Meduusat

Meduusat (Scyphozoa, myös liuskameduusat^[3] tai varsinaiset meduusat) on yksi polttiaiseläinten pääjakson luokista. Merissä elävät kupolimaiset meduusat uivat verkkaisesti supistamalla ja laajentamalla hyytelömäistä uimakelloaan, jonka alta purkautuva vesi työntää niitä eteenpäin. Toisaalta meduusat kulkeutuvat paljolti veden virtausten mukana ja ne ovat makroeläinplanktonin suurimpia eläimiä^[4]. Varhaisimmat tunnetut meduusoiden fossiilit ovat yli 600 miljoonan vuoden takaa prekambrikaudelta.

Tämä artikkeli kertoo eläinryhmästä. Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivu.

Meduusat
Chrysaora-meduusa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Polttiaiseläimet Cnidaria
Luokka:	Meduusat Scyphozoa Götte, 1887[1]
Synonyymit
Scyphomedusae[2]
Lahkot[2]
Kruunumeduusat Coronatae Juurimeduusat Rhizostomeae Kiekkomeduusat Semaeostomeae
Katso myös
Meduusat Wikispeciesissä   Meduusat Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Rakenne

Meduusan rakenne: Uimakellon (bell) sisällä on ruuansulatusontelo (gut), sukupuolirauhaset (gonads), lihaksia (muscles) ja hermoja. Uimakellon reunassa on kiinni pyyntilonkeroita (tentacles) ja uimakellon alapuolella suu (mouth), jonka ympärillä neljä pitkää suuliuskaa (oral arms).

Aikuisen meduusan pyöreän uimakellon reunassa on pyyntilonkeroiden sarja. Kellon alapuolella keskellä on suu joka johtaa ontelovatsaan, ja suun ympärillä neljä ulos työntyvää suuliuskaa.^[5] Meduusoilla ei ole varsinaisia elimiä kuten sydäntä tai aivoja, vain yksinkertainen hermosto. Kuten muilla polttiaiseläimillä meduusoilla on kaksi solukerrosta, sisäinen endodermi ja ulkoinen ektodermi, ja niiden välissä runsas hyytelömäinen mesoglea jossa on säikeitä ja jonkin verran soluja. Ravinnon lopullinen sulatus tapahtuu pieninä hiukkasina mesogleassa olevien yksittäisten solujen sisällä.^[6][5]

Juurimeduusoiden lahkon meduusoilla kuten tykinkuulameduusalla ei ole pyyntilonkeroita ollenkaan, vaan suuliuskat ovat muuntuneet siivilämäiseksi rakenteeksi.^[7]

Elämänkierto ja lisääntyminen

Meduusan elinkierto: hedelmöityksessä syntyneet planula-toukat (1–3) kiinnittyvät pohjaan ja kehittyvät polyyppimaisiksi skyfistomeiksi (4–11). Näistä kuroutuu (11) lautasmaisia efyra-toukkia (12–13), jotka kehittyvät sukusoluja tuottavaksi aikuiseksi meduusaksi (14)

Useimpien meduusojen elämänkaari jakautuu kahteen päävaiheeseen: merenpohjaan kiinnittyneeseen polyyppivaiheeseen ja vapaaseen meduusavaiheeseen. Termi meduusa voi tarkoittaa näin joko taksonomista eläinluokkaa tai planktista kellomaista yksilömuotoa. Meduusavaihe esiintyy myös muiden polttiaiseläinluokkien elämänkierrossa (kuutiomeduusat, polyyppieläimet).

Meduusojen sukusolut kehittyvät ruoansulatusontelon katossa taskumaisissa pullistumissa, sukupuolirauhasissa. Lisääntyäkseen saman lajin yksilöt kerääntyvät yhteen isoiksi ryhmiksi, jotta jälkikasvu turvattaisiin mahdollisimman hyvin.

Koiras laskee siittiöt veteen rihmana, jonka naaras syö. Rihma hedelmöittää naaraan sukusolut. Hedelmöittyneistä munasoluista kehittyy värekarvoilla vedessä liikkuvia planula-toukkia. Planulat uivat veden pohjaan ja muuttuvat polyyppimaisiksi yksilöiksi, skyfistomeiksi.^[8] Ne ottavat ravintoa planktonista ja alkavat yleensä alkukesästä kuroutua vaakasuorassa pieniksi lautasmaisiksi efyratoukiksi. Efyrat kehittyvät noin kuukaudessa aikuisiksi meduusoiksi. Useilla meduusalajeilla on ruumiin alapinnassa taskuja, joissa toukat saattavat kehittyä hetken aikaa, ennen kuin ne kiinnittyvät pohjaan. Skyfistomin tyviosa voi elää vuosia veden pohjassa ja jatkaa suvutonta lisääntymistä. Tyviosasta voi myös irrota osia, joista kehittyy uusia skyfistomeja.

Meduusavaihe, joka on elinkaaren viimeinen vaihe, kestää yleensä vain muutamia kuukausia. Syyskesällä tapahtuva "meduusakukinta" on tämän elinkaaren vaiheen viimeinen osa, ja rannikolle tulevat meduusat ovat yleensä jo kuolevia yksilöitä.

Saalistus

Kaikki meduusat ovat petoja. Ne saalistavat pyyntilonkeroilla, joiden polttiaissolut laukeavat, kun planktoneläin, pieni kala tai äyriäinen on kosketuksessa niihin tai ui lonkeroiden läheltä. Meduusan lonkeroissa olevista polttiaissoluista, nemoatokystoista, iskeytyy saaliiseen pieniä kiinnityssiimoilla varustettuja myrkkyharppuunoita, jotka lamaannuttavat saaliin. Kiinnityssiimat estävät saalista pakenemasta. Kun uhri on lamaannutettu, siirtävät pyyntilonkerot sen hitaasti meduusan suuhun, joka johtaa eliön ruoansulatusonteloon.^[6] Useimpien meduusojen myrkky on ihmiselle vaaratonta, mutta osa lajeista voi aiheuttaa tuskallisia oireita.

Seuralaiset

Eräät litteät meduusat tarjoavat suotuisat elinolot symbioottisille zooksantellileville.^[9][10] Kun meduusa pitää lonkeronsa pintaan päin käännettynä, levät pääsevät yhteyttämään auringonvalon avulla. Levät luovuttavat yhteyttämisessä syntyneitä sokereita isännälleen.

On myös joitakin katka- ja taskurapulajeja, jotka elävät meduusoiden pinnalla ja osittain niiden sisällä.^[11]

Levinneisyys

Meduusoja esiintyy kaikkialla merissä.

Suomen vesialueilla Itämeressä elää vakituisesti yksi ihmiselle vaaraton meduusalaji, korvameduusa (Aurelia aurita). Sitä tavataan syksyisin. Itämeren suolapulssien mukana on rannikollemme satunnaisesti ajautunut myös hiusmeduusoita (Cyanea capillata), viimeksi vuonna 1978.

Meduusat ja ihminen

Suurin osa meduusoista on ihmiselle vaarattomia tai aiheuttavat pieniä vammoja, mutta esimerkiksi kuutiomeduusoihin lukeutuvan meriampiaisen erittäin myrkylliset lonkerot kykenevät tappamaan ihmisen muutamassa minuutissa.^[12]

Meduusoita on näytteillä monissa yleisöakvaarioissa, kuten Helsingin Sea Lifessa. Niitä voi myös hankkia lemmikiksi yksityiseen akvaarioon^[13]. Meduusoja käytetään ruoanlaittoon muun muassa Vietnamissa, missä niistä voidaan valmistaa salaattia tai keittoa.^[14]

Meduusat voivat aiheuttaa myös haittaa kalankasvatuksille.^[15]