Little Crow

Little Crow (Thaóyate Dúta, 1810–1863) oli dakotain eli itäisten siouxien Mdewakanton-heimon päällikkö ja kuului mdewakantonien vanhaan päällikkösukuun.^[1] Hänen omakielinen nimensä tarkoitti 'Hänen punaista Kansaansa'. Englannin kielen taitoisena hän toimi usein siouxien puhemiehenä. Parhaiten hänet tunnetaan vuonna 1862 syttyneestä Minnesotan kapinasta, jossa hänen johtamansa yhdistyneet dakotain joukot kävivät kuusi viikkoa kestäneen sodan Yhdysvaltoja vastaan.

Little Crow vuonna 1862 otetussa kuvassa.

Historia

Nuoruusvuosinaan englannin kielen opetellut Little Crow nousi isänsä kuoltua tämän paikalle mdewakantonien päälliköksi. Urheana ja pelottomana soturina hän oli oikea valinta isänsä työn jatkajaksi. Hänen kateelliset velipuolensa yrittivät salamurhata hänet onnistumatta aikeissaan.

Kirjoittaessaan vuonna 1851 ensimmäisenä siouxien päällikkönä Traverse des Siouxin rauhansopimuksen Little Crow kuvitteli takaavansa kansalleen hyvät olot ja ongelmattoman tulevaisuuden valkoisen miehen naapurina Minnesotassa. Hyvin pian sopimuksen solmimisen jälkeen kävi ilmi, etteivät siouxit omistaneetkaan maita, jotka heille oli luvattu.^[2]

Muuttaakseen tilannetta parempaan suuntaan matkusti Little Crow useiden dakota-päälliköiden kanssa Washington DC:hen neuvottelemaan rikotuista sopimuksista presidentti James Buchananin kanssa. Sen sijaan, että maan hallitus olisi myöntänyt syyllistyneensä rikkomuksiin, se uhkasi ottaa dakotain maat pakkokeinoin. Päälliköt joutuivat allekirjoittamaan heille itselleen epäedullisiksi korjatut vanhat sopimukset uudelleen. Little Crow oli tarpeeksi viisas ymmärtääkseen sen ainoaksi keinoksi estää Yhdysvaltoja ottamasta maita väkipakolla.

Yrittäessään johtaa omaa kansaansa ja tulla toimeen Yhdysvaltain kanssa Little Crowista tuli epäsuosittu. Hän pukeutui valkoisten vaatteisiin, mutta se ei lähentänyt hänen ystävyyttään valkoisiin. Kumpikaan puoli ei kunnioittanut häntä.^[3] Pahin kolaus Little Crow'lle oli hänen auktoriteettinsa katoaminen heimonsa silmissä. Tilalle valittu uusi neuvottelija ei pystynyt kuitenkaan kääntämään santeiden asemaa paremmaksi.

Vuoden 1862 alkuvuoden kylmät talvikuukaudet veivät monet dakotat nälkäkuoleman rajoille. Liittovaltion vuosittaiset dakotoille lähettämät määrärahat ja muonalähetykset olivat kadonneet, ja intiaanien ravinto oli käytännöllisesti loppu pilalle menneen sadon jäljiltä. Lisäksi Minnesotan kauppiaat kieltäytyivät yksimielisesti myymästä dakotoille ruokaa luotolla. Little Crow yritti hillitä nuoria nälkäisiä sotureita, joiden veri kuohui niitä ihmisiä kohtaan, jotka olivat anastaneet heidän metsästysmaansa. Kun elokuun 17. päivä 1862 löydettiin useita surmattuja valkoisia naisia ja miehiä Actonin postitoimistosta Minnesotasta, tiesi Little Crow tilanteen riistäytyneen lopullisesti käsistä. Metsästysretkellään epäonnistuneet ja kananmunien varastamisesta yllätetyt verityön tehneet intiaanit eivät kuuluneet hänen heimoonsa, vaan olivat Wahpeton-siouxien nuoria sotureita.^[2] Se ei kuitenkaan muuttanut asiaa helpommaksi.

Dakotat, järkyttyneinä viiden siviilin surmasta, turvautuivat Little Crow'hun etsien hänet käsiinsä. Tämä itki kuultuaan mitä oli tapahtunut. Intiaanit muistuttivat Little Crow'lle, että hän oli edelleen sotapäällikkö ja vaativat häntä tekemään jotakin. Tietäen vaihtoehtojen olevan vähissä Little Crow piti dakota-heimojen päälliköiden kesken nopean neuvottelun, jossa rauhaa kannattivat Taopi, Wakasha, Wakute ja Traveling Hail. Sodan puolesta äänestivät Mankato, Big Eagle, Red Legs ja Little Six.^[2]

Peläten leimautuvansa soturien silmissä pelkuriksi Little Crow teki päätöksensä johdattaen joukkonsa 18. elokuuta 1862 sotaan Minnesotan valkoisten asutuksia vastaan. Ensimmäisen päivän aikana soturien patoutunut viha purkautui hurjaksi raivoksi. Minnesotan maaseudulla he surmasivat lähes kaiken mikä heidän tielleen osui. Little Crow pyysi miehiään säästämään naiset ja lapset. Seuraavina päivinä valkoisten asutusten vastarinta heräsi. Fort Ridleyssä Little Crow'n joukot kokivat menetyksiä ja vetäytyivät osin haavoittuneina. Seuraavana päivänä koettivat Big Eaglen ja Mankaton johtamat kapinalliset vallata saksalaisten siirtolaisten asuttaman New Ulmin. Ilmiliekeissä roihuavan kylän asukkaat pystyivät kuitenkin puolustamaan itseään saaden dakota-armeijan luopumaan aikeistaan yhden päivän taistelujen jälkeen.

New Ulmin santee-sodassa kaatuneille pystytettyyn muistomerkkiin on kaiverrettu 113 uhrin nimet.^[4] Yhdysvaltain armeijan lähettämät joukot ajoivat intiaanit pakoon kohti Minnesotan luoteisimpia metsiä. Ennen kuin sota saatiin päätökseen Wood of Laken rannalla käydyissä taisteluissa olivat Little Crow'n kapinallisjoukot ehtineet surmata arvioiden mukaan lähes 800 valkoista.

Viimeinen laukaus

Eräs Little Crowin vaimoista lastensa parissa Fort Snellingissä vuonna 1864.

Seuraavan vuoden kesäkuussa Kanadan puolelle paennut Little Crow jätti turvapaikkansa Devil's Lakella. Ryhmineen hän ratsasti Minnesotaan tarkoituksenaan varastaa itselleen ja sukulaisilleen hevosia. Muun joukon jatkaessa matkaansa jäi Little Crow 14-vuotiaan poikansa Wawinapen kanssa poimimaan vadelmia Hutchinsonin kylän liepeillä. Lähettyvillä metsästämässä ollut uudisasukas Nathan Lamson näki kaksi intiaania ja ampui toista kohti. Wawinape kumartui maahan lyyhistyneen isänsä viereen nähden tämän kuolevan. Jäämätta paikalle poika palasi Devil's Lakeen kertomaan suvulleen surullisen uutisensa.^[2]

Nathan Lamsonille maksettiin 500 dollaria Little Crow'n surmaamisesta.^[3] Mdewakanton-päällikön päänahka ja kallo lahjoitettiin myöhemmin Minnesotan historialliselle yhdistykselle. Little Crow'lta jäi 6 vaimoa ja 22 lasta.^[3]