Kyllikki Tapola
suomalainen yritysjohtaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Elli Kyllikki Tapola (o.s. Marjamäki, 8. marraskuuta 1933 Kankaanpää – 19. syyskuuta 2018 Tampere)[1][2] oli suomalainen yritysjohtaja ja lihanjalostusyhtiö Tapolan pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsen.[3] Kyllikki Tapola tunnetaan ”mustanmakkaran äitinä”.[4]
Tapola-yhtiö perustettiin vuonna 1953, ja Kyllikki Tapola oli alusta lähtien mukana miehensä Martti Tapolan kanssa. Kyllikki Tapola on saanut elämäntyöstään useita yrittäjyyspalkintoja, muun muassa yrittäjäristin timanttiristi 50 vuoden urasta yrittäjänä 2008[5]. Hänelle myönnettiin vuonna 2015 Tampereen palkinto, jonka palkintoperusteluiden mukaan Kyllikki Tapolalla on ollut merkittävä osuus Tapola-yhtiön brändin kehittämisessä ja koko Tampereen elinkeinoelämässä.[6][4]
Kyllikki Tapolalla oli puolisonsa Martin kanssa lapset Mervi (1954–2019) ja Jarmo (1956–2019).[7][8]
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads