Lotskeri

Porin kaupunginosa From Wikipedia, the free encyclopedia

Lotskerimap
Remove ads

Lotskeri (ruots. Slottskär[2]) on Porin 55. kaupunginosa, joka sijaitsee kaupungin keskustaajaman pohjoisosassa. Viereiset kaupunginosat ovat Hyvelä pohjoisessa, Tuulikylä idässä, Toejoki etelässä sekä Pormestarinluoto ja Hyvelänviiki lännessä.[3]

Pikafaktoja

Alue on osa kaakkois-luode suuntaista laajempaa Sunniemestä Toejoen ja Tuulikylän kautta Toukariin asti ulottuvaa peltoaukeiden sarjaa. Tämä Pohjois-Porille ominainen alava laaja-alainen kulttuurimaisema on muodostunut viimeisen 1000 vuoden aikana muinaismeren alueelle maankohoamisen mahdollistamana ja 1800-luvun maatalouden kuivatus- ja raivaustoimien tuloksena. Maaperä on liejuinen hienorakeinen maalaji, joka omalta osalta viittaa sen syntyhistoriaan. Kallioperä muodostuu syväkivistä tonaliitista ja trondhjemiitista.[4]

Lotskerin kaupunginosa on saanut nimensä Slåttskär-paikannimestä, joka viittaa viimeistään 1600-luvulla maankohoamisen myötä muuhun rannikkoon kiinnittyneeseen pieneen saareen Lotskerinmäen kohdalla.[4]

Lotskerissa on entuudestaan ollut muutamia asuintaloja toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Varsinaisena asuinalueena Lotskeri on kuitenkin suhteellisen uusi – vasta 2000-luvun alussa alueelle alettiin rakentaa taajamatyyppistä pientaloasutusta.

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads