Maple Cross

suomalainen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia

Maple Cross
Remove ads

Maple Cross on jääliläinen thrash metal -yhtye, joka on perustettu vuonna 1985.

Pikafaktoja Tiedot ...

Maple Cross toimi yhtäjaksoisesti vuoteen 1996 saakka, piti taukoa noin viisi vuotta ja palasi uudella kokoonpanolla vuonna 2001. Ensimmäisen demo-nauhoituksen aikana bändi oli nimeltään ACE, tai A.C.E, mutta vaihtoi nimensä Maple Cross:ksi toisen demon nauhoitusten aikaan. Alkuperäinen kokoonpano oli Ilkka Heino, Marko Siekkinen, Petri Puolitaival, Mika Karppinen ja Ville Hyry. Toiselle demolle (Thirteen Witches...But One Of Them) laulajaksi vaihtui Marco R.J. ja seuraavalle, kolmannelle demolle bassoon Niko Karppinen. Sen jälkeen porukka pysyi samana aina vuoteen 1996, jolloin bändi päätti jäädä tauolle.

Maple Cross:in uusi tuleminen alkoi Marco R.J.:n innoittamana vuonna 2001, jolloin hän keräsi bändin uudelleen kasaan uusien soittajien kanssa - entisten soittajien suostumuksella.

Marco R.J. on myös Club Teatrian ohjelmavastaava.

Yhtyeen uusin, vuonna 2007 julkaistu albumi Heimo on nimetty laulaja Marcon talvi- ja jatkosodassa taistelleen isoisän mukaan.

Remove ads

Jäsenet

  • Marco R.J. – laulu
  • Joni Lehto – bassokitara
  • Juha Henttunen – kitara
  • Jukka Kröger – kitara
  • Ilkka Leskelä – rummut

Entiset jäsenet

  • Petri Puolitaival – laulu
  • Lauri Tuohimaa – kitara
  • Ilkka Heino – kitara
  • Marko Siekkinen – kitara
  • Avather – kitara
  • Sami Siekkinen – kitara
  • Mika Karppinen – bassokitara
  • Olli-Pekka Karvonen – bassokitara
  • Niko Karppinen – bassokitara
  • Sami Mäki – bassokitara
  • Ville Hyry – rummut
  • Aki Karppinen – rummut
Remove ads

Diskografia

Studioalbumit

  • The Eighth Day of Creation (1991, omakustanne)
  • Next Chapter (2003, omakustanne)
  • Heimo (2007, Verikauha Records)

EP:t

Split-albumit

Singlet

  • Journey of a Wolf (2006, omakustanne)

Demot

  • Thirteen Witches... But One of Them (1988)
  • Sacrificed Humanity (1989)
  • The Fourth and Last Demo (1990)
  • 5th For Us (1992)
  • Uncontrolled Art (1993)
  • Cool Maggots (1994)
  • Promo 1 (2002)
  • Promo 2 (2002)
Remove ads

Aiheesta muualla

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads