Leonberginkoira

Leonberginkoira (saks. Leonberger) on suurikokoinen saksalainen seura-, perhe- ja vahtikoira.

Leonberginkoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Saksa
Määrä	Suomessa rekisteröity 6 399[1]
Rodun syntyaika	1800-luvun loppupuoli
Alkuperäinen käyttö	vahtikoira, vetokoira
Nykyinen käyttö	vahtikoira, seurakoira
Elinikä	n. 10 vuotta
Muita nimityksiä	Leonberger, Leonberg, leo, chien de Leonberg
FCI-luokitus	ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.2 Vuoristotyyppiset molossikoirat #145
Ulkonäkö
Paino	uros 60–100kg narttu 40–60kg
Säkäkorkeus	uros 72–80 cm narttu 65–75cm
Väritys	vaihtelee kullankeltaisesta punaruskeaan
Infobox OK

Ulkonäkö

Yleisvaikutelma: Alkuperäistä käyttötarkoitustaan vastaavasti leonberginkoira on hyvin suuri, voimakas ja lihaksikas mutta silti tyylikäs koira. Sille on tunnusomaista tasapainoinen ruumiinrakenne ja itsevarma rauhallinen, mutta valpas luonne.

Uroksen säkäkorkeus on 72–80 cm, nartun 65–75 cm. Runko on säkäkorkeutta jonkin verran pidempi. Pää mieluummin pitkänomainen kuin lyhyt, leveyttään korkeampi. Kuono ja kallo yhtä pitkät. Päässä ei ryppyjä. Kallo hiukan kupera, ei takaosastaan oleellisesti leveämpi kuin silmien kohdalta. Otsapenger selvä, mutta ei liioiteltu. Kuononselkä leveä, vähän kupera. Huulet tiiviit väriltään mustat. Kirsu musta. Säännöllinen. tasainen ja täydellinen leikkaava purenta, tasapurenta sallittu. Silmät ruskeat, soikeat, luomet eivät roiku. Korvat korkealle kiinnittyneet, riippuvat, melko isot ja paksut. Kaula pitkähkö, kaareva, ei löysää kaulanahkaa. Säkä korostunut. Selkä suora ja leveä. Lantio melko pitkä. Rintakehä syvä ja leveä. Raajaluusto huomattavan vahva. Käpälät tiiviit, melkein pyöreät. Kulmaukset voimakkaat. Liikunta pitkällä askeleella ja hyvällä takaraajojen työnnöllä.^lähde?

Luonne ja käyttäytyminen

Leonberginkoira on itsevarma, rauhallinen, oppivainen, keskittymiskykyinen ja peloton, eikä sen kuulu olla arka eikä aggressiivinen. Sillä on kohtalainen temperamentti, ja se on erittäin leikkisä. Tottelevaisuutensa vuoksi se on helppo kouluttaa, ja se tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Vaikka se onkin herkkä, eloisa, lempeä ja ystävällinen, niin samalla myös toimelias ja voimakastahtoinen: sillä on taipumus vahtia omaa aluettaan. Rotu nauttii lenkkeilystä, jota se siksi myös vaatii.^lähde?

Nykyään koiraa voi käyttää paitsi seura- ja vahtikoirana, myös vesipelastuksessa.^lähde?

Alkuperä

Leonbergin kaupungista kotoisin oleva Heinrich Essig astutti 1830- ja 1840-luvun vaihteessa mustavalkoisen newfoundlandinkoiranartun (myöhemmin landseer) St. Bernhardin luostarista hankitulla Barry-nimisellä bernhardinkoirauroksella. Myöhemmin risteytyksiin käytettiin myös pyreneittenkoiraa.^lähde? Desmond Morriksen mukaan jalostuksessa olisi käytetty myös kookasta itävaltalaista, brienpaimenkoiraa muistuttanutta karjakoirarotua nimeltä jagdgriffon.^[2]

Parissakymmenessä vuodessa rotu oli saavuttanut huiman suosion, ja oikein komeista koirista maksettiin suuria summia. Leonberginkoira oli tuohon aikaan statussymboli; kuuluisien taiteilijoiden, ruhtinaitten ja jopa kuninkaitten seuralainen. 1800-luvun loppupuolella leonberginkoira oli Baden-Württembergin alueella pääasiassa maatilojen koira, koska se tunnettiin vartio- ja vetotaidoistaan. Maailmansotien jälkeen koirien määrä väheni.^lähde?

Terveys

Leonberginkoiralla esiintyy mm. seuraavia perinnöllisiä sairauksia ja vikoja:^lähde?

• lonkkanivelen kasvuhäiriö HD eli nk. lonkkavika
• osteokondroosi OD eli kyynärnivelen kasvuhäiriö
• perinnöllinen harmaakaihi HC
• kivesvika
• purentavika (ala- tai yläpurenta)