Maria (Burgundi)

Maria (ransk. Marie de Bourgogne), lisänimeltään Rikas; (13. helmikuuta 1457 Coudenbergin linna Bryssel, Brabant, Burgundin Alankomaat – 27. maaliskuuta 1482 Wijnendalen linna, Flanderi) oli Burgundin herttuatar omalla oikeudellaan.^[1]

Maria Burgundin herttuatar, Michael Pacher n. 1490.

Suku

Marian vanhemmat olivat Burgundin herttua Kaarle Rohkea ja tämän toinen vaimo Charolais'n kreivitär Isabella de Bourbon (n. 1434–1465), joiden ainoa lapsi hän oli. Kaarle Rohkea kaatui Nancyn piirityksessä 5. tammikuuta 1477. Maria peri isänsä Burgundin herttuakunnan sekä Burgundin Alankomaat 19-vuotiaana.^[1] Hänen äitipuolensa ja tätinsä, leskiherttuatar Margareta Yorkilainen (1446–1503) toimi hänen ja hänen lastensa kasvattajana.

Hänellä oli omaisuutensa vuoksi runsaasti kosijoita viisivuotiaasta lähtien, kuten tuleva Aragonian kuningas Ferdinand II Katolilainen, Kaarle VII:n poika Berryn herttua Kaarle, tuleva Kaarle VIII,^[1] Lothringenin herttua Nikolas I ja Clarencen herttua George Plantagenet.

Burgundin maitten jako Ranskan ja Habsburgien kesken 1477-1493

Avioliitto ja lapset

Marian puoliso oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Maksimilian I. Silloinen arkkiherttua 17-vuotias Maksimilian ja 19-vuotias Maria kihlattiin vuonna 1476 ja vihittiin Gentissä 18. elokuuta 1477.^[1] Avioliitto esti suuren osan Burgundin maista hajoamasta, mutta muutti myös hallitsijasuvun Valoisista Habsburgiksi. Burgundin herttuakunnasta tuli pian Ranskan omaisutta. Tämä oli käännekohta Euroopan valtapolitiikassa, joka johti Ranskan ja Habsburgien väliseen kilpailuun, joka kesti vuosisatoja.^[2][1]

Kun heillä oli aikaa, nuoripari harrasti tanssimista, metsästystä, musiikkia ja lemmikkieläimiä. Maria yritti opettaa Maksimilianille luistelua, joka oli tälle vaikeaa. He lukivat romansseja yhdessä.^[3] Pian häiden jälkeen Maria toi metsästyshaukkoja heidän makuuhuoneeseensa, jonka he jakoivat sen sijaan, että asuivat erillisissä asunnoissa ja jossa oli jo koira. Maria imetti itse lapsensa, määräsi ruokalistat ja ruokaili dijonilaisten kauppiaiden kanssa. Maria kannusti aviomiestään turnajaisissa, joissa tämä osoittautui loistavaksi kilpailijaksi, ei vain voimassa, vaan jolla oli myös ylelliset varusteet, ratsut, asusteet ja koristeet. Aluksi he puhuivat keskenään latinaa, koska Maksimilian ei osannut puhua ranskaa.

Heidän poikansa oli Kastilian kuningas Filip I Komea ja tyttärensä Espanjan Alankomaiden käskynhaltija, Savoijin herttuatar Margareta Itävaltalainen.^[1] Joittenkin tietojen mukaan heillä oli myös vuonna 1481 syntynyt poika Frans Itävaltalainen, joka kuoli pian syntymänsä jälkeen.

Marian kosijoitten lähettiläitä Kaarle Rohkean hovissa, miniatyyrikuva teoksesssa Miniature des Mémoires de Philippe de Commyne, Ètiennen Colaudin piiri n. 1518-1524

Maria Burgundilainen ratsailla metsästyshaukkansa kanssa, mitali lyöty 1477

Kaksoisbriquet, lyöty Flanderissa vuonna 1478 Maria Burgundilaisen hallituskaudella

Marialle ja Maksimilianille syntyi kolme lasta:

• Filip I Komea (22. heinäkuuta 1478 – 25. syyskuuta 1506), seurasi äitiään Burgundin herttua Filip IV:nä, avioitui 1496 Johanna Kastilialaisen kanssa, joka oli Aragonian kuningas Ferdinand II:n ja Kastilian kuningatar Isabella I:n toiseksi vanhin tytär. Puolisonsa avulla hänestä tuli Kastilian kuningas Filip I.
• Margareta Itävaltalainen (10. tammikuuta 1480 – 1. joulukuuta 1530), avioitui huhtikuussa 1497 Asturian ruhtinas Juanin (1478–1497) kanssa, joka oli Aragonian kuningas Ferdinand II:n ja Kastilian kuningatar Isabella I:n vanhin poika ja perillinen. Avioitui toisen kerran 1501 Savoijin herttua Filibert II:n (1480–1504) kanssa. Molemmat liitot olivat lapsettomia- Margareta toimi veljensä käskynhaltijana Espanjan Alankomaissa 1507–1530.
• Franz tai François (2. syyskuuta 1481 – 26. joulukuuta 1481), kuoli muutaman kuukauden ikäisenä

Herttuatar

Maksimilianin rinnalla Marian asema vahvistui poliittisesti ja sotilaallisesti. Vaikka tällä ei ollut rahaa eikä armeijaa, ei keisarikunnan tukea eikä aikaisempaa hallintokokemusta, hänen pätevyytensä sotilasasioissa ja hänen arvovaltansa keisarin poikana lisäsivät valtakunnan vakautta. Maksimilian otti hoitaakseen sotatoimet, jotka koskivat sekä sotilaallisia että taloudellisia yksityiskohtia.

Avioliitossa Maria säilytti poliittisen etuasemansa. Hänen alamaisensa tarkastelivat ulkomaalaista Maksimiliania ja tämän sotilaallisia tavoitteitaan epäilevästi. He pelkäsivät, että hän pitkittäisi sotaa Burgundin herttuakunnan takaisinsaamiseksi^[4] ja että uudet sotamenestykset rohkaisisivat häntä ja tekisivät hänestä uuden Kaarle Rohkean, jonka sotaisa perintö oli heille vastenmielinen. Hovissa oleskelleen diplomaatin ja kirjoittaja Philippe de Commines'n (1447–1511) mukaan Maksimilian oli liian nuori ja vieraassa maassa, "erittäin puutteellisesti kasvatettu" eikä hänellä siten ollut pienintäkään käsitystä siitä, miten valtion asioita pitäisi hoitaa.^[5]

Maria ja leskiherttuatar Margareta Yorkilainen yrittivät opettaa Maksimilianille ranskaa ja hollantia, mutta hän osoittautui laiskaksi oppilaaksi. Maria seurasi Maksimiliania hänen monilla matkoillaan, toimien puskurina saksankielisen prinssin ja heidän alamaistensa välillä. Heidän avioliittonsa oli onnellinen, mutta silti Maksimilianilla oli sen aikana lapsi sotaretkellään Den Boschissa tapaamansa lesken kanssa, joka syntyi vuonna 1482.

Kauneutensa, perintönsä ja tuomansa kunnian lisäksi Maria vastasi Maksimilianin naisihannetta: henkevä "Grand Dame", joka seisoi hänen vierellään hallitsijana. Tyttärelleen Margaretelle hän kuvaili tämän äitiä: "hänen silmissään loisti voima (saks. Kraft), joka ylitti kaikki muut naiset."^[6][7]

Marian setä Adolf Cleveläinen, Ravensteinin herra järjesti maaliskuussa 1482 haukkametsästyksen Wijnendalen linnansa lähellä olevassa metsässä. Maria rakasti ratsastamista ja metsästi aviomiehensä Maksimilianin ja hovin ritarien kanssa, kun hänen hevosensa kompastui, heitti hänet ojaan ja kaatui sitten hänen päälleen murtaen hänen selkänsä.^[8]

Kuoleman takaa-ajama Burgundin herttuatar Maria metsällä. Kaksi miehistä yrittää paeta, kun taas toinen, todennäköisesti Maksimilian, viittoo tätä seuraamaan häntä, mitä tämä ei huomaa. Marian ja Maksimilianin tuntien kirja (rukouskirja), 1480-1482 Berliini. Huomaa alaoikealla kaksi vinttikoiraa, todennäköisesti englanninvinttikoiria.

Aviomies Maksimilian oli järkyttynyt. Maria oli alun perin salannut vammansa laajuuden rauhoitellakseen tätä. Kun Maksimilian jatkoi hallitsematonta suremistaan, Marian täytyi pakottaa hänet ulos huoneestaan, jotta hän voisi keskustella valtion asioista aatelistensa kanssa. Hän pyysi näitä pitämään uskollisuusvalansa hänelle ja lapsilleen. Maksimilian ei ollut läsnä, kun hän lausui viimeiset sanansa.^[9]

Burgundin herttuatar Maria kuoli 25-vuotiaana useita viikkoja myöhemmin 27. maaliskuuta 1482 sisäisiin vammoihin, tehtyään sitä ennen yksityiskohtaisen testamentin. Hänet haudattiin Neitsyt Marian kirkkoon Bruggessa 3. huhtikuuta 1482. Hän oli kuollessaan raskaana.^[8]

Perintö

Konkurssiin joutunut hovi kunnioitti häntä upeilla hautajaisilla, jotka kustannettiin kun Maksimilian sulatutti hopeaesineitä tilaisuutta varten.^[10]

Kaksivuotias tytär Margareeta Itävaltalainen lähetettiin turhaan Ranskaan avioitumaan dauphinin kanssa, Marian yrittäessään miellyttää Ludvig XI:tä ja saada hänet olemaan hyökkäämättä omistamilleen alueille.

Historioitsija Olga Karaskova on kuvaillut häntä näin: "Burgundin Maria näyttää olleen hallitsijana melko non-sequitur-aihe tutkimukselle, koska tutkijat usein sivuuttavat hänen lyhyen hallituskautensa, joka oli häntä tärkeämpien, sotaisan isän Kaarle Rohkean ja mahtavan puoliso Maksimilianin välissä. Hän on hieman epätarkka hahmo tilassa, jota rajoittaa kaksi vastakkaista käsitystä hänestä: kokematon ja heikko herttuatar, pelkkä pelinappula suuressa poliittisessa pelissä Ranskan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan välillä sekä määrätietoinen nuori prinsessa, joka tiesi mitä halusi ja onnistui sanelemaan tahtonsa, sekä elämäkertureittensa ylistämä. Herttuatar Maria pysyy yleensä edelleen lähisukulaistensa varjossa huolimatta monista Burgundin herttuakuntaa koskevista julkaisuista."^[11]