Mauro Icardi
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Mauro Emanuel Icardi Rivero (s. 19. helmikuuta 1993 Rosario) on argentiinalainen jalkapalloilija, joka edustaa Turkin Superliigassa pelaavaa Galatasarayta. Pelipaikaltaan molempijalkainen Icardi on keskushyökkääjä. Icardi tunnetaan temperamenttisena pelaajana. Hän kuuluu myös Argentiinan jalkapallomaajoukkueeseen.
Remove ads
Seurajoukkueura
Sampdoria
Icardi edusti espanjalaisseura FC Barcelonan juniorijoukkueita vuosina 2008–2011. Vuonna 2011 hän jätti seuran ja siirtyi italialaiseen Sampdoriaan. Sampdoriassa Icardi teki ammattilaisdebyyttinsä toukokuussa 2012, kun seura pelasi vielä Serie B:ssä. Kauden jälkeen Sampdoria nousi Serie A:han ja Icardi jatkoi seurassa. Hänen kautensa Serie A:ssa oli hyvä, hänen onnistuttua muun muassa kahdesti mestaruuden sittemmin voittanutta Juventusta vastaan 2–1-voittoon päättyneessä pelissä. Lopulta Icardin maalit takasivat genovalaisjoukkueelle sarjapaikan säilytyksen.
Inter
2013 huhtikuussa selvisi, että Icardi siirtyy tulevaksi kaudeksi Inter Milaniin. Hän teki virallisen debyyttinsä seurassa elokuussa 2013 ja teki kauden 2013–2014 aikana yhdeksän maalia 24 pelissä. Kausi 2014–2015 alkoi Icardin osalta hyvin, kun hän viimeisteli uransa ensimmäisen Serie A-hattutemppunsa syyskuussa 2014 US Sassuoloa vastaan 7–0 päättyneessä ottelussa. Hän teki kaudella 2014–2015 36 ottelussa 22 maalia ja jakoi sillä Serie A:n maalikuninkuuden Hellas Veronan Luca Tonin kanssa. Hän voitti Serie A:n maalikuninkuuden toistamiseen kaudella 2017–2018 viiemisteltyään 29 maalia. Kaikkiaan hän teki Interille 188 Italian pääsarjaottelussa 111 maalia.
Paris Saint-Germain
Icardin ilmoitettiin siirtyvän vuoden mittaiselle lainalle osto-optiolla Paris Saint-Germainiin syyskuussa 2019.[1] Hän voitti lainakaudellaan triplamestaruuden: Ligue 1:n, Ranskan cupin ja Ranskan liigacupin. Mestarien liigassa hän teki seitsemässä ottelussa viisi maalia, muttei päässyt kentälle tappiollisessa loppuottelussa.
Icardi siirtyi 50 miljoonan euron summalla pysyvästi Paris Saint-Germainiin kesällä 2020.[2] Kaudella 2020–2021 Icardi pelasi 20 sarjaottelua ja teki niissä seitsemän maalia PSG:n sijoittuessa Ligue 1:ssä toiseksi. Mestarien liigassa hän pelasi kolme ottelua, eikä tehnyt niissä maaleja. PSG:n voittamassa Ranskan cupissa hän teki neljässä ottelussa viisi maalia, mukaan lukien hattutempun 21. huhtikuuta 2021 puolivälieräottelussa Angersia vastaan[3] sekä yhden maalin loppuottelussa Monacoa vastaan.[4] Tammikuussa 2021 pelatussa Ranskan supercupissa Marseillea vastaan Icardi teki ottelun avausmaalin ottelun päättyessä lopulta PSG:n 2–1-voittoon.[5]
Seuraavalla kaudella Icardi pelasi 24 sarjaottelua ja teki neljä maalia PSG:n voittaessa Ligue 1:n mestaruuden. Hän pelasi kaudella 2021–2022 Mestarien liigassa jälleen kolme ottelua eikä tehnyt niissä maaleja.
Galatasaray
Syyskuussa 2022 Icardi siirtyi loppukauden mittaisella lainasopimuksella turkkilaisseura Galatasarayhin.[6] Icardi pelasi lainakaudellaan Turkin Superliigassa 24 ottelua, joissa hän teki 22 maalia ja antoi seitsemän maalisyöttöä Galatasarayn voittaessa Turkin mestaruuden.
Heinäkuussa 2023 Icardi siirtyi Galatasarayhin pysyvästi kolmivuotisella sopimuksella. Galatasaray ilmoitti maksaneensa Icardista 10 miljoonan euron siirtokorvauksen.[7] Ensimmäisellä kaudellaan Galatasarayn sopimuspelaajana Icardi pelasi 34 sarjaottelua ja teki 25 maalia, kun Galatasaray voitti jälleen Turkin mestaruuden. Mestarien liigassa hän pelasi kaudella 2023–2024 avauskokoonpanossa kaikki kuusi alkulohko-ottelua ja teki maalin alkulohko-otteluissa Manchester Unitedia ja Bayern Müncheniä vastaan. Huhtikuussa 2024 Icardi voitti myös Turkin supercupin.
Kaudella 2024–2025 Icardi pelasi seitsemän sarjaottelua, joissa hän teki neljä maalia, sekä neljä Eurooppa-liigan ottelua, joissa hän teki kaksi maalia. Icardin polven eturistiside repesi 7. marraskuuta 2024 Eurooppa-liigan ottelussa Tottenham Hotspuria vastaan ja hän joutui loppukaudeksi sivuun kentiltä.[8][9]
Remove ads
Maajoukkueura
Icardi on edustanut Argentiinaa alle 20-vuotiaiden tasolla, vaikka hän ei ole koskaan edustanut yhtäkään argentiinalaista seuraa. Hän tuntee silti Argentiinassa syntyneenä itsensä argentiinalaiseksi. Argentiinan jalkapallomaajoukkueessa hän teki debyyttinsä lokakuussa 2013 MM-karsintaottelussa Uruguayta vastaan. Hän ei ollut mukana itse MM-kisoissa, joissa Argentiina saavutti hopeaa. Marraskuussa 2018 Icardi teki kahdeksannessa maaottelussaan maalin Meksikoa vastaan. Hän ei ole toistaiseksi sen jälkeen pelannut Argentiinan maajoukkueessa.
Remove ads
Yksityiselämä
Icardi on naimisissa argentiinalaisen mediapersoonan Wanda Naran kanssa. Nara oli aiemmin naimisissa Icardin entisen joukkuetoverin Maxi Lópezin kanssa, jolloin Icardilla ja Wandalla oli salasuhde Lópezin seläntakana. Salasuhteen paljastuttua Lopez ja Wanda erosivat. Nara ja Icardi menivät naimisiin vain noin puoli vuotta Lópezin ja Naran eron jälkeen. Sampdoriaa edustanut López suuttui tästä ja kieltäytyi kättelemästä maanmiestään Icardia Sampdorian ja Interin välisessä ottelussa, jolle annettiin mediassa lempinimi Wanda-derby.
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads