Levite

leivän ja leivän kaltaisten viljatuotteiden päälle levitettävä ruoka-aine From Wikipedia, the free encyclopedia

Levite
Remove ads

Levite[1] on ruoka-aine, jota levitetään yleensä veitsellä viljatuotteiden, kuten leivän tai suolakeksien, päälle.

Thumb
Tuorejuustoa bagel-leivän päällä.

Valion Oivariini (ent. Voimariini) oli Suomen suosituin levite vuonna 2024. Oivariini valmistetaan voista ja rapsiöljystä[2].

Remove ads

Eri levitteitä

Rasvalevitteet kuten voi, margariini, laardi ja Oivariinin kaltaiset rasvaseokset ovat suosituimpia levitteitä. Muita levitteitä ovat esimerkiksi tuorejuusto, maksapasteija ja mätitahna sekä palkokasveista valmistetut tahnat kuten maapähkinävoi, hummus ja seesaminsiemenistä valmistettu tahini. Myös hiivasta valmistetaan levitetahnoja, kuten Marmite ja Vegemite. Rasvalevitteissä on monenlaisia makuja ja raaka-aineita, kuten esimerkiksi kalaa.[3]

Joskus käytetään kasvislevitteitä, kuten salsakastike- tai juurespohjaisia levitteitä.[4][5] Myös pestoa käytetään levitteenä[4].

Levitteisiin voidaan lisätä suolaa tai sokeria. Makeita levitteitä ovat esimerkiksi suklaalevitteet sekä sokerista valmistetut siirappi- ja vaahtokarkkilevitteet[6]. Myös marmeladeja ja hilloja käytetään levitteinä erityisesti paahtoleivän päällä.[7]

Remove ads

Terveysvaikutukset

Tahinin päivittäiskäyttöä ei suositella, koska seesaminsiemenet sisältävät alumiinia[8].

Monissa yleisissä rasvapohjaisissa levitteissä on runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, joita pidetään suurina määrinä kulutettuna terveydelle haitallisina.[9]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads