Lecce

kunta Italiassa From Wikipedia, the free encyclopedia

Leccemap
Remove ads

Lecce (kreik. Alission) on kaupunki Apulian alueella Italian "saappaankorossa". Se on Leccen maakunnan pääkaupunki. Leccen pinta-ala on 238 km² ja asukasluku noin 95 000.

Pikafaktoja









Remove ads

Historia

Messapien perustama Sybar-niminen kaupunki sijaitsi perimätiedon mukaan Troijan sodan aikaan kolme kilometriä nykyisestä Leccestä lounaaseen. Myöhemmin sen valtasivat iapigit sekä 200-luvulla eaa. roomalaiset, jotka antoivat kaupungille nimen Lupiae.

Keisari Hadrianuksen aikana kaupunki siirrettiin nykyiselle paikalleen ja se sai nimen Licea (Litium). Kaupungissa oli tuolloin muun muassa amfiteatteri. Länsi-Rooman valtakunnan kukistuttua itägoottien kuningas Totila ryösti kaupungin goottilaissodissa 500-luvulla. Vuodesta 549 lähtien Lecce kuului Bysantin valtakuntaan viiden vuosisadan ajan lukuun ottamatta lyhyitä saraseenien, langobardien, unkarilaisten ja slaavien valloituksia.

Lecce sai takaisin entisen asemansa merkittävänä kauppapaikkana Normannien valloitettua kaupungin 1000-luvulla. Leccen maakunta oli Sisilian kuningaskunnan lääni vuosina 1053–1463, jonka jälkeen maakunta liitettiin suoraan kruunun alaisuuteen. Kaarle V rakensi 1500-luvun alkupuolella uuden muurilinjan ja linnan estääkseen ottomaanien hyökkäykset. Vuonna 1656 riehunut rutto tappoi tuhat lecceläistä.

Remove ads

Nähtävyyksiä

Leccen kaupunkikuvaan ovat vuodesta 1630 lähtien kuuluneet arvokkaat barokkimonumentit, joiden ansiosta kaupunkia kutsutaan lempinimellä ”etelän Firenze”. Leccen merkittävin kirkko on Basilica di Santa Croce, joka valmistui 1695. Muita tunnettuja kirkkoja ovat muun muassa Duomo, San Niccolòn ja Cataldon kirkko sekä Santa Maria degli Angeli. Nähtävyyksiin kuuluu myös 100-luvulla rakennettu, 25 000-paikkainen amfiteatteri, joka on osittain hautautunut, koska sen päälle on vuosisatojen aikana rakennettu muita monumentteja. Vuonna 1592 valmistunut Sedile toimi kunnanvaltuuston kokouspaikkana vuoteen 1852 saakka. Katukuvaan kuuluu edelleen myös Kaarle V:n linna. Kaupungissa on lisäksi kasvitieteellinen puutarha, Orto Botanico dell'Università di Lecce.

Lecce on jalkapallojoukkue US Leccen kotikaupunki.

Thumb
Leccen amfiteatteri
Remove ads

Ystävyyskaupungit

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads