Mustahäntäpreeriakoira
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Mustahäntäpreeriakoira[2][3][4] eli preeriakoira[5][6] eli preerikko[6][7] (Cynomys ludovicianus) on preeriakoirien sukuun kuuluva nisäkäs, jota tavataan Pohjois-Amerikan preerioilla aina Kanadan eteläosista Meksikon pohjoisosiin. Nimensä mustahäntäpreeriakoira on saanut koiran haukuntaa muistuttavasta ääntelystään ja sosiaalisesta elämäntavastaan, vaikkei se muuten ole läheistä sukua koiraeläimille. Nykyisin lajia pidetään jonkin verran lemmikkieläimenä, myös Suomessa. Suomen Lajitietokeskus suosittelee käyttämään lajista nimeä preerikko[6].
Remove ads
Elintavat
Mustahäntäpreeriakoirat elävät valtavissa järjestäytyneissä yhteisöissä, joissa ne kaivavat laajoja tunneleita maan alle. Yhden tunnelin keskikoko on sata hehtaaria, mutta tätä paljon suurempia tunneleita tunnetaan. Kaikista laajin tunnettu yhteisö oli kaivanut elinalueeksensa 64 750 neliökilometrin kokoisen alueen.
Mustahäntäpreeriakoirat ovat hyvin sosiaalisia, mikä mahdollistaa yhteistyön niin alueiden puolustamisessa kuin yhteisöjen syntymisessä. Tällaista yhteisöä kutsutaan "kaupungiksi". Kaupunki taas on edelleen jaettu "kaupunginosiin". Kaupunginosien "väestö" on jakautuneena perhekuntiin, jotka käsittävät yleensä 8–9 – paikoin yli 20 – yksilöä.
Lisääntyminen
Mustahäntäpreeriakoirat lisääntyvät vain kerran vuodessa. Lisääntymisaikana naaraat unohtavat sosiaalisuutensa ja alkavat tappaa toisten naaraiden poikasia. Lähisukulaisten tappaminen on nisäkkäiden keskuudessa harvinaista, joten mustahäntäpreeriakoiranaaraiden käytöstä on pyritty selittämään erilaisin tavoin. Todennäköisesti naaraat pyrkivät joko vähentämään liikakansoitusta, takaamaan omille poikasilleen paremmat elinolosuhteet tai sitten ne vain tarvitsevat lihaa saadakseen energiaa.
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads