Native
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Native on yhdysvaltalaisen yhtyeen OneRepublicin kolmas studioalbumi, joka julkaistiin 22. maaliskuuta 2013. Albumin oli ensin määrä tulla julkaistuksi vuoden 2012 lopussa, jolloin "Feel Again" olisi ollut sen pääsingle. Levy ei kuitenkaan ollut vielä valmis, joten julkaisua lykättiin vuoden 2013 puolelle, ja "If I Lose Myself" oli pääsingle.
Kolmas single, "Counting Stars", menestyi ympäri maailmaa hyvin. Se oli yhtyeen parhaiten Yhdysvalloissa sijoittunut kappale sitten vuoden 2007, jolloin "Apologize" sijoittui myös singelistan toiselle sijalle. Kappale sijoittui listan kärkeen Britannian singlelistalla, ja kymmenen parhaan joukkoon yhteensä yhdeksässä maassa. Maaliskuuhun 2014 mennessä Native on myynyt Yhdysvalloissa 541 000 kappaletta.
Remove ads
Taustaa
Helmikuussa 2012 yhtye twiittasi, että uusi albumi julkaistaan syksyllä, ja että singleä voi odottaa kevään aikana. Twiitissä kuitenkin sanottiin myös, etteivät he aio kiirehtiä albumin kanssa, koska "sen täytyy olla paras mitä olemme ikinä tehneet".[1] Lopulta albumi julkaistiinkin vuoden 2013 keväällä.[2]
Idea albumin kuvitukseen tuli siitä, kuinka erilaisia yhtyeen jäsenet ovat, ja kuinka jokainen heistä on kuin eri eläin. Kannessa esiintyy kettu, pöllö, gaselli, biisoni ja leijona. Albumin nimen keksi Brent Kutzle. Hänen mukaansa se kuvaa jotain alkuperäistä ja sitä kuinka erilaisia jokainen jäsenistä on.[3]
Remove ads
Vastaanotto
Native sai pääosin myönteisiä arvioita. AllMusicin kriitikko Matt Collar kirjoitti yhtyeen musiikin olevan "uskomattoman mukaansatempaavaa".[4] Melodic-lehden arvostelussa huomattiin OneRepublicin musiikin olevan uudella tasolla "Coldplay-tyyppisten eeppisten melodioiden" avulla.[5] Rolling Stonen toimittajan mielestä Ryan Tedderin laulu oli tylsää ja persoonatonta.[6] Elysa Gardner USA Todaysta kirjoitti: "Ryan Tedder ei yllätä eikä petä, tarjoten jämäkkää ja tunnelmallista poppia."[7]
Arvostelut
Remove ads
Kappaleet
Listasijoitukset
Myynti
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
