Kotirintama

Kotirintama on sotaa käyvän valtion siviiliväestöstä käytetty termi, joka käsittää siviiliväestön aktiivisena osana valtion sodankäyntiä.

Rosie the Riveter eli ”niittaaja-Rosie” oli nimitys toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen sotateollisuudessa työskennelleille naisille. Kuvassa naismekaanikko kokoamassa lentokonetta vuonna 1942.

Kotirintaman rooli on toimia valtion sotaa käyvän armeijan tukena ja kotina. Termi voi olla propagandasävytteinen, sillä sitä käyttävä poliitikko tai sotavoimien edustaja saattaa tähdätä valtion siviiliväestön alistamiseen yhteisönä pelkästään sotilaallisten tarkoitusperien käyttöön. Fyysisesti ja poliittisesti eheä ja yhtenäinen kotirintama on etu ja usein edellytys valtion sodankäynnille. Se tukee sodankäyntiä sekä poliittisesti että materiaalisesti, mikä tekee siviiliväestön tuen ehdoksi sodan tehokkaalle jatkamiselle.

Ilman toimivaa kotirintamaa, joka muodostuu poliittisesti myötämielisestä siviiliväestöstä, riittävästi toimivasta infrastruktuurista sekä riittävästä määrästä sotaponnistukseen osallistuvia työkykyisiä siviilejä valtion sodankäynti on yleensä tuomittu häviämään. Siksi totaalisen sodankäynnin aikana valtion kotirintama on myös vihollisen sotatoimien, vakoilun ja propagandan tärkeä kohde.

Historia

Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan keisarikunnan kotirintamalla toimi sotilaspiireihin jaettu, kenraalin sijaisten (saksaksi stellvertretende kommandierende Generäle) johtama ja sotilasviranomaisista koostunut organisaatio, joka otettiin valtakunnan tasolla käyttöön 31. heinäkuuta 1914. Se huolehti yleisestä turvallisuudesta, propagandasta, sensuurista, hallinnollisista tehtävistä, täydennysmiesten värväämisestä ja rintamalla olleiden joukko-osastojen huollosta. Kenraalin sijaiset toimivat Saksan keisari Vilhelm II:n alaisuudessa.^[1]