Marja Rankkala
suomalainen ohjaaja, dramaturgi ja kääntäjä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Vuokko Maria (Marja) Rankkala, sukunimi vuoteen 1936 Forsström (17. kesäkuuta 1918 Tuusula – 31. heinäkuuta 2002[1]) oli suomalainen ohjaaja, dramaturgi ja kääntäjä. Hän käytti myös nimimerkkiä Aki Nyman.[2]

Rankkala on kääntänyt englanniksi suomalaisia näytelmiä[3] ja suomentanut näytelmiä muista kielistä. Lisäksi hän opetti Teatterikoulussa improvisointia ja mikrofonitekniikkaa keskimäärin 180 tuntia lukuvuodessa 1955–1963 ja oli 1956–1979 alkaen Yleisradiossa Radioteatterissa ohjaaja-dramaturgiksi kiinnitettynä. Hän tutustui Konstantin Stanislavskin teatteriteorioihin 1940-luvun lopulla.[4] Rankkalan suurtyö oli Mika Waltarin romaanin Sinuhe egyptiläinen dramatisointi Radioteatterille 22-osaiseksi kuunnelmaksi, joka valmistui vuonna 1982.[5]
Radioteatterivuosinaan 1950-luvun alussa hänellä oli suhde Teatteriosaston johtajana toimineeseen Olavi Paavolaiseen.[6]
Rankkala kävi välirauhan aikana 1940–1941 Helsingissä Eino Salmelaisen teatterikoulua ja opiskeli kolmeen otteeseen Pariisissa.[4]
Rankkala liittyi myös vasemmistolaiseen kulttuuriseura Kiilaan sotien jälkeen ja hän toimi Helsingin Työväen Teatterin näyttelijänä 1945–1951.[4][7]
1970-luvun alussa Rankkala sanoitti muutaman laulun, kuten säveltäjä Esa Helasvuon kanssa yhteistyössä tehdyt ”Tuli mies” (es. Ritva Oksanen) ja ”Joka pojalla on siivet” (es. Vesa-Matti Loiri).[8]
Kirjailija Heidi Köngäs on kirjoittanut Rankkalan kirjallisen jäämistön perusteella tämän elämänvaiheisiin perustuvan romaanin "Siivet kantapäissä", joka julkaistiin Otavan kustantamana syksyllä 2021. [9]
Marja Rankkala on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.[10]
Remove ads
Kuunnelmia
Yle Areenassa on kuunneltavissa Marja Rankkalan ohjaamia ja suomentamia Ray Bradburyn teoksiin perustuvia kuunnelmia:
- Dudley Stonen kummallinen kuolema (1961)[11]
- Murhaaja (1963)
- Marsilaisten maihinlasku -77 (1969)
- H-hetki (1970)
- Sumusireeni (1982)
- Pojan kesä (1985)
Vuonna 1958 Rankkala dramatisoi Radioteatterille Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman.[12]
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads