Militarismi

Militarismi on sotilaallisten seikkojen yksipuolista korostamista,^[1] jossa sotilaalliset päämäärät, ihanteet ja arvot leviävät koko yhteiskuntaan.^[2] Militarismin ideologiassa sotilaalliselle vallalle annetaan erityinen ja suojeltu asema. Militarisaation prosessissa sotilaalliset päämäärät, ihanteet ja arvot vahvistuvat.^[3]

Pohjoiskorealainen seinämaalaus.

Militarismiin kuuluvat yleensä asevoimien ihannointi, isänmaallisuuden kasvaminen, sodan nostaminen oikeutetuksi politiikan teon välineeksi, sekä atavistinen usko sankaruuteen ja uhrautuvuuteen. Joissakin tapauksissa militarismiin liittyy myös sitä, että asevoimat käyttävät väärin lakisääteisiä oikeuksiaan tai anastavat siviilipoliitikoille kuuluvaa valtaa.^[2]

Militarismin piirteet

Militaristiset johtajat, kuten Benito Mussolini, Adolf Hitler ja Saddam Hussein, pukeutuvat usein armeijan univormuun ja käyttävät sotilaallista retoriikkaa iskostaakseen yhteiskuntaan sotilaallisia arvoja, kuten kuria, tottelevaisuutta, yhteisöllistä merkitystä ja nationalismia. Militarismiin liittyy usein myös valtioterroria ja laajamittaista sortoa.^[2]

Militarismi on yleinen piirre sotilashallituksissa ja totalitaristisissa diktatuureissa, mutta sitä esiintyy myös demokraattisissa yhteiskunnissa.^[3][4] Sotilashallituksissa armeijan edustajat korvaavat siviilipoliitikot, ja hallituksen hierarkia määräytyy sotilasarvojen perusteella. Joskus sotilaat vain ohjailevat valtiota kulissien takaa ja antavat siviilipoliitikkojen toimia nimellisissä johtoasemissa. Tällaisissa olosuhteissa militarismia hyödynnetään asevoimien vallan oikeuttamisena.^[2]

Militarismin tutkimus

Militarismia tutkitaan muun muassa kriittisessä militarismitutkimuksessa. Militarisoitunutta maskuliinisuutta on Suomessa tutkinut esimerkiksi Arto Jokinen.^[3]

Katso myös

• Antimilitarismi