Malung-Sälenin kunta

kunta Taalainmaan läänissä, Ruotsissa From Wikipedia, the free encyclopedia

Malung-Sälenin kunta
Remove ads

Malung-Sälenin kunta (ruots. Malung-Sälens kommun) on Taalainmaan läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Taalainmaahan. Kunnan keskustaajama on Malung.[3]

Pikafaktoja









Thumb
Vemforsen Länsi-Daljoessa Malungin taajaman ulkopuolella
Thumb
Auringonlasku Tandådalenin hiihtomäessä Sälenissä.
Thumb
Malungin kartta.

Kunnan maapinta-ala on 4 084,89 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 10 218 henkeä (31.12.2021).[2]

Vuoteen 2007 asti kunnan nimenä oli pelkkä Malung.

Luoteis-Malungissa Norjan rajan tuntumassa sijaitseva Sälenin kylä on suosittu talviurheilu- ja tunturialue.

Vuonna 2007 kunnassa oli 11,42 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 0,3 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Remove ads

Kuntajaon kehitys

Vuoden 1952 kuntauudistus ei vaikuttanut nykyisen Malungin alueella sijainneisiin maalaiskuntiin, jotka olivat Lima, Malung ja Transtrand. Vuoden 1971 kuntauudistuksessa ne yhdistettiin nykyiseksi Malungin kunnaksi. Kunnan keskustaajama Malung oli taajaväkinen yhdyskunta vuosina 1931–1957.

Ruotsin hallitus päätti 1.11.2007, että kunnan nimeksi tulee 1.1.2008 alkaen Malung-Sälen.[6] Millään muulla Ruotsin kunnalla ei ole nimessään kahta paikannimeä.

Remove ads

Vaakuna

Vaakunaselitys: Sinisessä kentässä hevosenkenkä yläpuolellaan vaaka-asentoon asetettu vasara, molemmat kultaa. (Ruotsiksi I blått fält en hästsko och däröver en bjälkvis ställd klohammare, båda av guld.)

Vuonna 1971 yhdistetyillä kunnilla oli jokaisella oma vaakunansa. Malungin vaakuna vuodelta 1947 perustui käräjäkunnansinettiin 1600-luvulta. Lima ja Transtrand kuuluivat samaan käräjäkuntaan (ruots. tingslag), joten oli luonnollista valita Malungin vaakuna uuden kunnan vaakunaksi vuonna 1975. Kunnan nimenmuutos ei aiheuttanut muutoksia vaakunaan.

Remove ads

Väestönkehitys

Malung-Sälenin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
 
12 947
1955
 
13 268
1960
 
13 131
1965
 
12 674
1970
 
12 221
1975
 
11 965
1980
 
11 971
1985
 
11 683
1990
 
11 605
1995
 
11 366
2000
 
10 799
2005
 
10 513
2010
 
10 356
2015
 
10 036
2020
 
10 218
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[7][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Lisätietoja Tausta, Tarkempi jaottelu ...

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 96 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 0,9 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 4,0 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 132 Suomessa syntynyttä,[10] mikä vastasi 1,1 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 175 018 kruunua.[11] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 121 000 kruunua.[12]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[13]

  • 0–17-vuotiaat: 18,0 %
  • 18–64-vuotiaat: 58,1 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 23,9 %

Elinkeinot

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[14][15] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Lisätietoja Elinkeino, Työpaikat (%) ...
Remove ads

Taajamat

Kunnassa on 6 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 73,0 prosenttia.[16] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 2 793 asukasta.[16] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[17]

Lisätietoja #, Taajama ...

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Entiset taajamat

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[18]

  • Gärdås
  • Yttermalung
  • Öje

Pientaajamat

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[19]

  • Eggen + Säljåker
  • Gärdås + Jägra
  • Rörbäcksnäs
  • Vallerås (västra delen)
  • Yttermalung
  • Öje

Entiset pientaajamat

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[20]

  • Lindvallen
  • Sörsjön
  • Östra Öje
Remove ads

Kunnanvaltuusto

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Malung-Sälenin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Lisätietoja Puolue ...
Remove ads

Piirit

Thumb
Kartta Malung-Sälenin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

  • Liman piiri
  • Malungin piiri
  • Transtrandin piiri

Seurakunnat

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[23]

  • Malung
  • Lima-Transtrand

Historialliset seurakunnat

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[24] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Lima
  • Lima kbfd*
  • Malung
  • Malung utom Tyngsjö* (ei ollut seurakunta)
  • Rörbäcksnäs kbfd*
  • Transtrand
  • Tyngsjö*

Kirkot

Remove ads

Ystävyyskunnat

Malung-Sälenillä on neljä ystävyyskuntaa:

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads