Longos
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Longos (m.kreik. Λόγγος, lat. Longus; 100/200-luku) oli antiikin kreikkalainen kirjailija, joka tunnetaan romaanistaan Dafnis ja Khloe.[1][2]

Remove ads
Elämä
Longoksen elämästä tiedetään hyvin vähän, mutta oletetaan, että hän eli Lesboksen saarella, johon myös hänen teoksensa sijoittuu, 100-luvun ja 200-luvun taitteessa.[1] Aiemmin hänet on ajoitettu myöhemmäksi, 300- tai 400-luvulle.[2]
On myös ehdotettu, että ”Longoksen” nimi (gen. Λόγγου, Longū) olisi vain virhetulkinta romaanin Dafnis ja Khloe otsikon ”Lesboslaisia rakkausaiheisia kirjoituksia neljä kirjaa” (Λεσβιακῶν ἐρωτικῶν λόγοι δ, Lesbiakōn erōtikōn logoi d) sanasta λόγοι, logoi (gen. λόγου, logū), jolloin teoksen kirjoittajan oikea nimi olisikin joku toinen. Mikäli kirjoittajan nimi todella oli Longos, hän oli cognomeninsa perusteella todennäköisesti jonkin roomalaisen suvun vapautettu orja. Nimi voidaan yhdistää mytileneläiseen sukuun, joka on saattanut ottaa nimensä Pompeiukselta ja johon on kuulunut muun muassa vuoden 49 konsuli Pompeius Longus.[3]
Longoksen ja hänen romaaninsa ajoittaa Rooman keisariaikaan myös se, että hän mainitsee teoksensa alussa erään seinämaalauksen. Tuollaiset maalaukset olivat suosittuja keisariajalla ja esiintyvät myös usein tuon ajan kirjallisuudessa.[3]
Remove ads
Teokset
Longoksen teos Dafnis ja Khloe (Δάφνις καὶ Χλόη, Dafnis kai Khloē) on säilynyt nykyaikaan ja edustaa roomalaisaikaista sofistista romaanikirjallisuutta. Se kertoo Dafnis- ja Khloe-nimisten päähenkilöidensä rakkaustarinan. Nämä ovat nuoria paimenia, jotka elävät viatonta luonnonlapsen elämää Lesboksen saarella. He rakastuvat, ja romaani kuvaa rakastumisen vaiheita lapsellisesta viattomuudesta kohti kypsempää seksuaalisuutta. Romaani on kirjoitettu elegantilla tyylillä, mutta hyödyntää kirjoitusajalleen tyypillisiä keinotekoisia tehokeinoja.[1][2]
Remove ads
Lähteet
Kirjallisuutta
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
