Negridinen rotu
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Negridinen rotu on ulkoisiin fyysisiin ominaisuuksiin perustuva historiallinen käsite, jolla viitataan tummaihoisiin yleensä Afrikasta lähtöisin oleviin ihmisiin. Australian ja Uuden-Guinean alkuperäiskansoja saatettiin myös luokitella tähän rotuun ihon tumman värin vuoksi. Luokitusta pidetään nykyisin vanhentuneena, koska sillä ei ole geneettistä pohjaa.

Remove ads
Jaottelu
Filosofi Michael Levinin mukaan negridiksi kutsuttiin tavallisesti ihmisiä, joiden esi-isät asuivat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 15–5000 sukupolvea sitten ja erilaisia hybridipopulaatioita kuten afroamerikkalaiset, joilla suurin osa esi-isistä on tuolta alueelta.[1] Afrikassa vanhastaan asuneista kansoista negridiseen rotuun luetaan yleensä muut paitsi Pohjois-Afrikan arabit, berberit ja eräät muut kansat, alun perin Aasiasta tulleet madagaskarilaiset sekä omiksi ryhmikseen luettavat pygmit ja khoisanit.[2]
Carl von Linné jaotteli 1700-luvulla teoksessaan Systema naturae ihmiset neljään rotuun, joista Homo sapiens afer oli ”musta, passiivinen ja laiska”.[3]
Negridinen rotu jaettiin 1800-luvun lopulla afrikkalaiseen, afroamerikkalaiseen, intialaiseen tai melanesialaiseen rotuun.[4][5]
Remove ads
Piirteet

Forensisessa antropologiassa, missä rotuluokittelu on yhä käytössä arkistojen seulonnan ja tunnistamisen helpottamiseksi, negridisiksi ominaispiirteiksi on määritelty muun muassa pitkä, kapea ja matala kallo, leveä nenä, pienehkö nenäluu, voimakkaasti eteenpäintyöntyvä kasvojen alaosa ja vähäinen leukakyhmy.[6]
Kiistellyn[7] psykologin J. Philippe Rushtonin mukaan lisäksi negridien ihon pigmentaatio on voimakas, hiukset villamaiset, huulet paksut ja korvat nelikulmaiset. Pituus vaihtelee runsaasti pygmeistä hyvin pitkiin. Poikkeavin alaryhmä on eteläisen Afrikan khoisanit.”[8]
Remove ads
Luokituksen arvostelua
Negridi-käsitteen käyttöä on arvosteltu yhdessä muunkin rotujaottelun kanssa. Muun muassa American Anthropological Associationin ja Yhdysvaltain tiedeakatemian the Institute of Medicinen mukaan negridin ja mongolidin kaltaisilla rotujaotteluilla ei ole minkäänlaista biologista pohjaa.[9][10] Koska Afrikan väestön geneettinen monimuotoisuus on suurempaa kuin maapallon muissa osissa,[11] afrikkalaiselta väestöltä puuttuu lisäksi yhteisen biologisen rodun edellyttämä yhteinen geenipohja.lähde?
Unesco suositteli jo vuonna 1950 termistä ”rotu” luopumista ihmispopulaatioista puhuttaessa.[12] Useimmat tutkijat ovatkin luopuneet ihmisrotujen käsitteestä ja puhuvat nykyisin kliineistä, koska kaikki ihmispopulaatiot ovat geneettisesti hyvin samankaltaisia.[13][14]
Nimitykset
Nimityksen negridi rinnakkaisnimityksenä on käytetty nimitystä kongoidi.[15] Useiden tietosanakirjojen mukaan nykyisin käsitettä negridi pidetään useimmiten vanhentuneisiin rotukäsityksiin perustuvana ja mahdollisesti ainakin englannin kielessä halventavana.[16]
Suomen kielessä sanalla ”musta” tarkoitetaan Kielitoimiston sanakirjan mukaan Afrikan mustaihoiseen alkuperäisväestöön ja sen jälkeläisiin kuuluvia ihmisiä.[17] Vastaava mustaan väriin viittaava nimitys on käytössä myös monessa muussa kielessä.[18][19] Nykyisin Yhdysvaltain mustaa väestöä tarkoitettaessa käytetään usein termiä afroamerikkalainen.[20] Hieman laajemmassa merkityksessä käytetään myös sanaa värillinen.[21]
Aikaisemmin Suomessa samassa merkityksessä käytettiin myös sanaa neekeri, mutta sitä pidetään nykyisin usein halventavana. [22][23][24] Suomen kielen sana neekeri on johdettu portugalin kielen sanasta ”negro”, joka taas on johdettu latinan kielen sanasta ”niger”, joka tarkoittaa suomennettuna sanaa ”musta”.[25]
Remove ads
Katso myös
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads