Marcus & Martinus
norjalainen pop-yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Marcus & Martinus (oik. Marcus Gunnarsen ja Martinus Gunnarsen;[1] s. 21. helmikuuta 2002 Elverum[2]) on norjalainen popduo. Nykyäänmilloin? Trofors-nimisessä kylässä asuvat kaksosveljekset ovat saavuttaneet suurta suosiota etenkin Pohjoismaissa. Heidän fanejaan kutsutaan nimellä ”MMer”[3].
Marcus & Martinus osallistuivat vuoden 2024 Eurovision laulukilpailuun kappaleellaan ”Unforgettable”.[4] He tulivat kilpailun finaalissa yhdeksännelle sijalle saatuaan yhteensä 174 pistettä.[5]
Remove ads
Ura
Vuonna 2012 kaksikko voitti norjalaisen Melodi Grand Prix Junior -laulukilpailun.[1] Norjankielinen debyyttialbumi Hei myi Norjassa platinaa. Ensimmäisen albumin jälkeen he alkoivat tehdä musiikkia englanniksi. Poikien ensimmäisellä englanninkielisellä singlellä ”Girls” vierailee norjalainen hip hop -duo Madcon.[6] Marcus ja Martinus julkaisivat 4. marraskuuta 2016 ensimmäisen englanninkielisen albuminsa Together. Sekä Hei että Together nousivat Ruotsin ja Norjan levylistojen kärkeen.[7] Kolmas studioalbumi Moments julkaistiin marraskuussa 2017. Heidän elämästään on tehty dokumenttielokuva Yhdessä unelmiin (Sammen om drømmen), joka esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran 26. tammikuuta 2017. Pojista on kirjoitettu kaksi kirjaa: Marcus & Martinus: Meidän maailmamme[8] ja Marcus ja Martinus: Meidän tarinamme.[9] Kesäkuussa 2024 poikien Instagram-tilillä oli noin 1,4 miljoonaa seuraajaa.[10]
Eurovision laulukilpailu

Vuonna 2023 Marcus & Martinus pyrki edustamaan Ruotsia Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Air”.[11] Vuonna 2024 Marcus & Martinus edustivat Ruotsia Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Unforgettable” voitettuaan vuoden 2024 Melodifestivalenin.[12] Kappale sai kilpailun finaalissa kansainvälisiltä raadeilta 85 pistettä ja yleisöltä 92.[13] Ruotsin ollessa kilpailun isäntämaana Marcus & Martinus pääsi suoraan finaaliin. Marcus & Martinus sijoittui finaalissa 9. sijalle 174 pisteellä.[14][15]
Remove ads
Esiintymiset Suomessa
Marcus & Martinus esiintyivät Suomessa ensi kerran Elämä lapselle -konsertissa 14. syyskuuta 2016,[1] jonka jälkeen he pitivät oman konsertin Nosturissa seuraavana iltana. Kolmannen kerran he esiintyivät kauppakeskus Forumissa 1. marraskuuta 2016 Together-levyn julkaisutilaisuudessa. He esiintyivät Suomessa jälleen 26.–28. tammikuuta 2017 Uuden Musiikin Kilpailussa ja Espoo Metro Areenalla sekä Hartwall-areenassa 18. marraskuuta 2017. Areenakonsertti myytiin loppuun noin kymmenessä minuutissa.
Marcus ja Martinus esiintyivät Hartwall-areenassa taas 14. helmikuuta 2018 osana Moments-albumin kiertuetta.[16] He esiintyivät myös Kaisaniemen puistossa 9. kesäkuuta 2018.[17]
Marcus ja Martinus esiintyivät 16. kesäkuuta 2019 Helsingissä Telia 5G Areenalla. Paikalla oli 15 000 fania.[18][19]
Remove ads
Julkaisut
Albumit
- Hei (2015)
- Together (2016)
- Moments (2017)
- SOON (ep) (2019)
- Unforgettable (2024)
Singlet
- ”To Dråper Vann” (2012)
- ”Elektrisk” (feat. Katastrofe, 2015)
- ”Na Na Na” (2015)
- ”Ei som deg” (2015)
- ”Hei” (2015)
- ”Slalom” (2015)
- ”Plystre på deg” (2015)
- ”Alt jeg ønsker meg” (2015)
- ”Girls” (feat. Madcon, 2016)
- ”Go Where You Go” (2016)
- ”Without You” (2016)
- ”Bae” (2016)
- ”Hey You” (2016)
- ”Light It Up” (feat. Samantha J, 2016)
- ”Heartbeat" (2016)
- ”I Don’t Wanna Fall In Love” (2016)
- ”Like It Like It” (feat. Silentó, 2017)
- ”First Kiss” (2017)
- ”Dance With You” (2017)
- ”Never” (feat. OMI, 2017)
- ”Make You Believe In Love” (2017)
- ”One Flight Away” (2017)
- ”Guitar” (2017)
- ”Please Don’t Go” (2017)
- ”Get To Know Ya” (2017)
- ”Remind Me” (2018)
- ”Invited” (2018)
- ”Pocket Dial” (2019)
- ”Wild Love” (2019)
- ”Let Me Go” (2019)
- ”Fix You” (2019)
- ”Love You Less” (2020)
- ”It’s Christmas Time” (2020)
- ”Belinda” (feat. Álex Rose, 2021)
- ”Feel” (2021)
- ”When All The Lights Go Out” (2022)
- ”Wicked Game” (2022)
- ”Air” (2023)
- ”We Are Not the Same” (feat. bbno$, 2024)
- ”Unforgettable” (2024)
- ”Another Life” (feat. Vize, 2024)
- ”Wonder” (2025)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads