Meripelastus

merihätään joutuneiden auttaminen From Wikipedia, the free encyclopedia

Meripelastus
Remove ads

Meripelastus (kansainvälinen lyhenne SAR) on vedessä, usein merellä tapahtuvaa merihätään joutuneiden ihmisten, eläinten tai alusten pelastamista vedestä. Meripelastusta antaa maasta riippuen esimerkiksi armeija, rannikkovartiostot ja vapaaehtoisjärjestöt. Pelastaminen voi tapahtua esimerkiksi veneillä tai helikoptereilla.

Thumb
Suomen meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri

Määritelmä

Ihmishenkien pelastaminen merellä ja sairaankuljetus alukselta ovat meripelastusta. Meripelastukseen sisältyy monenlaisia tehtäviä, kuten merihätään joutuneiden pelastamista, onnettomuuksien ennaltaehkäisyä, kadonneiden etsintää sekä lääkärikonsultaatiota. Kaikki merellä tapahtuva avustustoiminta ei silti ole meripelastusta. Esimerkiksi konerikkoisen veneen hinaaminen on kaupallinen suorite, saaripalon sammuttaminen pelastustoimen tehtävä ja sairaankuljetus saaresta ei ole meripelastusta vaan ensihoidollinen tehtävä, jonka suorittamisesta aiheutuvista kuluista vastaa kunnan terveyskeskus.

Vuonna 1860 annetun tuomion mukaan kun alus hyväksyy meripelastusoperaation, syntyy sopimus pelastajan ja pelastettavan välillä.[1] Jollei muuta sovita, määräytyy pelastajalle erittäin edullinen palkkio.[2] Yleinen sopimusmuoto on Lloyd’s Open Form eli LOF.

Remove ads

Meripelastus Suomessa

Rajavartiolaitos on johtava meripelastusviranomainen Suomessa[3]. Käytännön meripelastustyötä hoitavat Rajavartiolaitoksen alaiset Länsi-Suomen merivartiosto (Saaristomerellä ja Pohjanlahdella) ja Suomenlahden merivartiosto (Suomenlahdella) sekä vartiolentolaivue[4]. Merivoimien, Merenkulkulaitoksen ja Suomen Meripelastusseuran yksiköt osallistuvat meripelastustyöhön merivartioston määräysten mukaan. Meripelastuskeskus (engl. Maritime Rescue Coordination Centre MRCC) Turussa (MRCC Turku) johtaa meripelastustoimintaa, apunaan lohkokeskus (engl. Maritime Rescue Sub-Centre, MRSC) Helsingissä (MRSC Helsinki).

Meripelastuksen valtakunnallinen hälytysnumero on 0294 1000. Vapaaehtoista meripelastusta harjoittaa Suomen Meripelastusseura (SMPS).

Remove ads

Suomen rajavartiolaitoksen merivartiostojen ja vartiolentolaivueen meripelastustehtävät

Lisätietoja Meripelastustehtäviä ...

[5]

Meripelastuksen käsitteitä


Lisätietoja kansainvälinen, suomennos ...

[6]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads