Munksund

From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Munksund on asuinalue Piitimen kunnassa Ruotsin Norrbottenin läänin eteläosassa Pohjanlahden rannalla. Se sijaitsee noin viisi kilometriä etelään keskustaajama Piitimestä. Se oli oma noin 2 500 asukkaan taajama vuonna 1965, jolloin se yhdistyi Södra Pitholmin kanssa. Vuodesta 1971 se on ollut osa Piitimen keskustaajamaa.

Munksund on kasvanut 1800-luvun lopulla perustetun sahalaitoksen ja myöhemmin rakennettujen sellu- ja paperitehtaan ympärille. Vuonna 1916 sahayhtiö fuusioitui Ytterstfors Trävaru AB:n kanssa ja muodostui AB Ytterstfors-Munksund, Ruotsin tuolloin suurin puutavarayhtiö jolla oli kymmenkunta sahaa[1] kun se ajautui konkurssiin vuonna 1925[2]. Valtaosa paikkakunnan teollisuustoiminnasta kuitenkin jatkui uudessa yhtiössä, Munksunds AB:ssa, joka perusti Munksundiin myös sulfaattisellutehtaan. 1930-luvun alussa yhtiöllä oli 1 400 työntekijää. Vuonna 1961 käynnistyi kraftlineria eli aaltopahvin pintapaperia valmistava tehdas, joka oli alku SCA:n pakkaustuotannolle. SCA jatkaa yhä toimintaa Munksundissa.[3]

Piitimen rata jatkettiin Piitimestä vuonna 1955 Munksundiin ja vuonna 1973 sieltä edelleen Haraholmeniin[4].

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads