Merilintu
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Merilinnut ovat lintuja, jotka ovat sopeutuneet elämään meriympäristöissä. Vaikka merilintujen elintavat, käyttäytyminen ja fysiologia suuresti vaihtelevat, niiden kehityksessä on esiintynyt huomattavaa konvergenttia evoluutiota, kun samat ympäristön asettamat haasteet ja ekologiset lokerot ovat johtaneet samanlaisiin adaptaatioihin.
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Merilinnut eivät muodosta taksonomista tasoa, vaan merilintuja on useissa eri heimoissa.
Yleensä ottaen merilinnut elävät kauemmin, pesivät myöhemmin ja tuottavat vähemmän poikasia kuin muut linnut mutta ne uhraavat paljon aikaa jälkeläisiinsä. Useimmat lajit pesivät yhdyskunnissa, joiden koko voi vaihdella muutamista kymmenistä miljooniin lintuihin.
Monet merilinnut harhautuvat rannikoille vain voimakkaiden myrskyjen yhteydessä.[1]
Remove ads
Elinkaari
Merilintujen elinkaari on hyvin erilainen kuin maalla elävien lintujen elinkaari. Useimmat lajit munivat vain kerran vuodessa, mikäli eivät menetä ensimmäisellä kerralla hautomiaan, ja monet lajit (kuten ulappalinnut ja suulat) munivat vain yhden munan vuodessa.
Migraatio
Useimpien lintujen tapaan merilinnut lähtevät muuttolennolle pesimäkauden jälkeen. Muutkin lajit suorittavat päiväntasaajan yli ulottuvia muuttolentoja, niin pohjoisesta etelään kuin etelästä pohjoiseenkin. Pesimäkauden jälkeen Meksikon Baja Californian kaunotiirapopulaatiosta osa muuttaa pohjoiseen keski-Kalifornian rannikkoalueille, kun taas osa muuttaa kauemmas etelään Perun ja Chilen rannikoille.
Remove ads
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads