukka Koivisto, Parkano
- 1984–1984: Tuomas Aho, Helsinki
- 1984–1985: Harri Hiltunen, Kangasniemi
- 1986–1988: Velipekka Nummikoski, Kemijärvi
- 1986–1988: Heikki Pakarinen, Turku
- 1988–1989: Ilkka Oksala, Lapua
- 1988–1989: Olli-Pekka Heinonen, Eurajoki
- 1990–1991: Pia Pohja, Kouvola
- 1989–1991: Olli Sarekoski, Kerava
- 1992–1993: Laura Turjanmäki, Kuopio
- 1992–1993: Juha Rintamäki, Lapua
- 1994–1995: Jyrki Katainen, Siilinjärvi
- 1994–1995: Outi Siimes, Lahti
- 1996–1997: Piia-Noora Kauppi, Oulu
- 1996–1997: Kalle Euro, Turku
- 2021–2023: Maria Miala, Helsinki
Muita aktiivitoimijoita
- Jari Gustafsson, kouluasiainsihteeri 1980[40]
- Harri Holkeri, tiedotussihteeri 1959 (oto), 1960–1962 (päät.)[41]
- Jussi Isotalo, järjestösihteeri 1970–1972[42]
- Ville Itälä, liittohallituksen jäsen[43][44]
- Jaakko Korjus, tiedotussihteeri 1947–1956[41]
- Jyrki Myllyvirta, kehitysyhteistyösihteeri 1980–1981[40]
- Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, koulupol. siht. 1984, koulutus- ja järjestösiht. 1984–1985[45]
- Matti Niiranen, tied. siht. 1987–1989, Tasavallan pt. 1987 1990[41]
- Jarmo Pekkala, järjestösihteeri 1978–1981[42]
- Heikki J. Perälä, kouluasiainsihteeri 1978–1980[40]
- Pertti Pesonen, järjestösihteeri 1955–1956[42]
- Sirpa Pietikäinen, ohjelmatyön pää-arkkitehteja 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa[43][46]
- Pentti Pusa, Nuori Oikeisto -lehden päätoimittaja 1959–1963[47][48]
- Kimmo Sasi, kouluasiainsihteeri 1972[40]
- Reijo Telaranta, tiedotussihteeri 1965–1968[41][49]
- Juha Vikatmaa, 1970-luvulla "remonttimiesten" pääideologi Kanervan ja Suomisen ohella[50]
- Lars-Erik Wilskman, lukuisissa eri sihteerin toimissa läpi 1970-luvun[51]
- Ben Zyskowicz, 1970-luvun alkupuoliskon "sisäisen opposition" keulahahmo[52]
- Ari Åberg, ammatti- ja aikuiskasvatussihteeri 1979[42]
Remove ads
Talous
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads