Naveen Andrews

From Wikipedia, the free encyclopedia

Naveen Andrews
Remove ads

Naveen William Sidney Andrews (s. 17. tammikuuta 1969 Lontoo) on englantilainen näyttelijä, joka on ollut ehdolla Emmy- ja Golden Globe-palkinnon saajaksi. Hänet tunnetaan muun muassa luutnantti Kip Singhin roolista elokuvassa Englantilainen potilas ja Sayid Jarrahin roolista televisiosarjassa Lost.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Näyttelijä ...
Remove ads

Elämäkerta

Nuoruus

Naveen Andrews syntyi Lontoossa. Hänen vanhempansa olivat Intian Keralasta Britanniaan muuttaneet Nirmalan ja Stanley Andrews. Äiti oli psykologi ja isä liikemies.[1] Naveen Andrews eli lapsuutensa Etelä-Lontoon Wandsworthissa. Hänet kasvatettiin tiukasti metodistiseksi. Ollessaan 16-vuotias ja käydessään Emanuel-koulua, Andrews rakastui matematiikan opettajaansa Geraldine Feakinsiin. Heillä on poika nimeltä Jaisal, joka syntyi vuonna 1992.[1] Andrews on sanonut haastattelussa, että hänen isänsä sanoisi häntä prostituoiduksi, koska hän oli koulussa tunnettu siitä, että ”käy ulkona matikan opettajan kanssa”.

Ura

Naveen Andrews koe-esiintyi ja hyväksyttiin Guildhall School of Music and Drama -kouluun, jota hän kävi yhdessä Ewan McGregorin ja David Thewlisin kanssa. Vuonna 1991 hän näytteli Hanif Kureishin elokuvassa London Kills Me - Levottomat jalat. Vuonna 1993 Andrews valittiin lupaavimmaksi tulokkaaksi elokuvassa Wild West. Andrews nähdään myös Miramax Picturesin elokuvassa Hilpeys ja ennakkoluulo. Vuonna 2006 Andrews äänestettiin yhdeksi maailman kauneimmista ihmisistä People-lehdessä.

Yksityiselämä

Naveen Andrews seurusteli näyttelijä Barbara Hersheyn kanssa, joka on häntä 21 vuotta vanhempi. He asuivat yhdessä Los Angelesissa. He kuitenkin erosivat väliaikaisesti kun Andrews sai pojan toisen naisen, Elena Eustachen, kanssa. Andrews on kamppaillut lapsen huoltajuudesta Eustachen kanssa; 7. tammikuuta 2009 hänelle myönnettiin väliaikaisesti laillinen ja fyysinen huoltajuus.[2] Andrews ja Hershey ilmoittivat toukokuussa 2010 että he olivat eronneet puoli vuotta aiemmin.[3]

Andrews on kertonut julkisuudessa alkoholismistaan ja kaksivuotisesta heroiiniriippuvuudestaan 1990-luvun puolivälissä.[4]

Remove ads

Filmografia

Lisätietoja Elokuvat, Vuosi ...
Lisätietoja Televisiosarjat, Vuosi ...
Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads