Libanios

Libanios (m.kreik. Λιβάνιος) (n. 314–394) oli antiikin kreikkalainen reettori, joka eli Rooman valtakunnan myöhäisajalla, kun valtakunta oli siirtymässä pakanuudesta kristinuskoon.

Elämä

Libanios syntyi Antiokiassa sukuun, joka oli aiemmin ollut merkittävä, mutta menettänyt suurimman osan vauraudestaan ja vaikutusvallastaan. Libanios viehättyi retoriikasta 14-vuotiaana ja omisti sille koko elämänsä. Kuten monet tuona aikana eläneet pakanat, Libanios vetäytyi julkisesta elämästä ja omistautui tutkimuksilleen. Libanios oli eräs viimeisiä Rooman valtakunnassa vaikuttaneita, joka puhui uskonnollisen suvaitsevuuden puolesta. Hänen uskonnolliset ja kulttuuriset näkemyksensä eivät kuitenkaan estäneet sitä, että hänellä oli useita pitkäaikaisia kristittyjä ystäviä, yhtä lailla yksityishenkilöinä kuin keisarikunnan viranhoitajinakin.

Libanios opiskeli Ateenassa ja aloitti uransa Konstantinopolissa yksityisopettajana. Pian hänet kuitenkin karkotettiin Nikomedeiaan. Tätä ennen hän oli ollut keisari Julianuksen ystävä.^[1] Heidän väliltään on säilynyt jonkin verran kirjeenvaihtoa, ja Libanios myös kirjoitti Julianuksen muistoksi puheita, jotka ovat hänen kirjallisen tuotantonsa parhaimmistoa. Ne kirjoitettiin vuosien 362 ja 365 välillä.

Vuonna 354 Libanios hyväksyi retoriikan opettajan toimen Antiokiassa. Hän pysyi kaupungissa kuolemaansa saakka. Vaikka Libanios oli pakana, hänen oppilaisiinsa kuuluivat muun muassa kristityt Johannes Krysostomos ja Theodoros Mopsuestialainen. Libanioksen kerrotaan arvostaneen niin paljon Krysostomosta ja toivoneensa tästä työnsä jatkajaa, että ennen kuolemaansa hän lausui vuonna 393 "Jos kristityt eivät olisi varastaneet häntä meiltä".^[2]

Teokset

Sokrateen puolustuspuhe

Libanios kirjoitti Sokrateen puolustuspuheen, joka on yksi kolmesta antiikin ajalta nykyaikaan säilyneestä puolustuspuheesta Sokrateelle Platonin ja Ksenofonin puheiden ohella.^[1]

Libanioksen versiossa Sokrates vetoaa sananvapauteen, jonka hän esittää oleellisena osana Ateenan demokratiaa ja kaupungin suuruuden perustana. Hänen mukaansa Ateenassa on sananvapaus, jotta ihmiset voisivat käyttää pelosta vapaana hengenlahjojaan oppimiseen, samoin kuin he käyttävät ruumistaan fyysiseen harjoitteluun. Sananvapaus oli se vetonaula, joka sai ihmiset eri puolilta tunnettua maailmaa tulemaan Ateenaan. Lopussa Sokrates kääntää häntä vastaan osoitetut syytökset osoittamaan syyttäjäänsä Anytosta: tämän ”vaitiolon laki” olisi kaupungille kuolemaksi.^[1]

Muita teoksia

• 64 puhetta puhetaidon kolmelta alalta: oikeudellisia, neuvottelevia ja epideiktisiä (esittäviä, ylistäviä) puheita; sekä julkisuudessa esitettäviksi tarkoitettuja puheita, että puheita, jotka oli tarkoitettu luettavaksi ääneen yksityisesti opiskelutarkoituksessa. Tunnetuimpiin puheisiin kuuluu pakanallisia temppeleitä puolustanut ja niiden häpäisemistä valittanut Temppeleistä (Peri ton hieron). Libanioksen ensimmäinen puhe on omaelämäkerrallinen kertomus, jonka hän kirjoitti ensimmäisen kerran vuonna 374 ja jota hän korjaili läpi elämänsä.
• 51 deklamaatiota eli runon taiteellista esitystä, joka oli perinteinen julkisen retorisen puheen muoto antiikin aikana; käsitellen yhtä lailla historiallisia kuin mytologisia aiheita.
• 57 johdantoa Demostheneen puheisiin (hypotheses), noin vuodelta 352. Libanios asettaa puheet historialliseen kontekstiinsa aloittelevia puhujia varten.
• Useita kirjoitusharjoituksia, Progymnasmata, joita käytettiin hänen kursseillaan, ja jotka tulivat laajalti hyvän kirjoitustyylin malliesimerkeiksi.
• 1545 kirjettä on säilynyt. Kirjeitä tunnetaan enemmän kuin Cicerolta. Myöhemmin ilmestyi 400 latinankielistä kirjettä lisää, esittäen olevansa käännöksiä latinan kielelle. Ne osoittautuivat kuitenkin italialaisen renessanssihumanistin Francesco Zambeccarin tuotoksiksi 1400-luvulta.